Pauli Hokkanen ohjasi syksyllä 2003 noin tunnin mittaisen musiikkipitoisen dokumenttielokuvan Absoluuttisesta Nollapisteestä. Kuvausryhmä seurasi yhtyettä Rovaniemelle ja Tampereelle ja kuvasi haastattelupätkien lisäksi kolme keikkaa. Seuraavassa ohjaaja vastaa hänelle asian tiimoilta esitettyihin kysymyksiin.
Osa kysymyksistä on Kysy Nollapisteeltä -palstalta, osa on ylläpitäjien esittämiä ja loppuihin Hokkanen on törmännyt muualla. "Haastattelu" on tehty kesällä 2004 ja se on julkaistu tässä 6.8.2004.
Pauli Hokkanen, miksi halusit tehdä dokumentin Absoluuttisesta Nollapisteestä?
Olen kuunnellut yhtyettä pitkään ja pitänyt kuulemastani. Nollapiste ansaitsee tulla dokumentoiduksi jälkipolvia varten. Onhan sitä huonompiinkin pumppuihin nauhaa tuhlattu.
Niinpä soitin eräänä loppukesän maanantaina Tomi Krutsinille: "Haluaisin tehdä teistä keikkadokumentin, sopiiko se teille?" Tomi lupasi kysellä muiden mielipidettä. "Soita parin päivän päästä uudelleen."
Ihan hetken päähänpisto ei Tomille soittaminen ollut, vaan olin pyöritellyt ennen puhelua ajatusta Nollapiste-videosta kolme vuotta päässäni. Tuona aikana dokkarin kuvaaminen oli kasvanut minulle jo jonkin sortin riipaksi, josta eroon pääsisi vain tekemällä dokumentin Absoluuttisesta Nollapisteestä. Ja nyt oli sopiva aika.
Oliko elokuva osa opintojasi?
Elokuva oli osa opiskeluani medianomiksi, jonkinlainen oma-aloitteinen videoprojekti, josta sain muutamia opintoviikkoja. Tuotantoporukkaan kuuluivat lisäkseni Miska Korpelainen, Petri Kärki, Tuomas Leinonen, Mikko Makkonen ja Topi Suuronen. Työt jakautuivat osaamisen ja kiinnostuksen mukaan.
Minkälaisella kalustolla kuvasitte? Kuinka äänititte keikat?
Keikat kuvattiin neljällä kameralla ja dokumenttipätkät kahdella. Käytössämme oli sekä DVC pro- että MiniDV-kameroita.
Keikat äänitettiin suoraan pöydästä Datille. Ja jottei liveääni olisi ollut liian "kuiva", otimme salin tilaäänen talteen kahdella mikrofonilla miksauskopin luota. Tilaääni oli, erinomaisesta miksauksesta johtuen, usein mukavamman kuuloista kuin itse pöytä-ääni; siitä hatunnosto Marko Ylianttilalle. Sitten leikkausvaiheessa Suurosen Topi miksasi nämä äänet yhteen jallupalkalla, ja ihan hyviltä nuo konserttipätkät kuulostavat.
Oletko tyytyväinen lopputulokseen?
No eihän omasta lapsesta voi sanoa kuin että kyllä se kaunis ja ihana on, vaikka olisikin lorahtanut hieman kusta sekaan. Kiitelty sitä on ehkä juuri aiheensa vuoksi, mutta samalla on tullut kritiikkiä teknisestä toteutuksesta. Uskon kuitenkin että se kyllä kolahtaa niille jotka bändistä tykkäävät.
Missä ja milloin Kymmenen vuoden yksinäisyys kuvattiin?
Kuvaukset aloitettiin keskiviikkona 1.10.2003, Rovaniemen Tivolissa, jossa Nollapiste soitti Seitsemäs tuleminen -kiertueen avauskeikkansa. Ensimmäinen keikka oli sekä kuvauksen että tunnelman osalta huono ja kovin jännittynyt.
Historiikki-löpinöitä kuvasimme torstaina aamupäivällä, jolloin teimme Tommin ja Tomin kanssa "muistojeni Karjala" -tyyppisen kiertoajelun Rovaniemellä. Piipahdimme muun muassa parilla ekalla treenikämpällä, linjoilla (nuoruusvuosien pulkkailumäki lähellä Näädänpolkua - paikan yli menee suuret voimalinjat) sekä poikien rippikirkolla eli paikoilla jotka liittyivät jollakin tavalla Nollapisteen historiaan.
Rovaniemeltä siirryimme parin päivän huilin jälkeen Jyväskylän Lutakkoon, jossa pääpaino oli keikan kuvaamisella, koska Rovaniemi oli mennyt osaltamme huonosti. Lutakossa keikka onnistuikin kaikkiaan mahtavasti; bändi oli vireessä (erikseen mainittakoon taikinaranne-Lääkkölä), yleisö tunnelmassa ja kuvat timanttisia. Jyväskylässä oli myös havaittavissa pientä vapautumista bändin kameran edessä käyttäytymisessä, ja saimme pari hyvää kohtausta talteen.
