Tommi Liimatan toinen sarjakuva-albumi Rengin tarpeet on Absoluuttisen nollapisteen tuntijoille tyyliltään tuttua tavaraa. Sarjakuva kertoo Nollapisteen "maskotin", Rengin tarinan kahden mafiaryhmittymän, Jenggin ja Maffian, valtataistelussa.
Rengin tarpeet on hajanainen sarjakuva. Tuntuu että tekijällä on ollut enemmän mielessä tarinan muoto kuin sisältö. Välillä lukijan huomio kohdennetaan johonkin sivuhenkilöön tai tapahtumaan. Esimerkiksi kesken kaiken kerrotaan satu Kaaosmiehestä, jonka ahne suutari ampuu palkkion toivossa. Tällaista materiaalia on albumi täynnä, ja ajoitellen tarinan punainen lanka unohtuu tyystin. Tämä vaatii totuttelua rankemmankin linjan Absolutistilta.
Alkuhankaluuksien jälkeen sarjakuva avautuu aivan toisella tavalla. Ennen pitkää tarinasta tulee toissijainen, kuten Liimatta luultavasti tarkoittikin ja mielenkiinto kohdistuu yksityiskohtiin ja dialogeihin. Tällainen lähestymistapa tekee albumista hauskan lukukokemuksen. Hahmot ovat toinen toistaan ihmeellisempiä ja näiden väliset keskustelut ovat hölmöydessään nerokkaita.
- Alan harjoittaa tatuoimista & teen itselleni korvat.
- Hyvä valinta! Kaadathan vielä jaloillesi putrua?
Tällainen näennäinen järjettömyys toistuu läpi koko tarinan. Tunnelma on yhtä epävakaa kuin Absoluuttisen nollapisteen Muovi antaa periksi -levyllä. Lapsenomainen miljöö kohtaa kovan maailman kun hauskoista ympyröistä hypätään varoittamatta kidutuksiin ja teloituksiin.
Liimatta sekoittelee kuvakerronnassaan eri tyylilajeja. Toisaalta piirrosjälki tuo mieleen Robert Crumbin acid-sarjakuvan, toisaalta taas kerrontatyyli muistuttaa Joakim Pirisen sarjakuvaa anarkistisuudessaan. Kuvallisessa ilmaisussa tussaaminen pistää silmään. Liian paksu tussi tekee jäljestä paikoitellen suttuisen, mutta se ei suuremmin haittaa, sillä epäselvyys sopii tarinan tunnelmaan.
Vesa Lahtinen, Keskisuomalainen 22.10.2000
Tommi Liimatta on nyt sitten virallisesti sarjakuvapiirtäjäkin. Yhtä omintakeinen
tekijä Tommi on ruututarhassa kuin nuottiviivastollakin. Tiettyjä vaikutteita löytyy
Cocco Bill sarjiksista, Tilsalta ati Pasi Heikuran Patu-Rankka seikkailuista, mutta
ei tätä mihinkään voi suoraan verrata. Tarinassa on jonkin sorttinen punainen lanka,
mutta juttu poukkoilee sinne tänne ja dialogi vaihtelee Kaurismäkiläisestä lyhyestä
ilmaisusta Abs. 0-pisteen tekstien maalailuun. Aivan parilla viimeisellä sivulla tarina
karkaa lopullisesti käsistä - tämä lienee tarkoituskin, mutta hiukan
ymmärrettävämpää loppua olisin kaivannut. Toisaalta aivan viimeisellä sivulla oleva
teksti "Voi dekkareita joiden loppuratkaisu perustuu yksityiskohtiin jotka eivät ole
lukijan tiedossa" selittänee paljon. Vuoden omaperäisin sarjakuva-albumi
ehdottomasti.
Jukka Junttila, Popkompassi elokuu 2000