Absoluuttinen Nollapiste > Muut > Nollalista-arkisto

miten löysin - lavea

Nyt yhden illan inspiraationa ja osittain itseterapiaksi
kirjoitettuun lyhytproosaan. Pitää näet totutella pehmeällä laskulla
tietokoneen ääreen, jotta gradu nousisi suosta.

(VAROITUS! sisältää samoja juonia kuin edellinen viesti)


		(:   "minä ja Abso"	:)

Minun elämääni Absoluuttinen Nollapiste astui keväällä 1995. Olin toki
lukenut mielenkiinnolla bändin esiintymisestä ja kohtalaisesta
menestyksestä rockin SM-kisoissa 1993 sekä pannut merkille
(ainakin) Jerkusta kiittelevät arvostelut (ainakin) Soundissa ja Rumbassa
syksyllä 1994. Mutta, mutta: musiikkimakuni oli tuolloin huomattavasti
valtavirtaisempi kuin nyt, enkä uskonut pitäväni epäkeskosta sekoilusta
paljoakaan.

***

Musiikkimakuni Aikana Ennen Nollapistettä.
Kotimaiset idolini kronologisessa järjestyksessä: 1983-88 Yö, 1989-91
Miljoonasade, 1992-94 Sir Elwoodin hiljaiset värit. Karkeasti siis
ala-aste, yläaste, lukio, kullekin oma suosikkibändi. Ulkomaisten
kohdalla karkeasti 1980-83 Beatles, (tässä välissä kuunneltiin ja
palvottiin vain ja ainoastaan Yötä), 1986-90 melodinen hevi, 1991-92
Jethro Tull, Sting, Police, U2; 1993-94 Beatles (syklisyyttä ilmenee!),
70-luvun Pink Floyd, Gabrielin Genesis, Crimso, Neil Young. Mainitaan
tässä se Wigwamkin.

***

Jyväskylään muutettuani alkoi levykauppojen ja kirjaston ansiosta
rönsyillä tuo maku nyt. Ei outouksiin vielä; tulivatpa Hedningarna, Pekka
Streng, Pekka Pohjola, Piirpauke ja Van der Graaf Generator, tuollaista
kestävää sielunravintoa.

Siihen kevääseen 1995. Yritän olla kuulostamatta jakenymanilta nyt,
piru sentään. Ensimmäinen itsenäinen Jyväskylän-vuosi loppupuolella,
levylautasella useimmin King Crimson, Wigwam + related ja Strengin
Pekka. Maailman kolme parasta laulua olivat Fairport Conventionin
Fotheringay, Van Morrisonin Moondance ja Strengin Mutta minä lähden. 
	Ostin Helsingistä kannettoman Ei ilmestyneen muistaakseni kahdella
kympillä, muistaakseni Popparienkelistä, muistaakseni toukokuun
alussa. Ensireaktio Tommin päästyä ääneen Kassi kauniita silmiällä
oli: karmeaa, divariin joskus, tästä on kirjoitettu niin paljon että
divarin sedät antaa kyllä kympin vaihdossa. Sitten Movanlf ja Ypeke
kuitenkin miellyttivät ja aloin epäillä. Ihan kohtalainen remmi, mutta
huono solisti. Hautumaan. Levy lepäsi (silloin ei edes puolillaan
olleen) hyllyn ykköspaikalla muutamia viikkoja. 
	Seuraavaksi astui valtio peliin kaksin tavoin: nuoren miehen
velvollisuus & kirjastolaitos. Otin kortin Vaasan kirjastoon ja lainasin
Neulaisen Jerkusen. (Vaasan, kyllä. Kello soi monella, arvaan. Toisille
tiedoksi, että Lapinjärvi tuli siis vaasaksi Vaasan paikalle. Tässä
vaiheessa otan kantaa listalla pari viikkoa sitten riehuneeseen
keskusteluun, jonka joku jo ehti kieltääkin: sivari ja totaali ovat
tasavahvoja vaihtoehtoja, armeija suckaa pahasti. En siis saanut tietää,
olisin vittuuntunut kuten kovat jätkät vaiko itkenyt kuten
Liimatta. Tunnustaudun reilut 400 vrk palvelleeksi, minä.)

