Sami Anteroinen teki suomen kielen sivuainekokonaisuuden (20 ov) lopputyönsä Suljetun monitulkintaisuudesta.
Isu160 Lopputyö
Helsingin yliopisto
Käännöstieteen laitos
20.1.2000
Sami J. Anteroinen
(anteroin@kkl.pc.Helsinki.fi)
Olen valinnut suomen kielen lopputyöni aiheeksi suomalaisen pop-yhtyeen Absoluuttisen Nollapisteen sanoituksissa esiintyvän monitulkintaisuuden. Olen rajannut tehtäväkenttää siinä määrin, että analyysini kohdistuu vain yhtyeen levyyn Suljettu (Johanna Kustannus Oy, 1999) ja käsittelee tämän teoksen erinäisiä merkityksiä ja semanttisia kenttiä. Analyysimetodini olen nimennyt keskustelevaksi metodiksi; se perustuu intertekstuaaliseen dialogiin kokijan (siis lukijan/kuuntelijan) ja lähdeaineiston välillä (Suljettu-levy). Lähtökohtana on välttää tulkintojen lukitsemista johonkin tiettyyn muottiin, vaan ymmärtää, että rocklyriikan (kuten myös perinteisen lyriikan) merkitysten tulkinta on dynaaminen prosessi. Rock- ja poplyriikkaa teoksessaan Alumiinikuu tutkineet Timo Forss ja Satu Kiiskinen ovatkin todenneet, että sanoitusten irrottaminen omaksi kokonaisuudekseen, erilleen musiikista, on harvoin ongelmatonta (Forss ja Kiiskinen 1999: 5). Pääsääntöisesti voitaneen sanoa, että sanoituksia etupäässä kuunnellaan ja lukuisien kuuntelukertojen jälkeen on mahdollista altistua prosessille, jonka olen nimennyt musikaaliseksi eroosioksi. Musikaalisessa eroosiossa yhä uudelleen ja uudelleen toistuvat kuuntelukerrat hiovat sanoituksista esille lähinnä vain tietyt osiot ja painottavat näitä enemmän kuin vastaavasti muita. Epäilemättä oma kokemusmaailma ja mielikuvitus ovat olennaisessa osassa sen määräämisessä mihin mielenkiintomme kiinnittyy sen jälkeen kun itse teos on (auttavasti) tuttu. Näin ollen joudun itse ensimmäisenä myöntämään, että jatkuva ja pitkittynyt altistumiseni Absoluuttisen Nollapisteen musiikille on voinut aiheuttaa kyseisen kaltaista "eroosiota", joka puolestaan voi vaikeuttaa puhtaasti objektiivisten arvioiden tekemistä.
Mirkka Rekolan runoja laajasti tutkinut Liisa Enwald puhuu sekä monihahmotteisuudesta, monitulkintaisuudesta että monimerkityksisyydestä. Enwald näkee monitulkintaisuuden olevan hiukan monihahmotteisuutta väljempi termi. Monihahmotteisuudesta monitulkintaisuus eroaa myös sikäli että se nostaa - monimerkityksisyyden tavoin - "pääasiaksi merkitystason ja tulkittavuuden". (Enwald 1997: 9.) Enwald keskittyy monihahmotteisuuteen. Itse olen tässä työssä pyrkinyt tutustumaan juuri merkitystasoihin ja niiden tarjoamiin tulkintamalleihin. Näin tuntuu luontevalta puhua monitulkintaisuudesta.
Rovaniemeltä Tampereelle siirtynyt Absoluuttinen Nollapiste soittaa yhtyeen kotisivuilla esiintyvän määritelmän mukaan "epäkeskoa poppia". Persoonalliseksi mainitun lavaliikehdinnän ja ei-täysin-skandaalinkäryttömien TV- ja radioesiintymisten ohella erityisesti yhtyeen sanoitukset ovat kiinnittäneet myös suuremman yleisön huomiota. Yhtyeen tämänhetkisen kokoonpanon muodostavat Tommi Liimatta (laulu), Aki Lääkkölä (kitara), Aake Otsala (bassokitara), Tomi Krutsin (rummut) ja Teemu Eskelinen (taustalaulu).
