Vähän hyviä juttuja on sellainen lehti, kuin lahjakas peruskoulun
yhdeksäsluokkalainen tekee. Tilsasta on otettu oppia niin graafisella
puolella kuin juonenkuljetuksessakin, välillä kerrotaan silkkaa faktaa,
välillä fiktiota. Kaverit ja tutut muodostavat niin henkilögallerian kuin
alkuperäisen kohderyhmänkin ja tarinat lämpenevät sisäänpäin kuin hyvä
sauna. Tekee hivenen skitsofreenisen olon lukijalle, että lehti on
ilmeisesti piirretty puhtaaksi 1998; n. 8 vuotta ensimmäisen ilmestymisensä
jälkeen, jolloin Liimatta on jo ollut selkeästi eri ihminen kuin tarinoita
kirjoittaessaan. Hmm. Ei lainkaan väheksyttävää kamaa, kun ajattelee
millaisia sarjakuvia itse piirsi 15-vuotiaana.
Kivi Larmola, Sarjainfo n:o 104, 3/1999
T.V.ssa #121 ruoditun Vacuumin kylkiäisenä jaeltiin tämä lätyskä kulttimies
Tommi Liimatan aivoluikauksia (jälleendramatisoitu '98). Tämä on
sarjakuvalehti ja jutut on mitä Liimatalta on totuttu jo odottamaankin, eli
tajunnanvirtaa, virrantajuntaa. "Voi kuinka koskettavaa! ... En kyllä pese
kättäni KOSKAAN!" Tästä ei ole oikein mitään varsinaista sanottavaa, ellei
halua lähteä ovettomaan pseudotulkintaan. Pilvet kantavat asutusten
seinämät. Piirrosjälki on aika miellyttävää, vaikkakin yksioikoista ja
arvattavasti henkeä haukkomatta plikaistu. Osa sarjoista on kuulemma, mikäli
Tommin sanaan uskon, Lehti-lehdestä. Se mitä tuo tieto tarkoittaa, ei
kaiketi merkitse, ei paljoa, ei hyvääkään. Tai se, etten koskaan oppinut
tuntemaan Timo "Timoa", enkä nähnyt hänen riisuvan farkkuliivejään sähkäriä
peläten. Mitä saamme oppia tällä kiertoajelulla Liimatan alkuaivon
maisemiin? Sen että Jepualla asuu Puklaaja, joka on kuin ruispelto! Sen että
paleltuneesta korvasta lähtee vähemmän vaikkua. Sen että vuonna 1976
syntyneille nuorille ei elämä hymyile. Tai vaikkapa sen, että Mollo-Vesa
asui 1800-luvun talossa ja katsoi vuonna '89 96 kauhufilmiä. Ensi lukaisulla
lehti meni tyystin ohi, ja pitkänkin aikaa pohdiskeltuani, pääni oli yhä
täynnä/tyhjä. Lähetin lehden toiselle arvioijalle siinä toivossa, että
jotain tapahtuisi. Mitään ei tapahtunut. "Hyvä oli, mutta ei tästä oikein
mitään sanottavaa ole." Lehti palautui ja tässä sitä ollaan. Oli pakko lukea
se uudestaan. Onneksi. Miksikö? Mitä vielä voisin sanoa? Voisinko sanoa,
että Absoluuttinen Nollapiste on ainoa oikea krapula-aamun viihdyttäjä, eikä
se ole edes Simca? Voisinko sanoa, että turhia ei vetostella
(nytkään/nytten)? Tommi Liimatan jutut on vähän hyviä (juttuja). Niitä pitää
vain lukea - ei tulkita/tulkata.
Kyllä minä tätä olen pakotettu suosittelemaan. Vähän hyvä on/oli.
Jupe Luoma, Toinen Vaihtoehto nro 122 (1/2000)