Julkaistu Suen numerossa 9/2006.
Joka kymmenes vuosi Tommi Liimatta irtautuu emoyhtyeestään ja tekee asioita, jotka ovat sille sopimattomia.
Tommi Liimatta tunnetaan Absoluuttisen nollapisteen laulajana ja biisintekijänä sekä nyttemmin myös kirjailijana. Vähimmälle huomiolle on jäänyt se, että hän on ollut levyttävä sooloartisti jo vuosikymmenen ajan: soolodebyytti Liimatan Pan Alley ilmestyi vuonna 1996, Nollapisteen toisen albumin jälkeen. Nyt on vuorossa Tropical Cocktail, soololevy numero kaksi.
- Katoin kalenterista, että edellisestä soololevystä on kymmenen vuotta. Seuraava tulee kymmenen vuoden päästä, kun olen neljäkymmentä, Tommi selvittää. - Soololevyjä teen, koska tulee tehtyä biisejä, jotka eivät sovi Nollapisteelle. Kun sain idean toisesta soololevystä, älpeen verran sellaista musiikkia sai kasaan aika vähälläkin vaivalla. Muovitaskuissa on aina levällään kaikenlaista silppua.
Kun yhtyeessä on persoonallinen laulaja-biisintekijä, usein bändin koko soundin ajatellaan olevan lähtöisin yhdestä ihmisestä. Tropical Cocktail -levy tekeekin oikeutta Absoluuttiselle nollapisteelle muistuttamalla, mikä bändissä on Liimattaa, mikä muita jäseniä. Levy nimittäin ei kuulosta Nollapisteeltä, vaikka Tommin jäljittelemättömän tyylin - melodiat, tekstit ja äänen - tunnistaakin saman tien.
- Suurinta osaa näistä kappaleista Nollapiste ei edes haluaisi levyttää. Esimerkiksi levyn nimibiisi on semmoista tulukutusta, ettei Nollapiste sitä haluaisi tehdä. Eikä Nollapiste-käsittely välttämättä tekisi näille biiseille oikeuttakaan. Nämähän on melko suoraviivaisia paloja, mikä johtuu minun kitaransoittotaidostani. Akin (Lääkkölä, Nollapiste-kitaristi) ulottuvuudet on ihan toiset.
Absoluuttisella nollapisteellä kuitenkin on vakiintunut kuulijakunta, jota varmasti kiinnostavat myös Tommi Liimatan soololevyt.
- Riippuu ihan siitä, millä perusteella Nollapistettä kuuntelee. Jos joku tykkää soiton virtuositeetista, mutta haluaisi mieluummin feidata levyiltä minun äänen ja sanat pois, niin eihän se tätä levyä osta. Vaikka on tässäkin kuultavissa Krutsinin auringontarkkaa rumputyöskentelyä.
Tommi Liimatta ei olekaan ajelehtinut kovin kauas emoaluksestaan. Hän esittää Tropical Cocktaililla kaksi biisiä mies ja kitara -periaatteella. Loput on jaettu kokoonpanoille The Test Pressings ja Plastic Eske Band. Jälkimmäisessä vaikuttaa Nollapisteen Yoko Onoksi epäilemäni bändin entinen ulkojäsen Teemu Eskelinen, The Test Pressingsissä puolestaan Nightingalesin Marko Kantola sekä Nollapiste-miehet Tomi Krutsin ja Janne Hast.
- Mulla on niin vähän kavereita. Kantolan Markon kanssa olen aina halunnut tehdä jotain, koska ihailen sen bassonsoittoa Nightingalesissa. Tämä oli myös hyvä tilaisuus viettää muutama mukava päivä vanhojen kavereiden kanssa. Plastic Eske Bandhän soitti vanhaa Kissiä Rovaniemen Kirjastorockissa jo vuonna 1993.
Tropical Cocktail valmistettiin viime keväänä kahdessa kolmen päivän sessiossa. Kansivihon valokuvissa näkyy paljon pulloja ja hymyjä, mistä voisi päätellä, että työstö oli rentoa.
- Olihan se. Levyt saa tehtyä nopeasti, kun miettii tarkkaan etukäteen. Ja jos levyä olisi tehty pitkään, olisin alkanut skitsoilemaan kitarahommien kanssa. Nyt vain läväytin ne levylle.
Tropical Cocktail on monimuotoinen albumi, joka venyy nimiraidan Subterranean Homesick Blues -tyyppisestä rynkytyksestä paljaan ja huolestuttavan Tahraisen rekisterin kautta Kukituksen ylvääseen progehuminaan. Levy esittelee Tommi Liimatan itsenäisenä muusikkona, mutta myös hänen kehitystään kuvataiteilijana: etukannessa on tuore omakuva vesivärimaalauksena, sisäkannessa 8-vuotiaan Tommin tussipiirros itsestään kuuntelemassa Abban Rock Me -kappaletta.
- Kuuntelin vitusti Abbaa vuonna 1984. Rock Me'ssä lauletaan, että "I can teach you how to rock'n'roll". Minä kuuntelin, että "A kän tiissi..." Ajattelin, että vähän hulluja nuo, kun laulavat jonkun akan tissistä. Se häiritsi mua ihan hulluna. Sitten perustin ekan bändini The Killersin. Siinä soitti lisäkseni joukko väänneltäviä Vaaleanpunaisia panttereita, joille ompelin vaatteet.
© Ari Väntänen