Keikka aloitettiin Mahlanjuoksuttajan nimiraidalla, jota seurasi joukko muita uuden levyn kappaleita. Levyllä olevaa järjestystä ei kuitenkaan noudatettu, minkä takia kappaleiden väliset yhteydet tuntuivat entistäkin selvemmiltä.
Kun noin puolet Mahlanjuoksuttajan kappaleista oli soitettu, rumpali lähti tauolle ja orkesteri soitti Helikopterin varjon. Kosketinten takana hääri Hastin lisäksi myös kitaristi Lääkkölä. Tämän jälkeen soitettiinkin (melkein) loput Mahlanjuoksuttajasta ja orkesteri poistui lavalta. Ensimmäinen encore-kappale, Ja jos, sai aikaan yhteislaulun. Toisessa encoressa orkesteri soitti Mahlanjuoksuttajalta vielä puuttuneen raidan Onko meiltä kuulunut meteliä?
Kaiken kaikkiaan keikka oli hyvä. Jäin kaipaamaan hieman vanhempaa tuotantoa, mutta kun ottaa huomioon kuinka hyvä levy Mahlanjuoksuttaja on, on se vain pieni miinus.
Antti Kaakinen, Roklintu 15.10.2005
Alkuillasta eri sukupolvien musiikkiharrastajat kohtasivat toisensa Klubin baaritiskillä - Rolling Stonesin basistinakin tunnetun Bill Wymanin oli määrä soittaa Pakkahuoneella samaan aikaan kuin Absoluuttisen Nollapisteen Klubin puolella. "Ylimääräisten" poistuttua Klubin vapaa lattiatila ei kuitenkaan merkittävästi lisääntynyt, sillä Mahlanjuoksuttajan julkaisukeikkaa oli saapunut seuraamaan kunnioitettava määrä kansaa.
Setti koostui pääosin Mahlanjuoksuttajan kappaleista. Koko keikan olisi periaatteessa voinut rajata vain uuteen valikoimaan. Vanhemmat klassikkot olivat nimittäin hienosti tiivistyneen Mahlanjuoksuttajan tarinan (no onhan siinä selkeästi sellainen, vaikkei muka teemalevy olekaan) tunnelman jatkuvuuden tiellä. Mutta minä ainakin kuulun siihen porukkaan, joka tarvitsee yhden otoksen Nimi muutetulta tai Amppelilta per keikka, jotta voisi poistua keikalta rahansa täysin tyytyväisenä menettäneenä.
Tuoreiden kappaleiden ohella keikka tarjosi muutakin ihmeteltävää. Jokaisen bändin jäsenen eteen oli vastoin aikaisempaa tottumusta pystytetty mikki ja näin kertosäe-kliimakseihin saatiin uutta kaikua. Helikopterin varjosta kuultiin uusi versio nelikätisesti Akin siirtyessä hetkeksi Jannen rinnalle. Yleisesti Akin kitarointi erottui edukseen, vaikka ennakointia tästä oltiinkin saatu jo tuoreella albumilla. Etenkin levyn nuoteista poikennut tulkinta lämmitti kuulijan mieltä.
Keikasta jäi erityisesti vahva erinomaisen saundin maku suuhun. Bändi hurrattiin takaisin kahden encoren verran. Meiningistä kertoo myös se, että Tommi revitteli muutamalla tanssiaskeleella ja Akin nähtiin todistetusti hymyilevän aikaisempaa leveämmin etenkin silloin, kun kitarasta pääsi hieman jykevämpi riffi.
Miia Kivilä, 22.10.2005
Keikan alku oli Tommilta arpomista sanojen kanssa. Lienikö kyseessä jännitys, keikkarutiinin puuttuminen vaiko se alalla jo legendaksi muodostunut "Turkulaisille kelpaa vähän huonompikin"...
Yleisöä oli hyvin, mutta jamittelut selvästi hämmensivät. Ja kenties tuttujen hittien puuttuminen? Ponnahdusikkunaprinsessa oli keikalla hupaisa, vaikka sinkulta kuunneltuna pelkkää tuschkaa. Ja Eläimen varmuus on edelleen rautaa, ja sen väliin tipautettu "yksi majakka huitoo ilman käsiä" huvitti Aakeakin vallan. Ovat ne vaan poikia.
Soundit olivat hyvät, mutta äänenpaine olisi saanut olla hitusen isompikin. Tosin itse katsoin keikan edestä ja PA-kaapit roikkuivat yläpuolellani, joten ehkä joillekin kuului kovaakin.
Marko Virta, Nollalista 8.11.2005
Turun keikka kulki hyvin pitkälle samoissa puitteissa kuin Tampereellakin, sillä settilista oli sisällön puolesta lähes identtinen. Äänimaailma oli taaskin vivahteikas ja suorastaan herkullinen. Mahlanjuoksuttajan biisit toimivat uskomattoman hyvin livenä. Olisikohan aika tehdä suljetut = livetallenne?
