Rockyhtye Absoluuttisen Nollapisteen laulaja-sanoittaja Tommi Liimatta on viime aikoina yllättänyt uusilla aluevaltauksilla. Lahjakas lausenikkari julkaisi viime syksynä proosarunokokoelman Avainlastu, joka oli aika tavalla hänen rock-sanoitustensa kaltainen: tärkeintä on hyvä lause, ei selkeä kokonaisuus. Samaa voi sanoa myös Liimatan esikoissarjakuva-albumista Masturbaatio Ranualla, joka on epätasainen mutta hetkellisesti hervoton.
Aiemmin jokusen sarjakuvalehden (mm. Rengin tarpeet) julkaisseen Liimatan absurdit pikkutarinat ammentavat aineksensa underground-sarjakuvan ja punk-henkisten pienlehtien maailmasta. Hänelle tärkeintä ei missään nimessä ole kaunis tai graafisesti hallittu kuvakieli.
Jälki on pikemminkin tarkoituksellisen rujoa, vähän kuten Kalervo
Palsan sarjakuvissa. Nimikkotarinan miljöökin on sama:
uskonnollisesti ahdasmielinen Pohjois-Suomi. Palsan ahdistusta ja
filosofis-yhteiskuntakriittistä otetta Liimatta ei kuitenkaan edes
halua apinoida. Hän on suorasukaisemmin hauska ja kielellisen
leikittelynsä vuoksi lähempänä esimerkiksi Pasi Heikuraa ja J.
Tilsaa.
Ville Hänninen, Aamulehti 2.3.2003
Tullakseen sarjakuvapiirtäjäksi ei tarvitse osata piirtää. Riittää kunhan kynä pysyy kädessä. Tai jos osaa piirtää, tarvitsee vain piirtää tahallisen huonosti, kuten esimerkiksi taiteilija Alpo Jaakola 60-luvulla Ruusuruoskassaan.
Erkki Pirtola onkin kertonut Kalervo Palsan Kuolema ja intohimo -sarjakuvakirjassa, että opeteltiin piirtämään huonosti, jotta originaalisuus ja epäkaupallisuus säilyisivät: "maneeri on rappio". Lisäksi sarjakuvaa tuli tehdä raskaalla moukarilla, tyyli tuli olla tyylittömyys, himo ja pelko.
Absoluuttinen Nollapiste -bändin kemiläissyntyinen Tommi Liimatta, nykyisin myös Avainlastu-runokirjastaan palkittu kirjailija, on jatkanut tätä Jaakola-Pirtola-Palsa -linjaa sarjakuvakirjallaan Masturbaatio Ranualla.
Sen sisältämässä sarjiskokoelmassa Liimatta tutkii muun muassa lestadiolaisuuden olemusta tavalla, joka ei ole lainkaan ortodoksinen. Nimijuttu kertoo kuristetun tytön tapauksesta bibliavyöhykkeellä, jonne siveyspoliisi Tarkiainen saapuu, mitä ihmettä hillamarkkinakunnassa tapahtuu.
Ja mitä siellä tapahtuu, se todetaan tylyllä teinihuumorilla.
Hannu Sarrala, Pohjolan Sanomat 12.3.2003
Absoluuttinen nollapiste-yhtyeen tekstintekijä-laulaja Tommi Liimatta on myös kirjailija ja sarjakuvantekijä. Masturbaatio Ranualla -albumi on kokoelma Liimatan sarjakuvia, joista vanhimmasta löytyy päiväys -92. Pääosin sarjat on tehty vihneisen kolmen vuoden aikana.
Liimatta tekee kaiken omalla tyylillään. Sarjakuvat eivät ole poikkeus. Vaikutteita toki löytyy Jukka Tilsasta Kalervo Palsaan, mutta lopputulos on silti liimattamainen.
Albumin avaa tarina Menstruaatio Posiolla. Se - samoin kuin albumin nimitarina pääosin - antavat lupauksia, jotka eivät kanna teoksen loppuun asti. Liimatta kuvaa onnistuneesti syrjäisen maaseudun ahdistusta ja ahdasmielisyyttä myös laajemmin. Kuvakerrontakin on poikkeuksellisen mielikuvituksellista.
Ehdin jo ajatella, että tässäkö meillä on uusi Harri Pystynen. Lopussa taso heittelee ja mukaan on tullut joitakin täysin turhanpäiväisiä pätkiä. Kokonaisuus leviää käsiin.
Huumorilla Liimatta pelastaa sen mitä pelastettavissa on, silloin kun punainen lanka on muuten hukassa.
