Julkaistu Suen numerossa 11/2007.
Absoluuttinen nollapiste sommitteli myllynkivensä uudelleen. Iiris-levyä tehtäessä koneisto jauhoi intensiivisemmin kuin koskaan.
Keväällä ilmestynyt Lihasta ja taivaasta -EP oli ensimmäinen merkki siitä, että Absoluuttisen nollapisteen asteluku oli muuttumassa. EP:n neljästä kappaleesta kolme laulaja-kitaristi Tommi Liimatta ja kitaristi Aki Lääkkölä olivat säveltäneet yhdessä. Neljäs oli kokonaan Lääkkölän sävellys.
Uudella Iiris-albumilla on paljon Lääkkölän sävellyksiä. Basisti Aake Otsala on tehnyt yhden ja kosketinsoittaja Janne Hast useamman kappaleen. Liimatta sen sijaan on yllättäen kirjoittanut yksin vain noin puolet teksteistä ja säveltänyt yksin ainoastaan kaksi biisiä. Elleivät Tommi Liimatan laulu- ja sanoitustyyli olisi niin olennainen osa Absoluuttisen nollapisteen soundia, hänen voisi väittää jääneen vaihtopenkille Lääkkölän ja Hastin hyökätessä.
- Oisko siihen minun kohdallani niinkin hauska syy, että mulla on nykyään nuotinnusohjelma, jolla pystyn tekemään demoja, Lääkkölä aprikoi syitä tuotteliaisuuteensa.
- Akin demoissa käyrätorvisoundi oli aina Tommi, rumpali Tomi Krutsin nauraa. - Se on merkittävää, että Jannekin alkoi tekemään meille biisejä. Jätkä pukkasi viikon aikana kolme demoa kuultavaksi. Me oltiin toivottu sitä jo pidempään ja se oli rohkaisevaa, kun mietittiin, että saadaanko levy yleensäkään tehtyä.
Yhdeksäs Abso-albumi Iiris on ytimekäs rock-levy, toisin kuin edeltäjänsä, majesteettinen Mahlanjuoksuttaja.
- Mahliksella oli pitkiä ja hitaita biisejä, minkä huomasi varsinkin keikoilla, Lääkkölä pohjustaa. - Se pisti miettimään, että voisivatko asiat olla toisin.
- Aivan. Siitä se idea lähti, että me ollaan Suomen keskitempoisin yhtye, Krutsin sanoo. - Kun me valittiin keikkasettiin nopeimmat ja rokeimmat palat ja jätettiin vaikeampi ilmaisu pois, niin koko bändi oli sitä mieltä, että täähän on mahtava homma.
Soundimaailmakaan ei ole entisellään. Tähän mennessä Nollapiste on kasvanut lo-fi-estetiikasta runsasmuotoiseen 70-lukulaiseen progelouhintaan, mutta Iiris ei ole totutun luomu. Se jopa flirttaa 80-lukuisten mahtailusoundien kanssa. Hetkittäin, mutta häpeilemättä.
- Jannen synasoundeistahan se lähti, Krutsin sanoo ja tapailee Miami Vicen teemaa. - Se oli ihan ensimmäinen päätös, että niitä soundeja ei muuteta. Koko bändiä kiehtoo sellainen laser-estetiikka. Kun me soitettiin uusia biisejä, flamingot juoksivat silmissä. Sellainen vie levyä tiettyyn suuntaan. Kuten myös Akin uusi fuzz-pedaali. Sen murinasta koko porukka jaksoi innostua yhä uudelleen.
- Kuten huomaat, kaikki on kiinni laitteista.
Kesäkuun alussa, kun Absoluuttinen nollapiste ryhtyi äänittämään Iiristä, yhtään biisiä ei ollut treenattu koko bändin voimin. Sen sijaan kukin oli tehnyt tahoillaan demoja. Nekin erosivat entisestä siinä, että tällä kertaa demot eivät sisältäneet kappaleiden kiveen kirjoitettuja versioita.
- Tommihan on yleensä tehnyt demonsa viimeisen päälle valmiiksi, sanat ja kaikki, Krutsin kertoo. - Nyt me ohjeistettiin Tommia jättämään juttuja avoimiksi, koska me ei esimerkiksi tiedetty, millaisia biisejä Jannelta tulee. Bändin on vaikea lähteä sovittamaan valmiiksi demotettuja kappaleita kovin erilaisiksi rikkomatta kuvaa, jonka niistä on ensi kuulemalta saanut.
Krutsin ja Lääkkölä kuvailevat Iiriksen tekemistä sanoilla "intensiivinen myllytys." Kun muut nauhoittivat osuuksiaan, Tommi Liimatta naputti viereisessä huoneessa tekstien aihioita, joita bändi ja tuottaja myöhemmin kommentoivat.
