Julkaistu Rumbassa 4/1998 (27.2.1998).
Elämänkoulua käynyt Absoluuttinen nollapiste pyrkii tätä nykyä tuotannossaan selkeyteen ja turhuuden välttämiseen. Bändin vanhojen kappaleiden kantaessa sellaisia nimiä kuin Suu lähti liikkuun niinku muut tai Takalaittomien määrä ja taajuus, niin uutuuslevy Simpukka-amppelilla biisit ovat ytimekkäästi tyyliä Silti ja Tämä.
Absoluuttisen nollapisteen imago on kaikkea muuta kuin rock. Helsingin rautatieaseman ravintolassa minulla on lieviä vaikeuksia tunnistaa Tommi Liimattaa, Tomi Krutsinaa ja Aake Otsalaa - kaverit kun näyttävät ennemminkin vähän nörteiltä naapurinpojilta kuin Suomen omaperäisimmän rockbändin artisteilta.
Pukeutumispykälien lisäksi bändi soti taannoin rockin kirjoittamattomia kapinallisuussääntöjä vastaan, kun valtaosa orkesterista suoritti asepalveluksensa asiallisesti. Armeija onkin yksi syy siihen, että Nollapisteen edellisestä Muovi antaa periksi -albumista on vierähtänyt jo yli kaksi vuotta. Muita syitä hiljaiseloon ovat olleet Tommi soololevy-proggikset, parinkin demon päätyminen levy-yhtiön hyllylle ja tietoinen taukoilu.
- Ensin ajateltiin, että vuoden 1996 aikana ei soiteta nuottiakaan yhdessä, vaikka se nyt ei ihan toteutunut. Sitten joulukuussa -96 alettiin soitella, mutta siinä vaiheessa ei kyllä ollut kauhean selkeää kuvaa seuraavasta levystä, vaikka mie kuvittelin että on. Sikäli en nyt kauhean pahoillaan osaa olla, että se materiaali jäi julkaisematta, Tommi kertoo.
Hyllytetyn materiaalin ongelmana oli levy-yhtiön mukaan tietty paikallaan polkeminen sekä musiikin liiallinen "vaikeus".
- Mulla oli muutenkin ajatusta muuttaa työtapaa. Se kollaasitekniikka, millä mie aikaisempien levyjen tekstejä olin tehnyt, ei enää oikein antanut haastetta. Se tekniikka tuli liian hyväksi ja oli vähän liian helppoa. Noiden hylättyjen demojen aikana se uusi näkemys ei ollut vielä niin varmistunut, mutta tämä uusi levy sisältää nyt punnitumpaa tavaraa, sanoo Tommi myöntäen kuitenkin kokeneensa hyllytykset erittäin raskaina ja ajatelleensa alkuun, ettei kykene enää koskaan tekemään musiikkia.
- Sinänsä levyn viivästyminen sattui aika hyvään väliin, että se antoi mahdollisuuden myös muille, kun lähdettiin tekemään uutta materiaalia. Tässähän on nyt muittenkin kuin Tommin biisejä, tämä on enemmän bändin levy, toteaa basisti Aake, joka itse vastaa parista uudesta kappaleesta. Mies myös debytoi laulajana, koska "omat biisit on luonnollisinta melkeinpä esittää itse".
- Lauluntekijän tärkeä ensimmäinen julkinen kynnyshän on se, kun ensimmäisen oman kappaleensa saa julkisuuteen ja levylle. Kaikki on peruuttamatonta sen jälkeen. Ja harvoin siihen ensimmäiseen levytykseen on jälkeenpäin tyytyväinen.
Tommin oma laulu kuulostaa ajoittain aiempaa miehekkäämmältä. Onko kyse laulajan kurkusta vai mistä?
- Pojat sanoi, että mie opin palleatekniikan viime syksynä. Mie en oo itse sitä oikein huomannut, mutta kun enemmän tarkkailee, niin kai siinä joku ero on.
Muodoltaan Simpukka-amppeli on selkeämmin populaarimusiikkilevy kuin yhtyeen aikaisemmat albumit, jotka ovat olleet kirjaimellisesti pitkäsoittoja. Nyt lähtökohtana oli rajata kesto alle 50 minuuttiin ja 14 biisiin eikä pyrkiä saamaan kaikkea mahdollista materiaalia levylle kuten ennen.
