Julkaistu Rumbassa 4.11.1994.
"Vaikka joissain lehdissä kirjoitettaisiinkin, että tämä on tällaista pohjoisten lukiolaisradikaalien progepainotteista itseilmaisua, niin ei se enää sunnuntaiaamuna pulkkamäessä paljon harmita."
Absoluuttinen Nollapiste: erilaisia nuoria, erilainen bändi. Samuli Knuuti kävi jututtamassa lukion syyslomaa potevaa rovaniemeläisnelikkoa Tommi Liimattaa (laulu, puhaltimet), Aki Lääkkölää (kitara, mandoliini, koskettimet), Tomi Krutsinia (lyömäsoittimet) ja Aake Otsalaa (bassot).
Absoluuttisesta Nollapisteestä ("Se Nollapiste kuuluu kirjoittaa isolla. Rumbassakin se on aina pienellä, mikä on meistä hyvin ikävää.") liikkuu monia tarinoita. Levy-yhtiön kaitsija yhtyeen etelän pr- ja keikkakiertueella totesi, että kun muille bändeille antaa vähän omaa aikaa kaupungilla liikkumiseen, niin puolet tulee takaisin umpitunnelissa ja puolet ei tule takaisin lainkaan. Nollapiste puolestaan lähtee tutustumaan divareihin.
Se tarinoista, nyt käsiksi faktoihin. Yhtye perustettiin vuonna 1991 ja aluksi nimi oli Keuhkotautiset marsut. Aavistuksen verran pienen pientä suuremman yleisön tietoisuuteen nelikko rysähti viime vuoden rockin SM-kilpailujen kautta. Yhtyeen vastaus kysymykseeni millaista skaboissa oli kertoo kaksi oleellista asiaa Absoluuttisesta Nollapisteestä:
– Se oli aika väsyttävä päivä, saavuttiin jo kuudelta aamulla...
– Juna-asemalla jouduttiin olemaan monta tuntia...
– Monta tuntia ennen kuin päästiin mihinkään...
– Aivan kauhea päivä...
– Ja sitten oli tämä passiivinen tupakointi ja humala...
– Kun muut bändit veti viinaa ja tupakoitsi, niin tuli semmoinen olo että...
– Passiivinen humala vaatii veronsa...
– Mehän päästiin silloin televisioonkin...
– Jouduttiin televisioon. Siis jouduttiin.
– No, kyllä on levytyssopimus sullekin maistunut.
– Mutta televisioon... En mä silti olisi televisioon halunnut.
Ensiksi: puheen saaminen irti yhtyeestä on kuin onkisi oliiveja ulos purkista. Aluksi ei tule mitään, sitten kaikki vyöryy kerralla ulos lautaselle.
Toiseksi: Absoluuttinen Nollapiste edustaa anti-rock'n'roll -asennetta äärimmillään. Kautta haastattelun joku yhtyeestä manaa tupakansavua milloin klubeissa, milloin levytysstudiossa. Härmärockin askeettinen hedonismi (kahvia, tupakkaa, viinaa) ei löydä kaikupohjaa Corona-baarissa teetä litkivästä nelikosta.
Tommi: – Kun on vielä vauvanlihaa poskissa, niin ei kovin uskottavasti voi poseerata jalka monitorin päällä.
Tomi: – Ei me olla mitään paatuneita hevimuusikoita, joilla on korvat kahdeksankymmentä desibeliä kuolleita.
Yhtyettä ei käy kateeksi kovan haastatteluruljanssin keskellä: kerta toisensa jälkeen puhe kääntyy poikien nuoreen ikään ja pohjoiseen asuinpaikkaan (Tomi: – Aina kouluun lähtiessä täytyy potkia jääkarhuja sivuun iglun edestä). Ja aina jostakin löytyy uusia nokkelia toimittajia, jotka avaavat haastattelun kysymyksellä "Paljonko on absoluuttinen nollapiste?"
Vakuuttava esiintyminen SM-kilpailuissa oli lopullinen varmistus levytyssopimukselle.
Tommi: – Marraskuun lopussa tuli kirje, että jos voisit soittaa tähän numeroon ja keskustella levytysmahdollisuuksista. Mä nauhotin sen puhelun kelanauhurille – meillä oli jo entuudestaan videolla ne ensireaktiot, kun me avattiin se kirje jossa kerrottiin SM-kilpailujen karsintaan pääsemisestä.
Pian seurasi ep Ei ilmestynyt.
Aki: – Ero sen ja Neulaisen Jerkusen välillä on lähinnä soundillinen.
Tomi: – Me tehtiin se Rovaniemellä yhdessä humppastudiossa, sellaisessa paikallisten tanssibändien paikassa, jossa se studion äijä teki kerrallaan puoli tuntia töitä ja sitten kertoi puolitoista tuntia humppa-anekdootteja ja vaahtosi siitä miten kova bändi Deep Purple oli.