Absoluuttinen Nollapiste on julkaissut neljä levyä: Neulainen Jerkunen (1994), Muovi antaa periksi (1995), Simpukka-amppeli (1998) sekä Suljettu (1999). Kriitikkojen ylistystä tasaisesti niittäneistä pitkäsoitoista ehkä kypsin ja kunnianhimoisin on juuri Suljettu. Siinä missä aikaisemmista levytyksistä etenkin Neulainen Jerkunen ja Muovi antaa periksi tarjosivat lappilaisittain värittynyttä tajunnanvirtaa ja sisäänpäin nyrjähtäneitä sanaleikkejä (ja Simpukka-amppeli taas hullunkurisia ihmiskohtaloita pienten tarinoiden/laulujen kaapuun käärittynä), Suljettu on alusta loppuun yhtenäinen, temaattinen kokonaisuus.
Laulusolisti Liimatta on kantanut pääasiallisen vastuun sekä sävellyksistä että sanoituksista koko yhtyeen olemassaolon ajan. Myös yhtyeen basisti Otsala on sekä säveltänyt että sanoittanut useita kappaleita levyillä. Sovitukset on tehty koko yhtyeen toimesta.
Liimatan sanoituksissa nähdään välähdyksiä suuremmasta mytologisesta maailmasta, jossa Liimatan luomat mielikuvitushahmot seikkailevat; tehdään lakonisia huomioita hautajaisista, epäviihtyvyydestä, oksentamisesta ja nekrofiliasta; kootaan sirpaleista freskoa maailman nurinkurisuudesta ja - kauneudesta. Liimatta on sanoituksissaan kurkistanut niin lännen pyssysankarin, korvannipukattoman julkkisjuontajan kuin Ranskan etelä-osista löytyneen ihmispedonkin pääkoppaan. Yleisesti ottaen voidaan sanoa, että Liimatta ei ole epäröinyt sorvata hyvinkin erilaisista aiheista lauluja. Ainoastaan rakkauslaulujen puute pistää silmään yhtyeen tuotantoa tutkiessa. (Kun Liimatta vetoaa sydäntä särkevästi: "älä koskaan jätä", värssy tietenkin jatkuu " --jalkapalloa".)
Suljettu-levystä huomaa, että Liimatta on oppirahansa maksanut ja ansaitsee eturivin paikan suomalaisen populaarimusiikin raskaan sarjan kynämiesten joukossa. Poissa ovat siipiään kokeilevan lukiolaispojan koukeroiset värssyt, joissa sanomisen tarve uhkasi upottaa itse sanoman: kunnioitettavaan 23 vuoden ikään ehtinyt Liimatta on vuosi vuodelta kehittynyt tarinankertojana ja nyanssien taitajana.
Liimatta on aina sisällyttänyt sanoituksiinsa paljon tavallisia arkipäivän huomioita. Mutta toisin kuin esim. Ultra Bran kansanedustajasanoittaja Anni Sinnemäki, Liimatta ei paisuttele pieniä arjen kultahippujaan monumentaalisiksi kertosäkeiksi vaan kylvää niitä polkunsa varrelle kuin hajamielisesti reviiriään merkiten:
on helpompi siirtää kuukautisia / kuin juorun kertomista
SYI III (Suvannossa ylpeä ilme osa III)ei taivas ole enää väriltään kuin / uskontokirjan kuvassa tai kuten / olutmainoksessa
Joen silmilleluontoa romantisoi siitä vieraantunut / kuten: "vain pikkukaloilla on / charmantti ote elämään"
Kiilakivi
Joitain hippujaan Liimata kypsyttelee eräänlaisiksi pop-aforismeiksi asti:
Kokonaan huoleton ei ilman / syytä jalan kulje
KasvatusEi levottomuuttani aiheuta velvollisuudet / vaan tavaraan kiintymys
Täällä on jokuIkävystyminen on varakkaampien vitsaus / Joutilaisuus ylellisyyttä kuin tasainen rusketus
Esinekeräilyn hitaus
Aikaisemmilta levyiltä tutuiksi tulleet varsin raskaat rakenteet ovat läsnä myös Suljetulla, mutta tarinan punainen lanka ei katkea hurjimmassakin narraatiossa (vaikkakin lukija/kuuntelija joutuu olemaan tarkkana):
Jos kuten eläin tunnustelee pesäänsä
koskettelen poikaani hänen
työntäessään puita pesään
kieltämättä oudon sirosti
(yökastelijaa jonka vanhemmista
toisen kysyttyä Kumman valitsetpoika ei valinnut)
se ei tee minusta(jolle eivät Siihen uskovat
vuosiin ole puhuneet)
hänen makaajaaSuvannossa ylpeä ilme osa I
Kokonaisuuden kannalta on myös välttämätöntä mainita Aake Otsalan panos sanoituksissa. Levyn kappaleista Portaat ja Joutomaa ovat sekä sävellyksiltään että sanoituksiltaan yksinomaan Otsalan tekemiä. Erityisesti hieno Joutomaa tuo koko levyn sanoituksiin tuoreutta ja syvyyttä hyvin koskettavalla tavalla.
