Neulainen Jerkunen
Levyarvosteluita

Siibu diibu daps dimli damlix

Pinnallisella ensikuulemalla on hieman vaikea suhtautua näiden lukiolaispoikien luomukseen täysin vakavissaan. Vasta syventyminen avaa osterin ja paljastaa helmen. Alkajaisiksi A-nolla tuo mieleen Noitalinna Huraa!n, Aknestikin ja Teurastamo 5:n tapaiset, kovin omaperäisinä pidetyt kaihopopryhmät, mutta tämän rinnalla nuo ovat tylsän tavanomaisia, normaaleja ja yksiulotteisia orkestereita.

Perkeleellisen lahjakkaan ja tyylitajuisen kitaristi Aki Lääkkölän pääasiallinen laji on rautalankamaisen kevyt rytmipop, mutta hän ei jämähdä vaan kiskoo esiin hendrixmäisiä raakuuksia, aggressiivisia grungeriffejä - mitä vain tarvitaankin rikkomaan kappaleen yksiselitteinen luokitus. Jätkä saa jopa pop-jazz-opistomaiseen taideiskelmällisyyteen kulkevaa rocksvengiä.

Kitaran käyttötapojen loppuessa Lääkkölä hyödyntää syntetisoijan ja koskettimien vaihtelevanlaisia käyttötapoja tämän yhdistetyn kortti- ja noppapakan sekoittamiseen. Biisien mitat vaihtelevat perustellusta 10 sekunnista aivan yhtä perusteltuun 10 minuuttiin. Ainoat kitaramiinukset koskevat nimibiisiä ja kappaletta Syöt sen minkä jaksat turhaan venyttäville itsekorostussooloille. Eikö ihminen ikinä opi? Soittajien syntymävuosi -76 taitaa kertoa, että ei.

Kaikkein suurinta musiikillista luovuutta omaa sinänsä kolhoääninen solisti Tommi Liimatta. Hän rytmittää soinnukkaat sanansa ehkä taidokkaammin kuin kukaan muu Suomessa. Tekstien sisällöstä ei kylläkään useimmiten ota tolkkua edes kirveen kera, minkä kai arvaa jo kappaleiden nimistä: Takalaittomien määrä ja taajuus, Polki polveen katsos kiloheederle kaufen ja Paikallinen nimikauhu tulee ellei maissi lopu. Viimeksimainitun teksti on yksi harvoista pääosin ymmärrettävistä sanailuista -muualla sisältö on irrelevanttia, mutta silti äärimmäisen sykähdyttävästi soivaa proosarunoutta.

Erikseen on pakko vielä mainita Rarmos Ybhretar, jonka syvä kauneus tipauttaa tuolilta omien liikutuksenkyynelten lätäkköön. Otteessa ja soinnissa on kauttaaltaan säilytetty sopiva annos tuoreen persoonallista amatöörimäisyyttä, joka vain korostaa varsinaisen sisällön luovaa neroutta.

Markku Halme, Rumba 20/1994

Neulainen Jerkunen

Kansipaperit kertovat usein totuuksia. Viestit "ärsyttävä" ja "kuuntele kuulokkeilla" osuvat oikeaan.

Viime syksyn rockin SM-finaalissa rovaniemeläisnelikko finalisti hurmasi sympaattisuudellaan. Pelkkänä äänitteenä Nollapisteen musiikki on vaikeammin hahmotettavissa. Neulaisen Jerkusen kappaleet ovat kuin hauraita harjoitustöitä, täynnä omituista ajatusvirtaa. Ärsytyskynnys ylittyisi jo pelkällä Tommi Liimatan kummallisella laululla ja soiton pysähtyneillä hetkillä!

Mutta otapa ne kuulokkeet ja keskity kerran! Jerkusen herkät äänimaisemat avautuvat ja sanaleikkien seasta paljastuu ainutlaatuisia asetelmia ja oivalluksia:

"Onnellisimpia ihmisiä ovat ne, jolloin tietää sairastuvansa vasta huomenna" (Kivoja kansioita). "Tietyntyyppisissä lauluissa aina purjehditaan pois. Kuulostaako se vakuuttavalta jos ei voi muuta kuin matkustaa?" (Lue tarina, osta puku, opi tanssi).
Terho Liinamaa, Keskisuomalainen 16.10.1994

Nollapisteessä vanha ja uusi fuusioituvat

Näinköhän meillä on Absoluuttisen Nollapisteen Neulaisessa Jerkusessa vuoden kotimainen rocklevy? Rovaniemeläiskvartetin esikoispitkäsoitto on hulppea yhdistelmä mennyttä ja uutta, kristallista kirkkautta ja toisaalta pohjoista umpimielisyyttä, joiden solmuissa riittää riemukasta setvimistä.

Absoluuttinen Nollapiste kuulostaa omalta itseltään, vaikka sen musiikista on löydettävissä selviä juonteita Suomirockin perinteisiin. Bändin soitossa on 70-luvun puolenvälin Wigwamin sekä Juice Leskisen Juice- ja Slam-kokoonpanojen hioutunutta lämpöä.

Aki Lääkkölän monipuolisesti möyryilevät kitarasoolot, Tommi Liimatan nokkahuilut ja rumpali Tomi Krutsinin useisiin kappaleisiin tuplaamat letkeät congat ovat Abson persoonallisinta sovitusarsenaalia. Neljäs Abso, basisti Aake Otsala hoitaa tonttinsa niin ikään hyvin. Lue tarina, osta puku, opi tanssi -raitaan rakennettu välikkeenomainen bassosoolo on kauneimpia kuulemiani.

Tommi Liimatan Neulaiselle Jerkuselle laatimat tekstimaailmat leijuilevat usein sen verran utuisina, että lyriikoiden liittämistä levynkanteen olisi ehkä kannattanut harkita kahteen kertaan. Toisaalta tosikoimpia levynostajia on varoitettu: takakannessa on lääkepurkin kyljestä napattu varoitus "ärsyttävä".
S.S. Kononen, Savon Sanomat 4.11.1994

Neulainen Jerkunen

Riemastuttava, hämmentävä, omaperäinen, absurdi, velmu, epäkesko, yllättävä, tolkuton, amatöörimäinen, lukiolainen, nörttimäinen – siis yksi kaikkien aikojen erikoisimmista suomalaisen rockin esikoislevyistä. Harvoin – jos koskaan – voi kuulla radiosta hittipotentiaalia tihkuvan sävellyksen, jonka alkaa sanoilla "nekrofilia miellyttää" ja on nimeltään Rarmos Ybrehtar. Edelleen yhtä riemastuttava.
½
Kai Nevala, Kaleva.fi 16.11.2012 (jutussa, jossa arvosteltiin kaikki 11 siihen mennessä julkaistua levyä)