Tommi: – Se oli muutenkin hankalaa, kun ei oikein tiennyt miten levyä tehdään. Itse asiassa vasta Jerkus-sessioiden puolivälissä me päästiin jyvälle koko touhusta.
Neulainen Jerkunen äänitettiin viime kesällä Tampereella ja tällä kertaa tuottamisessa auttoi Jani Viitanen.
– Siitä oli kova sota siitä levyn nimestä...
– Meillä oli aanelonen täynnä ehdotuksia...
– Ja levy-yhtiö vaatii takakanteen poikien kuvat...
– Nuorten seksijumalien kuvat ja biisien nimet...
– Biisien nimet selvästi ja näkyvästi...
– Seuraavan levyn takakanteen ei varmasti laiteta meidän kuvia...
– Varmasti tulee, meidän yli jyrätään kuitenkin....
Lista bändin suosikkiyhtyeistä osoittaa, että Rovaniemellä MTV joko ei näy tai sitten sitä ei katsella:
– Wigwamiahan ei saanut enää mainita missään yhteydessä...
– Ei, sitä ei saa enää mainita...
– No, nyt se sitten taas mainittiin ja tulee lehteen...
– Sitä ei missään nimessä saa laittaa lehteen...
– No nyt siellä lehdessä lukee, ettei Wigwamia saa mainita lehdessä...
Aake: – Kaikki mahdollinen grungesta jazziin, esimerkiksi Primus.
Tomi: – Afro-kuubalainen lattarijazz ja jazzrock. Mutta erityisesti vanhat kuubalaiset lattarilevyt, ei oo niiden voittanutta.
Tommi: – Aika paljon singersongwritereita: Roy Harperia, Jackson Brownea, suomalaisista Dave Lindholmia.
Aki: – Emerson, Lake & Palmeria, siitä alkoi myyjäkin vittuilemaan levymessuilla: "katsokaa minkä levyn tää jätkä osti". Myös Mahavishnua ja aikaisemmin Jimi Hendrixiä.
Kun yhtyeen laulunkirjoittaja Tommi tapasi Tavastiaa pyörittävän Juhani Merimaan, niin kävi ilmi että vuosikertaa -76 oleva muusikko "muistaa" 70-luvun alun rockbändit ja touhun Tavastialla, silloisessa Hämiksessä, paremmin kuin varmasti 98 prosenttia asianosaisista. Eikä yhtye ole missään vaiheessa peitellyt mieltymystään 70-lukuun ja erityisesti Love Recordsin tuotantoon.
– Kyllä on niitä tullut kuunnelluksi...
– Se oli 70-luvulla miellyttävää, kun lastenlevyissäkin oli rumpusooloja...
– Siistit kompit oli vähän kaikkialla...
– Joka puolella, oli musiikki laji mikä tahansa...
– Niin kaikki oli siistiä...
Vaikutteistaan huolimatta Nollapiste sekoittelee eri tyylejä hyvin 90-lukulaisesti. Erona on se, että Neulainen Jerkunen ei ole lyhytjännitteistä kanavapujottelua: levy ei ole nykivä kaukosäädinkollaasi vaan sen musiikilliset ratkaisut lähtevät orgaanisesti bändin kitarapainotteisesta perussoundista.
Tomi: – Jokaiseen kappaleeseen mietitään erikseen mikä siihen sopii – ettei siinä mielessä vierasteta mitään.
Ainoastaan teknon maailmankuvan yhtye myöntää itselleen vieraaksi. Siitäkin huolimatta, että levyllä on mukana teknoparodia Siibu diibu daps simli damlix.
– Se kappale syntyi siitä, kun kaupungissa kävellessä kuulee ohimenevistä autoista aina umph umph umph umph, sanoo Tomi ja matkii teknokomppia häkellyttävän hyvin.
– Tomi asuu Rovaniemen pilluralliympyrässä, joten se on erityisen alttiina...
– Siinäkin biisissä on kaikki äänet tehty suulla...
– Ja käytetty jalkarumpuja ja paljasta reittä...
– Että eihän se siinä mielessä konemeininkiä ole, pikemminkin vastakommentti.
Kahta kappaletta lukuunottamatta Jerkusen kappaleet ovat kokonaan Tommi Liimatan käsialaa.
Tommi: – Yleensä mun biisini on ihan valmiita soitettavaksi siinä vaiheessa, kun mä tuon ne muiden kuultavaksi. Mä kirjoitan ne nuottivihkoon, en aina nuoteilla mutta kirjaimilla, että näkee miten bassot ja muut kulkee. Usein mä tosin merkitsen, että tässä kohtaa jamitaan eikä sellaista voi etukäteen kirjoittaa. Tietenkin biisit yhdessä muuttuu, sen vuoksi koko bändi onkin merkitty sovittajiksi.