Huumori on läsnä kaikissa albumin töissä. Mustana tai absurdina, ei koskaan varsinaisina vitseinä. Liimatan huumori kumpuaa tavasta katsoa asioita. Osaan tarinoista pätee vanha määritelmä, jonka mukaan komedia on tragedia, joka tapahtuu jollekin toiselle.
Masturbaatio Ranualla antaa aiheen olettaa, että
Liimatalla olisi eväitä parempaankin. Hänen
näkökulmansa maailmanmenoon poikkeaa sopivasti
valtavirrasta. Sarjakuvan kannalta kiinnostavia ovat
myös omintakeiset kuvaratkaisut.
Kimmo Rantanen, Turun Sanomat 4.4.2003
Absoluuttisen Nollapisteen laulaja-lauluntekijä Tommi Liimatan sarjakuvat koostuvat tutunomaisista elementeistä. Ne ovat jonkinlainen sekoitus Christer Nuutista räkäisempänä, Kalervo Palsaa ilman itsetuhoa ja Robert Crumbia ilman genitaalipakkomiellettä. Yleiskäsitteen underground alle luokittuu myös Masturbaatio Ranualla välittömästi.
Nimikkotarinassa Ranualla on tapahtunut koulutytön murha, jota lähtee selvittämään siveyspoliisi Juha Tarkiainen. Tämän ensimmäinen johtopäätös on, että masturbaatio on Ranualla todennäköinen ilmiö. Ranua on "bible belttiä eli biblia-vyöhykettä", joten "on paine, on väylä, tapahtuu purkautuminen."
Hyvin nopeasti juonen kulku karkaa kokeellisimmankin dekkarin rakenteista. Murhatutkimukset tutustuttavat sankarimme Veikko "Sabbath" Kynsikoskeen, joka on kokenut Joosefin elämänvaiheet huumebisneksen kehyksessä.
Liimatan sarjakuvissa se kirjallinen nerokkuus, joka Absoluuttisen Nollapisteen lyriikoissa esiintyy tiiviissä muodossa, pääsee vapaasti rönsyilemään.
Masturbaatio Ranualla on vapaiden assosiaatioiden juhlaa, mikä ei tarkoita mielivaltaisuutta. Mitä tahansa voi todellakin tapahtua, mutta kaikkia käänteitä yhdistää salakavala huumori ja kupliva hillittömyys.
Hallittu avantgardesekoilu tarjoaa kosolti hupia, muttei mitään akateemista pikkuhekottelua. Siihen Liimatan visiot ovat liian sairaalloisia.
Helmiä löytyy myös yhden sivun tarinoista. Amerikanserkun vierailusta kertova "Mutta 'serkku muualta' leikit sotki" esittelee niin kreisin version finnglishistä, että se on yksinkertaisesti nerokasta. Mitäpä luulisitte esimerkiksi tarkoittavan amerikkalaisen tervehdyksen "we tongue house cata-wata!"?
Tarina "...Ja muistatko senkin lavamiksaajan?" puolestaan mahduttaa musiikkibisneksen ilot ja surut neljään ruutuun. Uudet laulut ovat huonoja, levyä ei siis tehdä, toteaa levymoguli. Sitten tehdään uudet laulut, jotka ovat hyviä. Levykin tehdään.
Täysin sairasta eli hyvää meininkiä edustavat "Sami Sokean" toilailut kuumehoureisessa tragediassa, jossa keväinen auringonsäde puhkaisee silmän ja korva on sientä. Sami Sokean kohtaloihin liittyy myös Markku Wilander, monilahjaton sarjamurhaaja, joka tulee puhkaisseeksi auringon kammalla, mutta säilyttää tyyneytensä väkijoukon tuijottaessa.
Masturbaatio otsikon aiheena voi viitata tekijän näkyjen sisäsyntyisyyteen. Liimatan sarjikset ovat hourailuja, jotka kiehtovat vieraudellaan. Väitetään, että autoeroottisuus liittyisi myös Absoluuttisen Nollapisteen diggailijoiden musiikillisiin asenteisiin. Olivatko entisaikojen terveysvalistajat sittenkin oikeilla jäljillä, jos hulluus viimein kohtaa sisäistä masturbaattoria?
Toisen vaihtoehdon mukaan kirjan otsikko osoittaa sellaista itsetietoisuutta ja ironiaa,
jotka vievät Liimatan yhä kauemmas vakavikkojen tavoittamattomiin.
Sami Vainio, Kuopion ylioppilaslehti Stimulus 5.4.2003