- EP:n aikaan sitä myllyä vasta käynnisteltiin. Iiriksen sessioissa se alkoi pyöriä kunnolla ja tosi positiivisessa hengessä. Se oli niin intensiivistä, että ei ehtinyt miettiä, voiko toisten ideoita kritisoida. Mä esimerkiksi pallottelin sanoitusideoita Tommin kanssa ja toimin peilinä. Mieluiten puutuin teksteissä siihen, ettei hyviä juttuja heitetä menemään.
Löysittekö Lihasta ja taivaasta -EP:tä ja Iiristä tehdessänne jotakin, joka tulee säilymään Nollapisteen toiminnassa?
- Toimintatavan. Se kollektiivinen panos, joka Iiristä tehdessä annettiin, antoi luottamusta siihen, että näinhän tää toimii todella hyvin. Me ollaan puhuttu jo seuraavastakin levystä, mutta se ei ole meidän kohdalla mitenkään harvinaista. Mutta ei mulla ole mitään meidän vanhojakaan levyjä vastaan. Mahlanjuoksuttajahan on meidän toiseksi paras levy.
En aio kysyä mikä on paras.
- Jerkunen.
- Tä?, Lääkkölä hämmentyy. - Eikö uusin ole paras, jos toiseksi uusin on toiseksi paras?
Sopiessani haastatteluaikaa sain kuulla, ettei Tommi Liimatta aio tulla paikalle. Kun bändin sävellys-, sovitus- ja sanoitusvastuu on jaettu uusiksi, onko käynyt niin, että Liimatta ei enää koe levyjä omikseen?
- Ei, Lääkkölä kiistää. - Tommi on vain ollut mielestään ihan tarpeeksi esillä kirjaprojektiensa kanssa. Tommihan on aina sanonut meille, että tuokaa biisejä.
- Nimenomaan, Krutsin jatkaa. - Tommi haaveilee erään Beach Boys -ulkojäsenen elämästä. Sen, joka istuu kämpillä, lihoo ja tekee biisejä, joita muut käyvät soittamassa.
Liimatta on ainutlaatuinen lyyrikko, joka on tulossa tunnetummaksi myös muista kirjoituksistaan. Eikö hänen kaltaisensa tekstittäjän reviirille astuminen tuntunut kummastakaan osapuolesta tungettelevalta?
- Olihan se tiedossa, että joku ulkopuolinen saattaa ihmetellä sitä, että muut sorkkivat tekstejä. Ne ovat niin leimallisesti Tommin juttu. Mutta jos tuollaiseen kiinnittää huomiota, niin eihän mitään voi tapahtua.
- Ei Tommi millään lailla ottanut nokkiinsa siitä. Mutta alkoi sitä jossain vaiheessa vituttaa: "Vittu ko sulle ei kelepaa mikkään!"
Olisinkin ollut ihmeissäni, jos tämä Iiris-levyksi rakentunut palikoiden uudelleenjärjestely olisi sujunut sulassa harmoniassa.
- Tuli tapeltua vähän, mutta rajusti. Oli hienoa, että nekin tuntemukset saatiin kanavoitua hedelmällisesti. Kaiken yllä väreili pieni jännite. Koko tunneskaala piikkeineen oli käytössä samalla lailla kuin junnuna. Me oltiin yhtä innoissamme kuin Muovia (Muovi antaa periksi, 1995) tehdessä.
- Oli aikamoinen prosessi lähteä studioon ainoana aseenaan vahva luottamus siihen, että kyllä se levy tulee tehtyä ja siitä tulee hyvä. Pahoja ajatuksia puhui ääneen vasta illalla kotona peiton alla englanniksi. Ja sieltä aamulla studioon kirkkain silmin, että "hyvä, jätkät!" Yhden rumpuraidan muistan soittaneeni raivon vallassa. Teki mieli teipata jätkien kuvat tomikalvoihin, että tästä saatte, saatana.
- Aaa, siksi jätkä veti koko ajan fillejä!
Kaikkien uudistusten ja niiden ruotimisen jälkeen on sanottava, että Iiris kuulostaa ihan Absoluuttiselta nollapisteeltä. Eikö teitä pelottanut se, että yrittäessänne muuttua saatatte kadottaa sen, mistä bändissä on kyse? Niin on käynyt monille.
- Me ollaan niin fakkiintuneita jätkiä, että ei. Vaikka moni ovi jätettiin avoimiksi, Nollapiste-mylly kyllä ilmoitti, oliko joku juttu käyttökelvoton. Jos näin vanha bändi yrittäisi päästä eroon omasta soundistaan, pitäisi ottaa vaikka läppäri eteen ja tehdä sillä musaa. Tieten tahtoen heittää kaikki vanha menemään.
Niinpä. Vain houkka taistelee myllyä vastaan.
© Ari Väntänen