Tiivistelmä Riku Lehtorannan musiikkianalyyttisestä kandidaatintutkielmasta "Progressiivisen rockin muotojen skeemat Absoluuttisen Nollapisteen albumeilla Pisara ja lammas 1 ja Neulainen Jerkunen" (Jyväskylän yliopisto 2016). Tiivistelmä on kirjoitettu tätä sivustoa varten 2017.
Kandidaatintutkielmani paljasti Absoluuttisen Nollapisteen kappaleiden tyypilliset muodot levyillä Neulainen Jerkunen ja Pisara ja lammas 1. Tämä teksti esittelee tutkielmani sisällön tiivistetysti.
Aloin tehdä Jyväskylän yliopistossa musiikkitieteen pääaineopiskelijana musiikkianalyyttistä kandidaatintutkielmaa progressiivisen rockin ja populaarimusiikin muotojen skeemoista eli kappaleiden muotojen valmiista malleista ja kaavoista. Aineistoksi valitsin selkeästi progressiivista rockia edustavan suomalaisen Absoluuttisen Nollapisteen kaksi albumia. Tarkastelin varsin perinteisen säkeistö-kertosäe-painotteisen populaarimusiikin sekä perinteisen progressiivisen rockin muotojen skeemoja. Tällä "vanhan koulukunnan" progella tarkoitan ennen kaikkea Isossa-Britanniassa 1970-luvulla vaikuttaneita enemmän ja vähemmän tyylillisesti yhtenäisiä rockmusiikkia soittaneita yhtyeitä ja artisteja, jotka vaikuttivat omana aikanaan rockin kehitykseen laajasti.
Toisin sanoen olin kiinnostunut, missä määrin yhtyeen kappaleiden osien (A-osa, B-osa, kertosäe...) keskinäisessä järjestyksessä tapahtuu vaihtelua Neulaisen Jerkusen (1994) ja Pisara ja lammas 1:n (2012) kohdalla. Aikaisemman kuuntelukokemuksen perusteella oletin varovaisesti ennakkoon, että jälkimmäisellä levyllä muotoa on rikottu huomattavalla tavalla, ja siltä ilokseni näytti myös tulosten perusteella. Paljastui, että albumilla Pisara ja lammas 1 nämä muotojen skeemat olivat varsin vallankumouksellisia ja siksi(kin) progressiivisia verrattuna albumiin Neulainen Jerkunen. Tästä yhtyeen ensimmäisestä kokopitkästä keskusteltaessa esiin nousee toki tavallisesti niin ikään progressiivisuus, mutta ainakin muotojen skeemojen puolesta albumi asettui kuitenkin melko perinteiseen populaarimusiikin säkeistö-kertosäe-skeeman toisintamiseen.
Miksi tutkia Absoluuttisen Nollapisteen kappaleiden muotojen skeemoja? Todettakoon, että niin musiikkianalyyttinen tutkimus kuin musiikintutkimus ylipäätään on arvokasta sinänsä ja kehittää osaltaan musiikkia taidemuotona ja vie sitä ymmärrettävämpään suuntaan verrattuna "nollatilanteeseen", jossa musiikkia ei tutkittaisi. Varsinkin musiikin parissa aktiivisesti operoivien toimijoiden – kuten muusikoiden, musiikintutkijoiden ja musiikkitoimittajien – on olennaista olla perillä musiikin mahdollisuuksista yksityiskohtaisella rakennetasolla. Laajemmassa mielessä perehtyneisyys on tietenkin suositeltavaa kenelle tahansa meistä.
