Julkaistu Suen numerossa 5/2002.
Absoluuttisen Nollapisteen kuudes albumi Nimi muutettu on vaikea teemalevy, jota on helppo kuunnella. Asiat saatiin selviksi ja sävelet selkeiksi, kun monissa harjoituksissa jätettiin soitto sikseen ja yritettiin sanan säilällä selvittää sitä, mitä olisi tarkoitus tehdä.
Nimi muutettu on ensimmäinen Absoluuttisen Nollapisteen levy, joka ensi kuulemalla pisti epäilemään, että en kenties erityisemmin pitäisi siitä. Heti en löytänyt kärpäspaperia tai muutakaan tartuntapintaa, mutta selkenihän lätty lopulta taas yhdeksi mestariteokseksi.
Kun sain taivuteltua laulaja Tommi Liimatan (jatkossa TK) ja rumpali Tomi Krutsinin (TK) haastattelupöydän ääreen, en suinkaan nostanut kissaa pöydälle, en edes tanssivaa hiirulaista. Sen sijaan pinosin tiskiin kasan kiperiä kysymyksiä, joista ensimmäinen kuului näin: onko Nimi muutettu teidän mielestänne vaikea levy?
TK: - On se varmaan ainakin vähän vakavampi levy. Huumoriaspekti ei ole niin selkeästi heti ensi kuulemalta havaittavissa. Siinä ei ole helpotusta joissain väleissä, siinä kaiken kiireen keskellä, niin kuin meidän levyissä yleensä on ollut.
TL: - Niin, jotain semmosia keväisiä paloja. Oloksella on biisejä, joista mä en edes muista, miten ne menee. Tässä kun on vähemmän biisejä niin tuntuu, että ne on itelle sitten merkittävämpiä.
Ehkä henk. koht. ongelmani ydin olikin siinä, ettei Nimi muutetulla ole sitä samaa kepeää lapsenomaista leikkisyyttä kuin edeltäjissään. Sanoituksissa viattomuus on antanut sijaa analyyttisyydelle.
TL: - Ainakin minulle ittelle tämä on ensimmäinen aikuisten miesten levy. Olos saattaa ehkä kuulostaa sellaselle nuorisomusiikkilevylle, ainakin osittain.
Edes singlebiisi Irene Kaktus ei kevennä tunnelmaa ilmapallomaiseksi, vaikka selvästi "helpoin" biisi onkin. Oliko sen valinta singleksi itsestäänselvä ratkaisu?
TL: - Sehän oli valmis biisi, jo marraskuussa äänitetty, ja se oli keikoillakin toiminut hyvin, eli jonkun verran oli yleisöpalautteellakin merkitystä.
Kepeydessään se erottuu kokonaisuudesta ehkä jopa huonompaan suuntaan, vai mitä tuumaatte?
TK: - Joo... me mietittiin pitkän aikaa jopa sitä vaihtoehtoa, että se olisi jätetty kokonaan pois, mutta se taas ei varmaan olisi ollut levy-yhtiön mieleen, että singleä ei olisi ollut levyllä. Mutta se kyllä poikkeaa muista soundillisestikin, ja sitä joutui masterointivaiheessa korjaamaan.
TL: - Ireneä äänitettäessähän ei voitu tietää, miltä tää albumi lopulta tulee kuulostamaan.
TK: - Me käytiin tosi paljon keskusteluja levyn ilmeestä sen jälkeen, kun single oli tehty.
TL: - Meillä oli keskustelutreenejä, joissa ei soitettu ollenkaan, vaan tehtiin pelkästään kaavioita.
Bändiläiset tuottivat albuminsa itse, ja siinä hommassa otettiin käyttöön nuo etukäteen piirretyt kaaviot. Niistä näki, mitä soittimia missäkin biisissä käytettäisiin. Näin ei ajauduttu täyttämään raitoja vaikkapa mehevällä kosketinmatolla vain siksi, että aikaa ja tilaa vielä olisi, vaan kaikki soittimet ovat hyvin perusteltuja. Ja siltä levy myös kuulostaa: sävelet tuntuvat olevan kaiken suhteen täysin selvät. Ei yhtäkään turhaa kikkailun yritelmää.
Ei ilmestynyt on vähintään yhtä selkeä teemalevy kuin Suljettu, mutta mikä se levyn teema oikeastaan on?
TL: - Kyllä nuo erilaiset riippuvuudet on tietysti yks juttu. Toinen juttu mikä liittyy levyn kansiin ja levyn nimeen, ja oikeastaan myös näihin kaikkiin tänään annettuihin haastatteluihin on se, että miksi meidän on niin vaikeaa...
TK: - ...miksi sitä ihminen tuntee olevansa kiedottu semmoseen muoviin, että...
TL: - ... luonnollinen kontakti toisiin ihmisiin tuntuu vaikeelta tai välillä mahottomalta.
Koko asiasta puhuminenkin tuntuu olevan ylettömän vaikeaa!