Absoluuttisen nollapisteen kotisuvulla S.S. Kononen kirjoittaa levystä seuraavasti:
Mikä sitten on "suljettu"? Sana tuo mieleen lama-Suomen hiljaiset pikkukaupungit suljettu-kyltitettyine liikkeineen. Suljettu päättää 1900-luvun heleyden. - Ja levyn suku on suljettu, huomauttaa Tommi Liimatta, Absoluuttisen Nollapisteen laulaja ja päälaulunkirjoittaja.
Suljettu on teemalevy, Liimatta painottaa. Teemat eivät ole vähemmän haastavia kuin kasvatus, lapsien kasvaminen ulos sukujen ahtaista raameista, siirtyminen maaseudulta lähiöihin. Suljettu on siis hyvin suomalainen levy yhtyeeltä, jota ei olla totuttu pitämään mitenkään Suomi-dokumentaarisena Miljoonasateen, Kolmannen naisen tai Mikko Alatalon tyyliin.
Levyä kuunnellessa on selvää, että tulkinnanvaraa on runsaasti. Eri ihmisille levyn merkitykset varmasti vaihtelevat. Kuitenkin suvun, perheen ja ihmissuhteiden vyyhdissä on niin paljon leikkauskohtia, että jonkinlainen teoria Suljetun tapahtumista voidaan muodostaa.
Avain levyyn on albumin päättävä 20-minuuttinen, viisiosainen rock-eepos Suvannossa ylpeä ilme, jossa vuoroin isä, kertoja, poika ja naapuri vievät tarinaa eteenpäin. Tarinan päähenkilöinä ovat isä ja poika, jonka sukupuolesta ei loppujen lopuksi olekaan varmuutta. Onko poika kenties transvestiitti tai homoseksuaali vai voisiko olla niin, että miespuolista jälkeläistä halunnut isä on pakottanut tyttölapsen ottamaan pojan aseman perheessä? Äiti vilahtelee tarinassa kuin ohimennen. Onko hän jättänyt perheen, vai kenties kuollut? Äitiä huomattavammaksi hahmoksi nousee salaperäinen setä, joka oman kuolemansa lavastaen katoaa Kiteelle. Mutta onko edes sedän persoona vailla kysymysmerkkejä?
Ratkaisevaa osaa tragediassa näyttelee ahdasmielinen pohjoinen kylä, jossa mitään erilaisuutta ei katsota hyvällä ja huhupuheet kukkivat villinä. Kun eräänä päivänä pojan eloton ruumis sitten takertuu kylän lossin vaijeriin, on todellinen juhla-ateria katettu kylän juorukelloille. Isä ei saa selän takana supisijoilta rauhaa, vaan kuulee kaupan hyllyjenkin välistä syyttävät kuiskaukset. Onko isän omatunto sitten todella puhdas? Ainakin hänen vainoharhaisuuteensa ja eristyneisyytensä vain kasvavat ajan myötä. Lain koura puuttuu lopulta peliin, mutta tarina ei pääty siihen: isä karkaa nimismiehen autosta ja hortoilee epätoivoisena metsässä kunnes "sydän pettää joutomaalla / kylmän kaataminen rikkoo kuuman astian."