Äärimmäisen tärkeä lähtökohta tutkimisen kannalta on myös kiinnostus itse aihetta ja yhtyettä kohtaan. Jos aihe ei päinvastoin kiinnosta liuskan vertaa, siitä ei ole suositeltavaa tehdä tutkimusta. Absoluuttisen Nollapisteen taiteelliset valinnat ovat musiikin ja sanoitusten osalta esteettisesti aina miellyttäneet itseäni. Levyhyllystäni löytyvät paria lukuunottamatta kaikki Absoluuttisen Nollapisteen kokopitkät sekä kokoelma ja C-kasettijulkaisu, joten väitän tuntevani yhtyeen musiikin jo lähtökohtaisesti varsin hyvin. Yhtyeellä on myös olennaiset aineksensa Suomen progressiivisen rockin skenen sopassa historiallisessakin mielessä, mutta tästä huolimatta siihen kohdistunut akateeminen mielenkiinto on ollut melko vähäistä ja siksi sitä tulisi tutkia enemmän.
Muodon ja skeeman käsitteitä avatakseni lienee paikallaan huomauttaa, että kyse on hyvin perusluonteisista musiikin osatekijöistä. Muodolla viittaan kokonaisuuteen, jonka yksittäisen lyhyemmän musiikkikappaleen tai pidemmän teoksen eri osat rakentavat tai sananmukaisesti muodostavat. Kappaleiden osista voidaan puhua esimerkiksi ABA-tyyppisesti tai keskustelemalla kappaleen introsta, säkeistöistä, kertosäkeistä, soolo-osista, ja niin edelleen. Tällaiset kappaleiden osat ovat erittäin olennainen, jatkuvasti toistuva ja lähes erottamaton osa populaarimusiikkia, jota myös Absoluuttinen Nollapiste edustaa. Muun muassa Keith Swanwick on korostanut, että muotoajattelu ei rajoitu musiikkiin ja taiteeseen, vaan näkyy inhimillisessä toiminnassa ylipäätään.
Pysykäämme kuitenkin musiikissa. Siinä muoto on valmiiksi oleva malli, johon joko mukaudutaan tai jota rikotaan enemmän tai vähemmän ja josta parhaassa tapauksessa halutaan päästä kokonaan eroon. Joka tapauksessa jalostuneimmankin free jazzin voidaan väittää vuoropuhelevan tahtomattaan muotoihin liittyvien mallien eli skeemojen kanssa. Skeemat tarkoittavat musiikkianalyysin yhteydessä musiikillisia muistisääntöjä ja kaavoja, joihin musiikintekijät väistämättä turvautuvat sekä tietoisesti että tiedostamattaan.
Musiikkipsykologian näkökulmasta Robert Gjerdingen voidaan mainita tunnettuna skeeman käsitteen teoreetikkona. Gjerdingenin mukaan skeemalla tarkoitetaan luontaista taipumustamme kategorisoida todellisuudessa vallitsevia merkityksiä alakategorioittain eri päälokeroihin. Hän peräänkuuluttaa myös, että monetkaan kategorisoinnin tapamme eivät ole synnynnäisiä, vaan opittuja ja kulttuurisidonnaisia.
Tutkimukseni tavoitteena oli selvittää, millaisia musiikin muotojen skeemoja Absoluuttinen Nollapiste noudattaa (tai jättää noudattamatta) albumeillaan Neulainen Jerkunen ja Pisara ja lammas 1 toisaalta populaarimusiikin AABA- ja säkeistö-kertosäe-mallien ja toisaalta progressiivisen rockin näkökulmasta. Tarkoituksena oli samaan aikaan vertailla näiden kahden albumin päälinjoja ja selvittää, millaiset muotoajattelun tavat erottavat ne toisistaan ja tekevät niistä omaleimaisia. Koska progressiivisessa rockissa on käytetty paljolti taidemusiikista tuttuja elementtejä, tarkastelin hiukan myös Absoluuttisen Nollapisteen kohdalla niiden mahdollista toteutumista muotojen skeemoissa musiikintutkija Jan LaRuen määrittelemien tyypillisten muotostereotyyppien pohjalta.
Menetelmänä käytin taulukointia, johon otin mallin Tim Smolkon teoksesta Jethro Tull's Thick as a Brick and A Passion Play: Inside Two Long Songs (2013). Siinä hän avaa kahden Jethro Tull -yhtyeen albumin elementtejä nimenomaan taulukon avulla. Oman tutkielmani taulukot ja niiden merkintätavat olivat Smolkon taulukoihin verrattuna varsin pitkälle omiin tarpeisiini sovellettuja. Merkitsin niihin kappaleiden jokaisen osan sekä sen, missä kappaleissa kulloisenkin osan vaihtuessa ajallisesti ja sävellajin sointuasteen osalta liikutaan.