TK: - Siinä välillä on aina ylitsepääsemätön kuilu. Ihan kuin olisi musta palkki tässä silmien edessä, ettei vaan kukaan pysty tunnistamaan.
TL: - Kasvot on kätketty ja nimi muutettu. Kun ihmiset dokumenteissa kertoo esimerkiksi huumemenneisyydestään, niiden ääntä on muutettu ja ne näytetään kuvassa suunnilleen vastaavalla tavalla kuin noi kuvat tän levyn vihkossa.
Nimi muutetussa onkin oikeastaan ensimmäinen Absareitten levynkansi, jossa sylttytehdas ei suoralta kädeltä hyppää silmille. Kaiken kukkuraksi epäskarppi mustavalkoinen kansikuva oli tärkeä levyn synnytystä ohjaava tekijä. Kun kyseinen valokuva oli saatu käsiin, päätettiin heti saman tien, että nimeksi tulee Nimi muutettu ja että loputkin kuvat otettaisiin samalla tavalla.
TL: - Mulla oli se kuva esillä työpöydällä silmien edessä aina, kun mä olin biisiä tekemässä.
TK: - Kyllä se kuva vaikutti myös meidän keskusteluihin siitä, että minkälainen levystä tulee. Onhan se sentään aika ankara levynkansikuvaksi.
Levyn kansivihkossa on tekstien seassa useampiakin rivejä, joita ei levyllä kuulla. Nämä kursivoimalla merkityt osiot ovat lähinnä vain "hyviä juttuja", päässä pyörineitä ajatuskudelmia, joista ainoastaan yhtä yritettiin treenivaiheessa tosissaan saada sopimaan lopulliseen muotoon - turhaan. Esimerkiksi Uin ja näin -kappaleen kursivoidut pätkät ovat "tarkoitusta täsmentäviä asioita", eli nekin on tiedonhaluisen kuulijan hyvä lukea.
Syystä tai toisesta juuri kyseisen kappaleen kohdalla aloin miettiä, kuinka pitkälle sanoitus määrää sävellyksen ja sovituksen muokkaantumista?
TK: - Hyvin useasti Aki (kitaristi-säveltäjä Lääkkölä) luulee, että lauletaan jotain ihan muuta kuin mitä lauletaan, eli varsinkin Akille teksti merkitsee noin kymmentä prosenttia kokonaisuudesta. Enemmänkin se ajattelee laulua yhtenä soittimena tai sävellyksen osana.
TL: - Eilen kokkeiltiin soittaa Sivulla jatkuu -kappaletta semmosena raskaana hard rock -sovituksena, ja kun siinä tulee niin helvetisti sanoja nopiasti, niin mun piti jättää niistä puolet pois ja laulaa ne jäljelle jäävät sanat hitaammin.
TK: - Tällä levyllä äänimaailma sopii teksteihin paremmin just niiden keskustelutreenien takia, joissa sitä kokonaisuutta hahmoteltiin. Toisaalta se asia on myös kehittynyt vuosien saatossa ilman, että siihen on varsinaisesti laitettu painoa. Ehkä todellisuudessa meistä jokainen kyllä huomioi sen tekstin, mutta ei tietoisesti, vaan sanat alkaa vain soida päässä ja alitajunnassa kun sitä biisiä käydään läpi.
Onko progepop teillä nyt ja vastaisuudessa se määrätty ja valittu tyylilaji, jolla jatkatte? Onko se niin luontainen ja itsestään selvä asia, ettei sille tarvitse uhrata ajatustakaan? Olisihan se kiva kuulla teiltä vaikkapa viisibiisinen ep suoraa kadunojarokkia.
TK: - Ei. Vuosi vuodelta joutuu tekemään enemmän töitä sen eteen, että biisi ei aina kuulostaisi "tyypilliseltä Nollapiste-biisiltä". Siksi just olikin kauheen tuoretta se, että me ei niinkään treenattu, vaan enemmän puhuttiin biiseistä. Muuten se menee niin helposti siihen tavanomaiseen uomaan. Mutta kun meillä ei kuitenkaan ole yhtä musiikillista johtajaa, vaan kaikilla on omat intressit jossain tietyssä musiikkityylissä, niin progemusiikki on paras tapa sulauttaa ne kaikki yhteen, tehdä synteesi siitä kaikesta.
TL: - Mie kyllä oon haaveillut sellasesta levystä, jossa on mahdollisimman vähän eri elementtejä. Että se vaikuttaisi jopa siltä, että se on tehty hädässä, saatu työllä ja tuskalla 41 minuuttia täyteen. Samanlainen kuin Deep Purplen Fireball, jossa on yhtäkkiä joku Anyone's Daughter, joka ei kovinkaan maukkaasti sovi sille levylle. Tai Pink Floydin Meddle, jossa on tämä St. Tropez. Siitä levystä kuulee, kuinka biisit loppuu kesken, mutta väliin on vaan pakko värkätä jotain onnetonta.
© Markku Halme