Lauri Hakulinen on kirjoittanut "semanttisista vedenjakajatapauksista", jotka ovat ratkaisevassa asemassa kielen tulkittavuuden lannalta. Hakulisen mukaan kyseiset vedenjakajat "sattuvat jonkin harjun päälle puhjenneen lähteen tavoin sijaitsemaan sellaisessa maastonkohdassa, josta kehityksen puro voi eri suuntiin viettävän rinteen liikuttelemana herkästi lähteä virtaamaan muuannekin kuin yhdenne". (Hakulinen 1983: 10.) Absoluuttisen Nollapisteen ollessa kyseessä tuo "kehityksen puro" voi todellakin ottaa odottamattomia uomia.
Suvannossa ylpeä ilme antaa useita vinkkejä siitä miten tulkita levyn muiden kappaleiden tekstejä. Varmuudella ei voida sanoa, että kappaleiden tekstifragmentit liittyvät aina samaan kokonaisuuteen. Esitetyt johtopäätökset ovat omiani, eivätkä kenenkään muun. Seuraavassa olen koonnut joitain monitulkintaisuuteensa kannalta kiinnostavia osioita lauluista. Olen erotellut osiot neljään merkityskenttään siten, että ne viittaavat (etupäässä) joko isään, poikaan, äitiin tai setään. Kutsun näitä kenttiä semanttisiksi kentiksi.
4.2.1. Isä:
1. kohdan tulkinta: Suljetun ensimmäiset sanat paljastavat paljon. Kenties ahtaan kyläympäristön ulkopuolisesta maailmasta kiinnostunut poika selailee lapsena karttaa ja löytää sen sivuilta Amerikan (vrt. "valtioiden rajat vedetty / sen varalta että saunan jälkeen / tartun kartastoon" - Tungos on lavaste). Patjalla makailevaa isää tämä naurattaa, koska tietää Kolumbuksen olleen asialla yli 500 vuotta aiemmin - mutta toisaalta hän jo aavistaa lapsensa vielä jonain päivänä lähtevän maailmalle ja jättävän hänet yksin (vrt. "toivoin kaveria jolle / olla hyvä" - SYI IV). Isä tuntee haikeutta tajutessaan, että pojalle hänen maailmansa ei riitä.
2. kohdan tulkinta: kenties isä opastaa jälkeläistään kokeilemaan erityyppistä kirjallisuutta sen sijaan että pysyttelisi vain yhdessä genressä - mutta miksi Busterit (80-luvulla ilmestynyt urheiluaiheinen sarjakuvalehti) täytyy jättää kotiin muuton yhteydessä? Onko nuoren aikuisen velvollisuus jättää moiset lapsellisuudet taakseen? Vai isänkö takia ne on jätettävä?
3. kohdan tulkinta: jäyhä, kovia kokenut isäkään ei ole täysin onnistunut välttämään pieniä onnen hetkiä muuten synkässä elämässä. Yhä uudestaan hän palaa (levottomaan? kapinalliseen?) nuoruuteensa, jolloin hän voimansa tunnossa potki lyhtypylväitä sammuksiin (vrt. SYI IV). Vai potkiiko isä lamppuja rikki vanhoilla päivillään, koska ei halua enää kulkea nuoruutensa poikajoukon tavoin valaistua tietä vaan "sammutettua". Isän rooli kasvattajana ei ainakaan ole hillinnyt hänen ikkunoiden kivitysvimmaansa (vrt. Joen silmille). Joka tapauksessa pylväiden välin onnenhetki on jättänyt isään pysyvän leiman. Kun kappaleessa Tungos on lavaste "heinä nuolee auton pohjaa / matkustaessamme vieraanvaraiselle seudulle / sen on määrä / tuoda mieleeni sen minkä olen unohtanut / hämärään, pylväiden väliin". Ehkä isän elämän suurin onni on ollut yhteenkuuluvaisuuden tunne hulttioystäviensä kanssa ja näiden kanssa koetut seikkailut - ja yrittäessään opettaa lastaan pahoille tavoille hän elää nuoruuttaan uudestaan. (Oivallinen esimerkki Liimatan kyvystä käyttää hillittyä ironiaa: useat isäthän elävät varhaisvuosiaan uudelleen läpi jälkikasvunsa kautta - mutta urheilu, opiskelu ja armeija lienevät tällä saralla suositumpia kuin ilkivalta.)