Tavastialla 9.10. keikka onnistui vähintäänkin yhtä hyvin kuin Lutakossa. Etenkin valomestari Jykylä oli "taimannut tuikkunsa" kohdilleen, ja se näkyi kuvassa; ehdottomasti parasta kolmannesta.
Helsingin reissun jälkeen pidettiin sitten puolentoista viikon tauko, ja katsottiin että tarvitseeko keikkoja enää kuvata. Ei tarvinnut, ja Tampereelle 21.10. - 22.10. otimmekin mukaan vain kaksi kameraa. Kuvasimme ensimmäisen päivän iltana poikien treenikämpällä haastattelut, joissa pääasiassa juteltiin keikkailusta sekä musiikin tekemisestä. Torstaina kuvasimme ainoastaan kuvituskuvia sekä takahuone-tunnelmaa.
Ette siis kuvanneet koko kiertuetta?
Kuvauksiin käytettiin siis kaikkiaan vain kuusi päivää, mikä on melko vähän koko kiertueesta. Pääsyynä tähän oli raha; tein projektin opiskelujeni ohessa Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun ja Kelan tukemana; koululta sain käyttööni kaluston ja auton, muut kulut nipistin opintotuestani. Onneksi tuotantoryhmältä löytyi talkoohenkeä, ja kulut saatiin suhteellisen pieniksi.
Materiaalia kyllä tuli jo kaikkiaan noin neljäkymmentäviisi tuntia, jonka editointi oli melkoisen paljon suurempi työ kuin sen kuvaaminen.
Kuinka monta kappaletta elokuvassa kuullaan, kokonaan tai osittain?
Elokuvaan päätyi seuraavat kappaleet:
Tässä 64 minuutin versiossa on kaikkiaan kuusi kappaletta, joista yksi on puolikas (Aurinko kaikennäkö) ja muut täysimittaisia. Sen sijaan lyhennetyssä 54 minuutin versiossa on vain kaksi täyttä rallia (Mustaa ei ole, Tie tomun suuntima).
Kuinka yhteistyö sujui bändin kanssa?
Kyllähän se aluksi oli kuin olisi mennyt anoppilaan ensimmäistä kertaa; tunnelma oli hieman varautunut, etenkin Rovaniemellä. Kyllä se sitten alkoi luonnistua, kun pojat tottuivat kameran mukana oloon.
Totta kai olisi ollut parempi, jos kamera olisi ollut jatkuvasti mukana ja kaikki saatu olemaan sinut linssin edessä. Toisaalta siinä olisi tullut sitten se ongelma että sisäpiirivitsien ja tyhjäkäynnin määrä olisi samalla kasvanut, jolloin todellisten helmien ja vain oleellisen erottaminen olisi ollut työläämpää.
Tuosta kiertueella kuvatusta materiaalista on tehty myös musiikkivideo, kerro siitä jotain. Onko sitä näytetty missään?
Tosiaan, Johanna kustannus Oy tilasi Jarrutan-kappaleeseen musiikkivideon. Se on sellainen perinteinen kiertuevideo; ajetaan autolla, soitetaan, roudataan; yhteensä noin sata kuvaa siistissä paketissa.
Videota ei tietääkseni ole näytetty vielä muualla kuin Johannan sivuilla, mutta Levyraati oli jossakin vaiheessa kuulemma kiinnostunut.
Missä elokuvan voisi nähdä? Onko sitä tarjottu televisioon? Vai tuleeko se kaupalliseen levitykseen?
Siellähän se masterkopio vielä makaa turvallisesti kirjahyllyssä, eli toistaiseksi hommat on jäissä. Pari kertaa olen sen julkisesti näyttänyt, Helsingissä 4.3.2004 Stella Starin keikan yhteydessä ja Tampereella 2.4.2004 Telakan yläkerrassa ennen keikkaa. Ylelle lähetin yhden työkopion, mutta tällä hetkellä heillä ei ilmeisesti ole varattu ohjelmapaikkaa suomirock-dokumenteille. Jatkosta ei kukaan tiedä.
Tarkoitus olisi jatkossa laittaa se joillekin elokuvafestareille, mutta mihin ja milloin, se on vielä auki. Mahdollisesti bändin keikkojen yhteydessä voidaan järjestää näytöksiä jatkossakin.
Myynti-DVD-asiaa kysyin etsiessäni Kymmenen vuoden yksinäisyydelle rahoitusta, mutta levy-yhtiö ei ollut ainakaan lähitulevaisuudessa halukas yhteistyöhön. Ja mitä tulee kotipolttoisiin DVD-levyihin, niin niihin en vielä uskalla sanoa juuta tai jaata.
[Ylläpitäjien lisäys 4.2.2009: Dokumenttielokuva sisältyy DVD-kokoelmalle Arkistokuvaa 1992-2008.]
Mitä hommasta jäi käteen?
Hommastahan jäi kaiken tuon edellä mainitun lisäksi käteen paljonkin. Pääasiallinen anti oli tietenkin ammatillisella puolella, mutta kyllä siinä tuli myös hurja määrä asennekasvatusta.
Suosittelen lämpimästi kaikille tätä harrastusta.