Nollapisteellä on myös sivuprojekteja.
– Viime kesänä me tehtiin sellainen "Live at Liikennevalot" -kiertue, soitettiin rumpuja ja kitaraa liikenteenjakajilla...
– Sehän me tehtiin nimellä Hievahtamattomat kyläläiset...
– Ei, se oli toinen juttu. Tämä oli nimellä Ahkerat Simpanssit...
Tomi: – Bändihän pitäisi perustaa siksi, että sille voi keksiä hyvän nimen. Sama juttu biisien kanssa. Siksi mä olenkin mukana punkbändissä Seksikääpiö. Meidän kappaleiden keskipituus on kahdeksan sekuntia.
Tommin sanat herättävät kysymyksiä. Kuten: Mikä on Neulainen Jerkunen? Mitä tarkoittaa Paikallinen nimikauhu tulee ellei maissi lopu? Pitäisikö nimikappaleet säkeet "minun oli määrä kirjoittaa lyriikkaa / mutta turvauduin lauseisiin / jotka tuskin mitään tarkoittaa" lukea tunnustuksellisina?
Mutta nämä ovat liian helppoja kysymyksiä kysyttäviksi. Paikoittaisen tympivän nokkeluuden seassa kun on ihan oikeasti vaikuttavaa tavaraa: esimerkiksi Matkustajakoti Lintukoto kertoo koskettavasti yhden elinkeinon kuolemasta ja sisältää ihailtavan rivin "kaivo kutsuu pian emäntää".
Tommin sanoituksia on usein rinnastettu nuoreen Kari Peitsamoon, jonka musiikkiinkin Neulaista Jerkusta on helppo verrata. Kirjallisen puolen vaikutteistaan kynäilijä on tuppisuisempi:
– En lue, Tommi tokaisee ennen kuin olen ehtinyt lopettaa kysymykseni suomalaisesta runoudesta.
– Et lue vai, Tomi kysyy epäuskoisena.
– No, en nyt sillä lailla...
– Kyllähän sie sitä luet.
– En ainakaan paljon.
– Paljon ja paljon, paljon on paljon? Elä nyt valehtele, luethan sie nyt ainakin rockrunoutta.
– No, Jari Pulsaa (?) toisinaan.
– Luet sie muutakin. Kirjallisuutta ja runoutta.
Sanajippoilun takaa on mielestäni luontevasti hahmotettavissa myös laajempi kielifilosofinen pointti. Levyn ainoa suorasanainen raita on Ehdokkaat, jonka sanoja Tommi ei ole kirjoittanut vaan toimittanut yhteen vaalimainoksista – näin syntyy mainio koominen efekti. Paikallinen nimikauhu puolestaan asettaa vastakkain säkeistöjen virallisen akateemisen kielen käyttäjien sielunmaiseman ja kertosäkeen nonsensen. Kun vielä komeasti poppaava avausraita Lue tarina, osta puku, opi tanssi käsittelee initiaatioriittejä ("hääpäivänä hautajaiset") elävältä hautautumisen kautta, on helppo pitää Nollapisteen kieltä kapinana, terroritekona aikuistumista vastaan.
Tähän puoleen Tommi ei halunnut ottaa kantaa, joten jäin yksin teorioideni kanssa. Jälleen kerran. Tekoprosessin hän kuitenkin suostui paljastamaan.
– Aika monet noista nimistä ja sanoituksista on tullut mieleen silloin, kun on juuri nukahtamaisillaan mutta säpsähtääkin hereille. Ne pitää vain äkkiä kirjoittaa muistiin. Mä en kirjoita sanoituksia yleensä allekkain paperille vaan katson mikä säe sopii tavumäärältään kuhunkin kohtaan ja lopussa sitten täytän aukkopaikat.
Jos Absoluuttinen Nollapiste olisi rakennus, se olisi Lapinrinteen tarratalo, joka on...
– Semmoinen paha, semmoinen kahden pienen huoneen juoppomaja ja ikkunat rikki...
– Ja tarroja löytyy lattialta...
– Vanhoja aikakausilehtiä ja palapelin paloja ja vanhoja muropaketteja...
– Ne oli aika pitkälle tehtyjä, ne palapelit...
– Tai sitten me ollaan se Rantsun viiden hengen SKP-talo...
– Mitä on punkkarit sotkenut ja jossa on julisteita...
– "Chilen kansa ei ole yksin"...
– Sieltä me saatiin auton ikkunaan se juliste kun mentiin Provinssiin...
– "Kaikki Tiedonantajan, kaikki SKP:n, kaikki ihmisen puolesta"...
– Ihmiset näytti ohittaessa keskisormea...
– Nyt meillä on ikkunassa juliste "Angola tarvitsee tukeasi"...
Ja niin edelleen, et cetera, ad infinitum...
© Samuli Knuuti