4.2.2. Poika:
1. kohdan tulkinta: Vanhempien takaraivossa vetoketju? Ja jos niin, miten pieni lapsi on sen päässyt huomaamaan? Ehkäpä päälaen hiusvako on antanut inspiraation moiselle keksinnölle. Esimerkiksi vanhemman kumartuessa solmimaan lapsen kengännauhoja voisi lapsi erehtyä luulemaan kiemurtelevaa hiusvakoa vetoketjuksi.
2. kohdan tulkinta: Tähdenmuotoiset liukuesteet esiintyvät myös Suvannossa ylpeä ilme -kappaleen päätös- eli viidennessä osassa, jossa ne "eivät estäneet liukumasta" hukkunutta poikaa. Mistä sitten voisi olla kysymys, kun muistetaan, että nämä huomiot ovat isän tekemiä? Joissain sukissa todella on "liukumisesteitä", jolloin sukan kantapäässä olevat kohoumat auttavat pitämään sukkaa jalassa oikealla paikallaan. Ehkä vastauksia ei tarvitse lähteä hakemaan sen kauempaa.
3. kohdan tulkinta: pojan kapina kypsyy hitaasti - ehkä hän kirjoittaa hiekkaan isän nimestä vähemmän mairittelevan anagrammin. Protesti on toki hyvin mieto (koska on kooditettu ja vieläpä hyvin piilotettu) mutta silti poika on hiukan huolissaan (kulkeeko vainoharhaisuus suvussa?) siitä, että isä saattaisi sen nähdä, kenties kalaretkellään. Poika kuitenkin luottaa siihen että tumma vesi estää pohjan kirjoitusta näkymästä.
4.2.3. Äiti:
1. kohdan tulkinta: tämä esimerkki kuvaa erittäin paljastavalla isän ja äidin suhdetta. Äidillä tuntuu olevan etupäässä vain välinearvoa isän mielessä - häntä on tarvittu tekemään isälle "kaveri", siinä kaikki.
2. kohdan tulkinta: onko tuleva vaimo siis isän vaimo? Viittaus piilolinsseihin (ja myös pitäviin ohjelmatietoihin) tuntuvat oudon moderneilta ja urbaaneilta soveltuakseen jylhään pohjoiseen erämaahan. Laulun alkuosassa puhutaan kaupunkilaisista, joiden lähiöihin "osaa vain taksilla". Ehkä kyseessä on isän maalta kaupunkiin muuttaneisiin kohdistama kritiikki, ja "tuleva vaimo" siis jokin tarinan ulkopuolinen henkilö, ei äiti.
3. kohdan tulkinta: isän narraatio on hyvin salaperäinen. Olivatko äidin hakemat "napit" kenties ahdistuneen naisparan käyttämiä lääkkeitä? Vai jakeliko äkkipikainen isä puolisolleen luunappeja (perheväkivaltaa)? Vai ehkä kyseessä oli vielä lopullisempi "nappi" - ja äidin elämän päättikin äkillinen luoti. Ja jos näin, niin kenen toimesta? Täytyy tyytyä toteamaan, että harva osio levyllä herättää yhtä paljon kysymyksiä - ja toisaalta tarjoaa yhtä lukuisia tulkintamahdollisuuksia - kuin juuri tämä kohta.
4.2.4. Setä:
1. kohdan tulkinta: setä on ilmeisesti löytänyt itselleen lokoisan piilopaikan Kiteeltä. Mutta kasvaako sedän lymypaikassa siis vähemmän ravihevosia vai nokkosia? Vanhana ravi-intoilijana setä varmasti kaipaa ravien tunnelmaa - ja hevosia. Mutta on ehkä luontevampaa otaksua, että sedän oleilupaikka on jonkinlainen kolonen nokkospensaikon sydämessä, jossa siis kuitenkin - onneksi - kasvaa vähemmän nokkosia.