Puolivälissä keikkaa katsojia ilahdutettiin (epä)virallisella arvonnalla, joka suoritettiin maalarinteippiä hyväksikäyttäen, sekä uskonnollisilla vaikutteilla: uhrilampaalla ja muutamalla parodisella solvauksella. Voittaja palkittiin paidalla ja levyllä, kaupanpäällisenä tarjoiltiin kädenpuristus.
Jotta kaikki ei olisi aivan poskettoman ihanaa, muutama kämmikin sattui. Tommi vaikutti jostain syystä hieman dementoituneelta, sillä sanat pääsivät unohtumaan useammin kuin kolmesti. Jossain vaiheessa olin kuulevinani vaimean "unohin"-voihkaisun, mutta myöhemmin sanoituksia virkistettiin suht onnistuneesti improvisoinnilla. Muutenkin kyseenalaistaisin yhtyeen valvetilan, sillä rytmillisesti yhteen soittaminen ontui toisinaan aavistuksen silloin, kun oltiin loikkaamassa rauhallisesta tunnelmasta dramaattisempaan.
Läsnäolijat pääsivät loppuhuipennukseksi todistamaan ihmetekoa. Ponnahdusikkunaprinsessasta kuultiin nimittäin osuus vastoin aiempia uhkailuja jamittelun lomassa. Väärinpäinlaulanta oikeinpäin onnistui yllättävän uskottavasti pääasiassa intonaation epäinhimillisyyteen keskittymällä.
Miia Kivilä, 19.11.2005
Absot soittivat ensimmäisenä biisinä uusimman levyn viimeisen biisin ja viimeisenä varsinaisen setin biisinä uusimman levyn ensimmäisen biisin. Väliin mahtui käsitykseni mukaan koko Mahlanjuoksuttaja, sekä bändin "ainoa jazzbiisi", jota ei miltään levyltä löydy. Olihan se aika jazzia ainakin rumpujen osalta. Niin ja olihan siinä torvikin. Sanoitukset kertoivat Kiteestä ja sedästä ja tuon huumoribiisin jälkeen kuultiinkin Kiilakivi Lääkölän säestäessä Liimattaa sähkökitaralla. Muu bändi poistui biisin aikana jonnekin, mutta palasi biisin loputtua kiltisti takaisin. Hyvin nuo pari erilaista biisiä tuntuivat katkaisevan ehkä jopa hieman puuduttavan progebiisien putken.
Liimatta intoutui aika intensiivisen kuuloiseen tulkintaan Kiilakiveä laulaessaan, mutta muuten miehen olemus oli jotenkin vaisun ja ehkä jopa hieman vittuuntuneen oloinen. Välispiikkejä oli vähän, mutta Ruukunvalajien alkuun sentään kuultiin tarina siitä miten biisi on saanut innoituksensa oululaisista ruukunvalajista. Positiivista biisissä oli lisäksi se, että torvi oli saatu mukaan myös liveversioon.
Mahlanjuoksuttajan materiaalista voisin yleisesti sanoa, että osa toimi livenä todella hyvin ja osa hieman vähemmän hyvin. Yleisesti taso oli kuitenkin korkea ja minusta oli hienoa että bändi soitti lähes koko keikan vain uutta levyään. Lisäksi pitää mainita Liimatan vieressä katosta roikkunut hehkulamppu, joka jaksoi aina välistä naurattaa.
Encoressa kuultiin ensin Hyviä muistoja, huomenna suihkuun ja sitten Ja jos. Varsinkin tuo ensimmäinen biisi oli aika yllättävä valinta. Toinenkin encore oululaiselle yleisölle suotiin ja sekin yllätti postiivisesti. Ensin soitettiin Silti ja sitten vielä Eläimen varmuus. Todella hieno lopetus hyvälle keikalle.
Aleksi, Street Spirit Jr. 25.11.2005
Jazzbiisissä Krutsin soitti tiuhaa jazzkomppia sudeilla, Lääkkölä soitteli jazz-sointuja ja Hast veteli sähköpianolla ja trumpetilla. Liimatta lauloi ravitulosten ja tenniksen seuraamisesta teksti-TV:ltä. Muistaakseni biisi Mikä meitä vaivaa? jatkui jamiksi. Ja jos oli saanut siihen osaan, joka kuullaan intronakin, neljä tahtia 3/4-tahtilajia, jos oikein muistan. Siltissä oli majakan huitominen hienosti toteutettu valonheittimellä ja savulla. Biisissä oli Stairway to Heaven -lopetus.
Petteri Mäkiniemi, Nollalista 30.11.2005
Mahlanjuoksuttajan piiseistä parhaiten omaan tuntemukseeni lähti Ruukunvalajat, jonka loppunostatus oli upeaa ryöpytystä. Muutenkin kuultiin aika ajoin kunnon runttausta, mikä sai vanhan hevimiehen suun messingille.