Apuna aineiston analyysivaihessa käytin Absoluuttisen Nollapisteen nuotteja, jotka Tommi Liimatta kaikessa huomaavaisuudessaan minulle ne pyydettyäni lähetti. Vaikka nuotit ovat vasta kappaleiden lähtökohta eivätkä kerro sovituksellisista lopputuloksista paljoakaan, totesin, että niistä oli merkittävä apu analyysivaiheessa käytännöllisessä mielessä ja toimintojen nopeuttajana, kun esimerkiksi kaikkia sävellajeja ei ollut syytä tarkistaa erikseen kitaran tai pianon avulla, vaan saatoin lukea ne suoraan nuoteista.
Karkeasti katsottuna tutkielmani tulokset osoittivat, että muotojen skeemojen osalta Absoluuttisen Nollapisteen suhde perinteiseen populaarimusiikkiin on ilmeinen etenkin Neulaisella Jerkusella. Tämä johtuu etenkin kertosäkeiden paljoudesta. Toisaalta kappaleiden venyttäminen pitkiksi on mahdollistanut eri osien runsauden, mikä tekee kappaleista melko progressiivisia, olkoonkin, että niiden muodot ovat melko suoraviivaisia Pisara ja lammas 1 -albumiin verrattuna. Esimerkkinä mainittakoon levyn pisin kappale "Valtani viimeinen päivä" (10.37), joka on samalla myös muodoltaan kompleksisimmasta päästä eli ABCADE. Sävellajien asteet etenevät samassa järjestyksessä: I, III, I, I, III, VI. Kompleksisuutta kappaleeseen luo A-osan toistuvuus. Oheisesta taulukosta voidaan nähdä kappaleen eteneminen:
| Osa | Intro | A-osa 1 (sama sointukierto kuin introssa) | B-osa (Instrumentaali) | C-osa | A-osa 2 | D-osa (Instrumentaali) | Bridge | E-osa (toimii myös koodana) |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Sävellaji & sointuaste | Em, I | Em, I | G, III | Em, I | Em, I | G, III | Em, III | C#, VI |
| Aika | 0.00 | 1.04 | 3.11 | 3.50 | 4.23 | 6.53 | 7.25 | 7.49 |
Teoreettisen taustani pohjalta en löytänyt Neulaiselta Jerkuselta taidemusiikin stereotyyppisiin muotojen skeemoihin ilmeistä yhteyttä. Sen sijaan tämän yhteyden saatoin löytää Pisara ja lammas 1:n kolmesta kappaleesta, mutta ennen kaikkea albumi vaikuttaa keskittyvän vähänkään perinteisten muotojen rikkomiseen: esimerkiksi selkeitä kertosäkeitä levyltä ei ole helposti havaittavissa. Muotojen skeemojen suhteen albumi on selkeästi progressiivisempi kuin Neulainen Jerkunen. Kappaleiden osia asetellaan alinomaa totutusta poikkeavaan järjestykseen, mikä tekee henkilökohtaisella tasolla kuuntelukokemuksesta yllätyksellisen.
Pisara ja lammas 1:n kappaleista "Juhlija" edustaa albumin yleislinjaa muotojen skeemojen suhteen tyypillisimmillään ja osoittaa, kuinka pitkälle muodon rikkominen voidaan viedä. Jos emme ota huomioon instrumentaaliosien ja lauluosien erottelua, voidaan kappaleen muoto kirjoittaa seuraavasti: ABCDAEFBF. Tämän lisäksi osien C ja F jälkeen on kuultavissa kaksi erilaista välikettä, joiden funktiona on lähinnä johdatella pikaisesti osasta seuraavaan osaan.