2. kohdan tulkinta: luonnon ihmeitä tutkimaan syventynyt setä ei ole voinut välttyä huomaamasta puiden välistä kamppailua elintilasta - kyse lienee siis jonkinlaisesta ruohonjuuritason darwinismista.
3. kohdan tulkinta: kappaleen Sukututkimus lannistaa sympaattinen, ja verrattain selkeä narraatio kertoo (ilmeisesti pojan näkökulmasta) sedän valehautajaisista ja tämän paosta Kiteelle. Ja todellakin, setä vastaa pojan esittämään vilpittömään toivomukseen "toivon että hänellä on hyvä olo Kiteellä" kappaleessa Kiilakivi lausuen ensi sanoikseen "kyllä, viihdyn Kiteellä". Setä ja poika tuntuvat olevan läheisiä, ehkä epäsovinnainen, rahansa tahallaan raveissa häviävä setä oli pojalle tärkeä roolimalli. Mutta jos tämä pitää paikkansa, miksi kummassa Suvannossa ylpeä ilme -kappaleen kolmannessa osassa löydämme isän järjestelemästä vanhoja valokuvia: "on kuvia järjestelemättä / ei poika tullessaan epäillyt / että kätkin ne häneltä / setä oli nuorena komea mies / en tiedä mikä on unta mikä muistoja." Onko isästä luonnollista kutsua omaa veljeään "sedäksi"? Vai olisiko sittenkin mahdollista, että Kiteelle karannut setä onkin isän setä, ja kappaleessa Sukututkimus lannistaa muistellaankin juuri isän lapsuudenkokemuksia?!
Viimeinen kohta (4.2.4. esimerkki 3) on askarruttanut minua henkilökohtaisesti eniten koko levyllä. Ehkä Liimatta on toistanut "setä oli nuorena komea mies" yllättävässä yhteydessä saadakseen kuuntelijan hetkeksi raiteiltaan, ja epäilemään mielessään muodostamaansa tarinaa. Isäkin toki myöntää, että on vaikea tietää "mikä on unta, mikä muistoja". Tekstin liikkuessa eteenpäin ja taaksepäin ajassa ja paikassa ja näkökulman vaihdellessa usein hyvin hienovaraisesti, ensin huomio kiinnittyy juuri yksilöiden välisiin eroihin. Tekstimosaiikkia lähemmin tarkasteltaessa paljastuu kuitenkin yhä enemmän ja enemmän samankaltaisuuksia.
Enwald on todennut Rekolan monimerkityssanoista niiden liittyvän pääsääntöisesti "tuli- ja vesielementteihin sekä toisaalta liikkeen ja jäämisen dualismiin." (Enwald 1997: 30.) Liimatta on taas luonut kokonaan toisenlaisen genren - yhdelläkään Suljetun päähenkilöllä ei ole erisnimeä, vaan geneerinen, asemaan viittaava nimitys. Liimatan valinta lienee täysin tietoinen: se etäännyttää eksaktin tulkinnan rajoja yhä kauemmas toisistaan. Esim. kuka tahansa mieshenkilö voi elämänsä aikana kantaa useita rooleja - olla poika, setä, naapuri, isä, jopa samanaikaisesti. Kuuntelijan mieleen hiipii väistämättä salakavala ajatus, että ainakin isällä ja pojalla - kuten kaikilla sukupolvilla - saattaakin olla enemmän yhteistä kuin äkkipäätä arvaisi.
Enwald kirjoittaa Rekolan lyriikasta että "sellaiset vastakkainasettelut kuin subjekti / objekti, läsnä / poissa, sisäinen / ulkoinen ja staattinen / dynaaminen tulevat tarkistetuiksi siinä monisyisessä prosessissa, jota voi pitää Rekolan tuotannon suurena teemana." (Enwald 1997: 206.) Erityisen painavina ja kipeinä nuo samat teemat näyttäytyvät myös Suljetulla. Enwald kutsuu Rekolan käsittelemää ilmiötä "parien matkaksi". Tommi Liimatan luomat ihmissuhdeparit isä ja poika, äiti ja isä, poika ja setä sen sijaan eivät kohtaa kuin hetkittäin, kuin kohtalon oikusta. Ero on väistämätön ja pysyvä.