Ns. ylimääräisinä numeroina olivat tällä kertaa Hyviä muistoja.., Ja jos, Eläimen varmuus sekä Silti. Näistä jokaiseen oli jälleen loihdittu enemmän tai vähemmän uutta ilmettä. Parhaiten toimi riemukkaasti urutettu Eläimen varmuus. Muissakaan ei mitään vikaa, mutta Siltiin upotettu jami- ja improvisaatioshow rupesi tympimään melko pian. Aina näistä veivauksista juontuu mieleen pikkukaupungin bluesjuhlat asfaltilla seisten nautittuine muovituoppioluineen.
Yleisömäärään olen kyllä erittäin pettynyt, olisikohan n. 200 henkeä paikalla ollut? Yleensähän Nollapiste on vetänyt Lutakolle järjestään vähintään 300 laadukkaan musiikin ystävää.
Ville Silvast, Nollalista 2.12.2005
Olen varmaan viimeksi nähnyt Absoluuttisen Nollapisteen livenä Karhulassa vuonna 1999. Yhtye on kehittynyt vuosien varrella huimasti! Tänä iltana Tavastialla (Tulin kesken toisen biisin! Mistä lähtien Tavastialla on bändi aloittanut ihmisten aikoihin soiton?!) yleisö näki bändin, jolla on huima soittotaito ja "se jokin". Soitto oli tiukkaa ja kuitenkin vapautunutta.
Tavastialle oli saapunut kiitettävä määrä yleisöä, mikä oli hienoa. Huomasi kyllä, että paikalla oli omistautuneita Nollapiste-faneja, koska yhteislaulu sujui etenkin vanhemmissa biiseissä paremmin kuin Tammerkosken sillalla.
Mahlanjuoksuttajan biisit tulivat soittajien kätösistä ja laitteista todella hyvän kuuloisina. Keikan aikana tuli mieleen se, että on hienoa, että bändin jäsenet ovat kehittyneet soittajina tasavertaisiksi soittimiensa haltijoiksi.
Tomi Krutsin soittaa rumpuja, mutta senhän me kaikki jo tiesimme. Hän hivelee rumpusettiänsä todella ammattimaisesti. Se tulee ilmi jo levyillä, mutta livenä sen näkee omin silmin. Tomi hakkasi rumpuja aika kovaa silloin, kun meno sitä vaati. Niissä kohdissa bändi kuulosti todella hyvältä (ne vissiin treenaa). Ständi kaatuikin jonkin biisin loppurytinässä.
Olen aina pitänyt Aake Otsalan bassoilusta. Aki Lääkkölä soitti kitaraa kuin virtuoosi. Ei kun, Aki Lääkkölä on virtuoosi, ja sitä paitsi helvetin tyylikäs nykyään. Janne Hast on se sormiogenius, jonka jotkut teistä ovat päässeet kokemaan livenä. Myös Jannen trumpetti kuulosti todella hyvältä, etenkin encoren jamitteluissa, jolloin musiikin kauneus oli kukassaan.
Tommi Liimatan esiintyminen on uskomattoman varmaa. Ei voi kuin ihailla. Tommi lauloi ilman rajoituksia, luotti selkeästi omiin biiseihinsä ja soittokavereihinsa. Mikäs niihin biiseihin ja soittajiin on luottaessa. Miksaaja hoiti tehtävänsä kuin olisi ollut 5½:s jäsen. Hienoja, tietenkin ennalta sovittuja kaiku- yms. juttuja tuli juuri oikeissa kohdissa.
Kiilakiven aikana Aki soitti vähän matkaa Stairway to Heavenia, mikä kirvoitti ansaitut naurut. Silti Mahlanjuoksuttajan biisit olivat minulle illan parasta antia. Levy pitää otteessaan jatkuvasti.
Niklas Piiparinen, Nollalista 20.12.2005
Mahlanjuoksuttajan kappaleet toimivat livenä vieläkin paremmin kuin levyllä ja juuri näin tämän pitikin mennä: Koko levy soitetaan keikalla.
Tällä hetkellä Nollapiste soi kuin Pink Floyd, swengaa kuin Wigwam, stemmaa kuin Beach Boys jne. jne. Kaiken lisäksi keikka oli visuaalisesti todella hyvällä maulla valaistu ja savutettu. Kolmella (!) encorella ("Soitetaan nyt sitten, kun on nää kamatkii kasattu") höystetty keikka pamahti saman tien kaikkien aikojen parhaimpiin nollapistekeikkoihin Suljettu-live keikan ohelle. Lisää tätä ja nopeasti!
Eräät tulivat juosten -kappaletta oli muuten toivottu kysymyspalstalla ja se soitettiin keikalla. Muistakaa, että hengitämme samaa ilmaa kuin Gene Simmons!
Janne Kuvaja, Nollalista 20.12.2005