Julkaistu Suen numerossa 10/2009. Lehti on tarjolla myös ilmaisena näköislehtenä.

Räikeää hevostelua

Absoluuttinen Nollapiste on noussut uudelle tasolle. Se ei ole enää poikakerho vaan kymppikerho.

Absoluuttisen Nollapisteen kymmenennen albumin edellä kiiri kummallisia juoruja. Bändi oli kuulemma sulkeutunut studioon valmistamaan yhden sijasta kahta albumia. Ensin julkaistaisiin levy, joka sisältää suoraa rockia.

Uuden Musta hiekka -levyn kuunteleminen kuitenkin paljastaa, että puheet ja todellisuus eivät stemmaa. Musiikkihan on lähempänä pöyhkeää progea kuin yksinkertaista rockia.

Nakkilan metsistä kumisaappaat jalassa tavoitettu Tommi Liimatta tunnustaa, että huhut olivat liioiteltuja.

- Puheet kahdesta levystä lähtivät siitä, että biisiaihioita oli lähemmäs kolmekymmentä. Jos olisi ollut rajattomasti studioaikaa, niin varmaan me oltaisiinkin jatkettu äänittämistä toisen levyn puolelle.

Milloin huomasitte, että Musta hiekka ei olekaan rock-levy sanan suorassa merkityksessä?

- Ei siinä tietoista suunnanmuutosta tehty. Mehän ei harjoiteltu ennen äänityksiä yhtään, koska superbändit ei treenaa vaan pistää purkkiin. Demoja tietenkin kuunneltiin, ja studiossa löytyi tietynlaisia soundeja, jotka antoivat suuntaa. Tuommoista rokkia siitä tuli.

Mustan hiekan tekemistä ohjasivat dogmat, jotka Absoluuttinen Nollapiste laati ennen studioon menoa. Bändi esimerkiksi määräsi itsensä soittamaan livenä ja pitämään äänitysten jälkikäsittelyn ja korjailut minimissä. Miksi sääntöjä tarvittiin?

- Siksi, että lähtökohta olisi jyrkkä. Kun omaksuu rajoitukset, niin niitä rikkoessa ainakin tietää mitä on rikkomassa. Asiathan saattavat mennä johonkin suuntaan ilman että niistä edes keskustellaan. On hyvä, että on olemassa ristikko, jonka varassa mennään. Silloin ei tule vietyä kaikkea läpi puhumatta. Vaikka lipsuu, niin ryhti on olemassa.

Yksi dogmista oli, että studiossa ei saa olla muita kuin bändi. Monet kuitenkin ovat pitäneet ulkopuolista tuottajaa hyvänä asiana.

- Mehän ollaan jo kokeiltu kaikkia asentoja. Vuosien varrella mukana on ollut Janne Halmkrona ja Otto Hallamaa ja Pekka Aarnio. Tällä kertaa Aake (Otsala, basso) sääti laitteet. Mie toimin engineerinä eli olin recinpainajana, kun pojat soittivat pohjia. Me tehtiin biisi per päivä. Studiokuolema tuli aina kello 16.38.

Jos ajattelet Absoluuttista Nollapistettä ensimmäisen ja toisaalta uusimman albumin tekemisen aikaan, mikä toimintatavoissa on muuttunut?

- Kun Viitasen Jani äänitti Neulaisen Jerkusen (1994), se ihmetteli studiossa, että "te ootte pojat ensimmäinen yhtye, jonka sessioissa ei näy yhtään kaljapulloa." Me oltiin, että mitä vittua. Että onko se yleistäkin, että bändit on vaikutuksen alaisina ja tiloissa. Se ainakin on muuttunut.

Rikostarinan tavutus

Viimeksi kuluneet pari vuotta ovat olleet tärkeitä Absoluuttisen Nollapisteen jatkon kannalta. Tommi Liimatta kertoo, että Iiris-levyn (2007) jälkeen pelot bändin ja sen hengen suhteen ovat haihtuneet ja että vuoden 2007 aikana keikat paranivat jyrkästi ja pysyvästi.

- Helmikuussa '07 Telakan-keikalla Tampereella meillä oli uudenlainen, vapaampi ote lavalla olemiseen. Kehitys jatkui Iiris-levyn kiertueella. Nollapiste jotenkin jaakkoteppoutui. Me alettiin keikkailla lihasta ja laadusta tinkimättä. Aikaisemmin meidän viihdyttävyys oli huomaamattomampaa. Nykyään me hevostellaan räikeästi.

Mikäs on hevostellessa, kun taakan vetovastuu jakautuu tasaisemmin kuin koskaan. Alkuaikoina Liimatta teki melkein kaiken Nollapisteen materiaalin, mutta nykyisin krediiteissä voi nähdä kenen tahansa jäsenen nimen. Erityisesti kosketinsoittaja Janne Hast ja kitaristi Aki Lääkkölä ahkeroivat. Onko eri säveltäjillä omat tunnuspiirteensä?

- Janne ja Aki käyttävät enemmän laajennettuja sointuja kuin minä. Mulla se jää ysi- ja sus-sointuihin. Heillä bassosävelet ovat useammin muita kuin soinnun perussäveliä. Minun biiseissäni soinnutellaan graafisemmin.

- Janne ja Aki myös saattavat tarkoituksella hävittää melodian erilaisiin käännöksiin. Minä taas yritän pitää melodian tunnistettavana niin, ettei se ui jään alle ja linja katkea. Niin, ja Janne jättää niukasti sanoittamisvaraa. Mutta jos tähän mahtuu 11 tavua ja tuohon 13, niin kyllähän siihen rikostarinan kirjoittaa.

Absoluuttinen Nollapiste perustettiin Rovaniemellä 18 vuotta sitten. Onko bändi kasassa samoista syistä kuin alkuaikoinakin?

- Samat asiathan ne motivoivat: musiikki, biisit, biisien järjestys tai vaikka vain neljä tahtia, jossa kokonaiskudos kuulostaa jännittävältä ja uudelta. Niinkin pieni asia voi olla niin virkistävä, että tuntuu, että kannatti tehdä.

- Ei pelkän poikakerhoilun takia jaksa panna käyntiin sitä koneistoa, jonka levyn tekeminen vaatii. Levyjä tehdään, koska haluttaa katsoa, vieläkö on olemassa paikkoja, joissa Nollapiste ei ole käynyt. Meidän jokaisen levyn tekemisessä on oma johtoajatuksensa, jonka takia se kuulostaa siltä kuin kuulostaa. On toki myös asioita, joihin me ei koskaan kyllästytä. Ne kuuluvat joka levyllä.

Millaisia ajatuksia herättää se, että Musta hiekka on Absoluuttisen Nollapisteen kymmenes albumi?

- Kun me aikoinaan saatiin levytyssopimus, siinä puhuttiin neljästä levystä. Kuulosti hyvältä, että tehtäisiin yhtä monta levyä kuin Tasavallan Presidentti teki. Nyt me liityttiin kymppikerhoon. Hirveän moni bändi ei kuulu siihen.

© Ari Väntänen