Oheisessa taulukossa näkyy havainnollisesti, kuinka "Juhlija" etenee. Kappale voidaan nähdä muotoajattelultaan tapahtumarikkaimpana ja varioiduimpana tällä levyllä varsinkin, kun ottaa huomioon sen suhteellisen lyhyen keston (3.30). Kiinnostavan kirsikkana monimutkaisen kakun päällä on sävellajien jatkuva vaihtelu:
| Kappaleen osa | A-osa 1 | B-osa 1 | Instrumentaaliosa A | Instrumentaalibridge | Instrumentaaliosa B | A-osa | C-osa | Instrumentaalibridge B | Instrumentaaliosa C, joka on sama kuin B-osa 1, mutta huomattavan hitaammalla temmolla | B-osa 2 (huomattavan hidas tempo edelleen) | Kooda, joka on sama kuin instrumentaaliosa C |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Sävellaji, sointuaste | Db, I | G, #IV | Am, #V | Cm, VII | G#m, V | Db, I | F#, #III | Db, I | G, #IV | G, #IV | G, #IV |
| Rooli | Kertoja | Nainen | - | - | - | Kertoja | Kertoja | - | - | Nainen | - |
| Aika | 0.00 | 0.26 | 0.39 | 0.45 | 0.55 | 1.35 | 2.01 | 2.14 | 2.29 | 2.44 | 3.00 |
Suurimmaksi haasteeksi tutkielmassani koin taiteen kokemisen voimakkaan subjektiivisuuden. Se ilmeni esimerkiksi silloin, kun pohdin, millaisilla erilaisilla tavoilla tiettyjä kappaleiden osia on mahdollista tulkita. Esimerkiksi Pisara ja lammas 1:n kappaleessa "Lammas näkee naisen" on välike (Bridge), joka voitaisiin tulkita lähes yhtä hyvin myös B-osaksi. Jatkoa ajatellen tällainen harmaan alueen ongelma on hankala ratkaista. Tutkielmassani oli kautta linjan osia, joiden kohdalla jouduin päättämään, merkitsenkö sen välikkeeksi vai B-osaksi.
Laajempana ongelmana koin muotokategorioihin ahtamisen vaikeuden ylipäätään, koska etenkin Pisara ja lammas 1 -albumilla tapahtuu huomattavia variaatioita. Problematiikka tulee näkyväksi silloin, kun variaatiota on tapahtunut jo siinä määrin, että kappaleen tietyn osan ei välttämättä enää voida tulkita edustavan alkuperäistä muotokategoriaa.
Lopuksi todettakoon, että tutkielman tekeminen oli jännittävä ja miellyttävä kokemus. Esimerkiksi juuri "Juhlija"-kappaleen tapainen, helpolta kuulostava rockbiisi paljastui varsin monimutkaiseksi ralliksi. Tässä ollaan musiikkianalyysin viehätyksen ytimessä. Kun pinnallisellakin kappaleen tarkastelulla huomaa löytävänsä musiikista kiinnostavia ja kompleksisia ratkaisuja, on entistä helpompaa olettaa, että biisien vaivattomuus saavutetaan ahkeralla treenaamisella.
Oma kokemukseni on, että musiikkianalyysi auttaa saamaan musiikista enemmän irti eikä suinkaan päinvastoin. Väitteitä kuuntelukokemuksen pilaantumisesta olen kuullut silloin tällöin. Mikäpä minä olen toisaalta väittämään vastaan, jos joku on kokenut musiikkianalyysin ahdistavaksi sellaista kokeiltuaan. Monesti kuitenkin huomaan, että nämä oletukset perustuvat pelkoon uuden asian edessä ennemmin kuin omaan kokemukseen. Aluksi voi toki tuntua erikoiselta, jos musiikin kuuntelu on repeat-napin painamista systemaattisemmissakin aikeissa.
Kajautan suuret kiitokseni Tommi Liimatalle nuottien lähettämisestä ja koko Absoluuttiselle Nollapisteelle erinomaisesta musiikista!
© Riku Lehtoranta heinäkuussa 2017