Jerkun kannet tutkin junamatkalla, joka kesti 5 h 50 min, mutta joka
ilmoitettiin päämajassa yli kuudeksi tunniksi jonkin edun saamiseksi, en
muista minkä. Kiinnostava vihko Jerkusessa; tajusin myös etten ollut
koskaan aiemmin kuunnellut ikäisteni tai nuorempien tekemää
musiikkia. Toki siis vaikkapa 18-vuotiaan Tolosen ilmiömäisyyttä, mutta en
70-luvun loppupuolella syntyneiden tekemää nykyrockia. 

Lisää vettä Nollapiste ja seurustelu - myllyyn: kotona nimenomaan
tyttöystävä innostui ensin, minulla vielä varauksia. Rupesin tulkitsemaan
sanoituksia siten, että Liimatta tietää kuolevansa oikeasti syöpään tai
johonkin. [Myöhemmin tuli ilmi, että vuosien 1994-95 Abso-lyriikkojen
"kuoleminen" symboloikin aikuistumista, kasvua kotiympyröistä, tylsäksi
muuttumista, leikin ja kivuuden vaihtumista velvollisuuteen ja
ahdistukseen.] Vertailin ahnaasti Pekka Strengiin, jonka kipeän lyhyessä
tuotannossa Magneettimiehen kuoleman angsti muuttuu Kesämaan kauniiseen
levollisuuteen: kuoleman pitää tuleman, tulkoon kuolema. Enemmän Liimatan
verbaalisuuteen piilotettu ahdistus vertautui siis Magneettimieheen.

Koko levy kuulosti huomattavasti mieluisammalta kuin Ei
ilmestynyt. Mahdutin TDK D60-kasetille; vain vähän puheosuuksia jäi
pois. Vaasan-aika lipui kivuttomasti ja Jerku jäi tuleville
lainaajasukupolville. Varsinaisessa palveluspaikassa löytyi heti
hengenheimolaisia. Tero ja Samikin olivat juuri löytäneet Jerkun. Ajettiin
minibussilla kesähelteessä, opeteltiin reittejä ja minä peruutuksiakin,
Jerkunen soi milloin kenenkin kasetilta, tauotta. Jos Samin 90 minuutin
kassulta, saatiin 25 minuuttia Deep Turtlea aina perään. There's a
vomitsprinkler in my liverriver, tai jotain. Neljäs, Jarkko, kammoksui,
muttei voinut mitään: lyriikanpätkät ja melodiat syöpyivät
aivopoimuihin. "Tuo on kyllä hyvä tuo 'onko jossain lisää
puolukkaa'". 

Tuli syksy,  Sami vaihtui Ariin, Terokin jäi jossain
vaiheessa pois, kasetti oli palvelleempi kuin minä, ostin Jerkusen
Tampereen-käynnillä. Lokakuuhun mennessä käsitykseni hyvästä laulajasta,
musiikista, taiteesta ja elämästä olivat muuttuneet: muovista tuli eniten
koskaan odottamani levy. 

muovi antaa periksi tuli pari päivää myöhässä Airon musiikkiin; 
juhlallinen ensikuuntelu tapahtui iltapäivällä töiden jälkeen
kollega Arin kanssa, kaaoottisessa ja kovin 70-lukuisessa
sivarilukaalissamme. Alkoi lumous. Vasta tässä vaiheessa suuntautumiseni
muuttui. (Siis mitä estetiikkaan tulee; ihmisenä muututaan kai yleensä
huomattavasti hitaammin.) Vasta tästä lähtien on maailmassa ollut taas
"paras" bändi.
	Vasta muovi vakuutti lo-pul-li-ses-ti.


Siviilipalvelus ja Nollapiste on varmuudella useassa ihmiskohtalossa
toistunut yhdistelmä.


Edellinen viesti kertoo lyhyesti vuodet 1996-


Samu