Nollalista: "Yes" (23.8.1999) -- Absoluuttinen Nollapiste

[Ville Paukkonen <ville@xxxxxxxxxxxxxxxxxxxx]

> Omistan meinaan yhden bändin levyistä , ja olisin kiinnostunut tietämään,
> onko 90125 (tai jotain sinnepäin)
> Bändin parempaa vai huonompaa materiaalia sisältävä levy?

90125 on Yesin 80-lukupopinkarnaation aikaansaannos, eika valttamatta edes
paras niista. Suht kliinista radiorokkia joka ei tosiaan kuulosta
paljoakaan "entiselta" Yesilta, joka hajosi pari vuotta ennen 90125:a.
Chris Squire ja Alan White pistivat pystyyn uuden pumpun jonka nimeksi
piti alun perin tulla Cinema, mutta kun bandista loppujen lopuksi 4/5
koostui vanhoista Yes-miehista paadyttiin vanhan nimen kayttoon. Siihen
yhtalaisyydet loppuvatkin.

Riippumatta siita, mita 90125:sta tuumii, kannattaa kylla tutustua
70-luvun Yesiin. Kaksi ekaa levya (Yes ja Time and a Word) voi kylla
skipata; ne sisaltavat suhteellisen tyypillista 60-lukulaista
psykedeelista poppia. Kolmas levy The Yes Album on ensimmainen
pakko-ostos ja miksei myoskin hyva paikka aloittaa. Biisit alkavat
ronsyilla mutta sisaltavat viela aika suoraviivaistakin meininkia ja
rokkausta. Fragilella kehitys jatkuu samaan suuntaan ja saavuttaa
huippunsa Close to the Edgella, jonka nimikappale on yksi progen
kulmakivia ja kestaa (mutta myos edellyttaa) lukuisia kuuntelukertoja.
Muutkin biisit yltavat lahes samalle tasolle. Tales from Topographic
Oceans -tupla sisaltaa nelja 20-minuuttista biisia ja jakaa jyrkasti
mielipiteet. Minusta se on yksi Yesin parhaita, mutta taman mielipiteen
muodostuminen edellytti noin 20 kuuntelukertaa. Sen voi saastaa
viimeiseksi, mikali bandi sattuu kolahtamaan. Minusta paras Yes-levy on
kuitenkin demoninen Relayer, mika on raskaudessaan verrattavissa saman
ajan King Crimsoniin. Kaikkien pitaa kuulla se! Tosin ei ehka ensimmaisena
Yes-levyna. Going for the One on viimeinen klassinen Yes-levy, vaikka se
sisaltaa jo muutaman turhan biisin. 15-minuuttinen Awaken on kuitenkin jo
yksinaan levyn hinnan vaarti. Senkin jalkeen tuli viela pari levya ennen
hajoamista ja 90125:a, mutta ne eivat ole valttamattomia. Livelevy
Yessongs on hyva ja.

> P.S olen myös rumpali.

Siina tapauksessa ainakin Fragile ja Close to the Edge on syyta kuulla.
Sen koommin bandissa vaikuttanut Alan White ei veda ollenkaan vertoja Bill
Brufordille, joka tosin soitti King Crimsonissa vielakin jumalaisemmin.

---                                 ,----------------------------.
Ville Paukkonen                     |    Kahvi valuu hitaasti    |
Lady Margaret Hall, Oxford OX2 6QA  |     serkkujani pitkin.     | 
http://ferret.lmh.ox.ac.uk/~ville   `-(Absoluuttinen Nollapiste)-'