Suljetun lopussa, Aki Lääkkölän jumalaisen kitaran saatellessa vaaran alla kulkevan valkean veneen matkalleen, on kuin valkyyrioiden kuoro ilmestyisi taivaasta todistamaan suuren tragedian loppunäytöstä. Kuulija jää haikailemaan menetettyjen mahdollisuuksien (isän, pojan, äidin, sedän, kyläläisten, yhteiskunnan) perään majesteetillisen laulun viimeisten sointujen lopulta kuollessa pois.
"Loistokkuus vaikuttaa kahdella tavalla. Ensinnäkin keskinkertaisuus kutistuu sen rinnalla mitättömyydeksi; on pakko tajuta, että suurin osa muusta on korkeintaan mukiinmenevää eikä yhtään parempaa", Tero Valkonen (1999: 35) kirjoittaa Rumba-lehdessä.
"Kokemus on raastava, ja Absoluuttisen Nollapisteen uusi teemalevy Suljettu aiheuttaa sen, sillä Tommi Liimatan tekstit ovat vastaansanomattoman loistavia. Parhaita koskaan Suomessa kirjoitettuja."
Loistokkuuden toinen puoli Valkosen mukaan on taas se, että loistokkuus puhdistaa mielen ja tuhoaa kyynisyyden. Silloin kaiken nähnyt kriitikkokin hätkähtää huomaamaan että pop-musiikissakin kaikki on edelleen mahdollista ja näin "maailma on äkkiä kauniimpi".
"Absoluuttisen nollapisteen levyt ovat aina olleet palkitsevia haasteita", kirjoittaa Jukka Yli-Lassila Keskisuomalaisessa (2.4.1999).
"Henkiseen vääntöön voi ottaa ensituntumaa vaikka jättämällä kuuntelun aluksi pois: pahin pureskeltava kun on yleensä teksteissä. Tommi Liimatta kirjoittaa Suljetulla suomalaista rocklyriikkaa hämmentävimmillään ja oivaltavimmillaan."
Jo pintaraapaisun perusteella voitaneen todeta Absoluuttisen Nollapisteen luoneen todellisen merkitysten aarreaitan Suljettu-levyllään. Vuosituhannen vaihteen lukuisissa eri kissanristiäisissä voi jäädä vähemmälle huomiolle, että rovaniemeläispojat ovat tehneet levyn, jota ei voi sivuuttaa 90-luvun parhaita kotimaisia rocklevyjä listatessa.
ABSOLUUTTINEN NOLLAPISTE: Suljettu. Johanna Kustannus Oy / J. Karppanen Ky 1999. Love Kustannus Oy.
ENWALD, LIISA 1997: Kaiken liikkeessä lepo: Monihahmotteisuus Mirkka Rekolan runoudessa. Suomalaisen kirjallisuuden Seuran toimituksia 659. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.
FORSS, TIMO JA SATU KIISKINEN 1999: Alumiinikuu.
HAKULINEN, LAURI 1983: Polysemiasta. Nykysuomen rakenne ja kehitys l. näkökulmia kielen rakenteisiin. Toim. Auli Hakulinen & Pentti Leino. Tietolipas 93. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.
VALKONEN, TERO 1999: Suljettu - eli popilla tähtiin Rumba 10/99.
YLI-LASSILA, JUKKA 1999: Levyarvostelu Keskisuomalaisessa 2.4.1999.
ABSOLUUTTINEN NOLLAPISTE - Suomen ruikkuisin bändi. Juhani Anttilan ja Matti Aitomaan ylläpitämä kotisivu http://listen.to/nollapiste
KONONEN, S.S 1999: ...ja me tehtiin sukututkimusta. Absoluuttisen Nollapisteen kotisivu http://www.sjoki.uta.fi/~latvis/yhtyeet/anp.html
[Ylläpitäjien huomautus: Mainitut www-sivut eivät ole enää olemassa, vaan ovat sulautuneet tähän sivustoon.]