- Silloin oli semmoinen asenne, että kappaleet piti saada levytettyä, ennen kuin niihin liukastuu niin että takaraivo osuu maahan. Se että kaikki valmis piti olla mukana levyllä teki niistä aika raskaita kuunnella. Kun vilkaisee tuota uuden levyn takakantta, niin siinä näkyy monta ratkaisua jotka jo alkuvaiheessa oli olemassa. Ja kun viimeisenä tähän suunnitelmaan mukaan tullut Samu Lyhdyn sanoittama päätösbiisi on niin pitkä, ei ollut mielekästä laittaa kuin 13 kappaletta levylle. Se on nyt juuri ja juuri alle 50 minuuttia.
Levylle sanoituspanostaan luovuttanut Samu Lyhty on Tommin lapsuudenystäviä. Tommi ehdotti viime keväänä yhteistyötä ja sai syksyllä Samulta toimivia tekstejä. Tommin omatkin tekstit ovat kokeneet uudistumisen. Tarinallisuus välittyy aiempaa selkeämmin ja vanhat sanaleikit ovat selvästi vähentyneet.
- Se on ihan totta. Niissä aikaisemmissa demoissa, jotka voi sanoa että ihan aiheellisesti hylättiin, ei ollut niin kirkastunut vielä se metodi, mitä nyt tämä levy ilmaisee. Tässä mie nyt tykkään, että on muutama sellainen kappale, joihin mie voin olla tyytyväinen. Muutamaa kappaletta mie pidän parhaina biiseinä, mitä oon koskaan tehnyt. Ne tuntuu eniten lauluilta.
Trendinä Tommin sanoituksissa on nyt turhan välttäminen, selkeys ja pyrkimys persoonattomuuteen.
- Mie haluan häivyttää itseni ja omat mielipiteet ja arvot siitä pois.
Onko se mahdollista?
- Se on hyvä kysymys.
Tommi pyrkii olemaan välittäjäaine, joka ei itse tuo mitään. Tosin hän ei osaa sanoa mistä välitettävä aine tulee.
- Mie en voi tietää, mie vaan välitän. Mie toimitan, mie en luo.
- Jos sä havainnoit, niin sä oot se havainnoija. Siinä mielessähän sä oot jo tekijä, epäilee Aake.
Levyn avaava Silti on Tommin sävellyksellisen toimitustyön tulosta. Kappale on esimerkki yksinkertaisesta popbiisistä, joka saa syvyyttä makeista progesoinnuista ja lyhdyn myrskyisästä tekstistä.
- Se on varsinkin Akin (Lääkkölä, kitaristi) suuria suosikkeja. Sävellys on vuodelta -91. Siltä ajaltahan on aikaisemmillekin levyille paljon tippunut sävellyksiä tai sanoituksia. Ajoratamaalaus on myös vuodelta -92. Oikeastaan tämän levyn taustalaulaja Teemu ehdotti, että miksei Ajoratamaalausta oteta Nollapisteen ohjelmistoon. Mä en ollut ajatellut sitä millekään meidän levylle, olin unohtanut sen olemassaolon. Noilla demokaseteilla on paljon sellaista, mikä on myöhemmin jalostunut ja siellä vieläkin löytyy jalostettavaa. Mutta ehkä vakavampi ongelma on siinä, miten keksiä jotain uutta, Tommi sanoo.
Päätösbiisi Viittä vaille sadetta sisältää samoja tunnelmia kuin Se-yhtyeen alkupään tuotanto. Syynä on ehkä se autenttisuus ja herkkyys, joka on syntynyt, kun kymmenminuuttisen kappaleen kaikki instrumentit ja laulu on pantu samalla kerralla purkkiin.
- Me tultiin siihen tulokseen, että se laulutulkinta on parempi kun mie soitan samaan aikaan kitaraa, mitä mie en tosiaankaan oo aikaisemmilla levyillä tehnyt. Silloin mie en keskity kumpaankaan liikaa. Mie en näkis mitään ylitulkintaa siinä ja olen varsin tyytyväinen siihen. Aikaisemmilla levyilläkin on ollut pitkiä biisejä, mutta tää on minun mielestä parhaiten toteutettu.
Eläimen varmuus taas kuulostaa suoruudessaan melkein CMX:ltä.
- Se on taas Akin suosikkeja taas. Yleensäkin tämä suoraviivaisempi rock vetoaa kitaristiin, kun taas minä en ole niin iloinen niistä jutuista, rummuista vastaava Tomi sanoo.
- Siitä kappaleesta voisi kuvitella, että se kestäisi vielä minuutin. Että vielä kerran lintu löytäisi sen kotinsa, mutta se loppuu juuri siinä vaiheessa, Tommi selvittää kappaletta, joka loppuukin filosofisesti "Kesken oleminen merkki on elämisen"
Ideakuvasto puolestaan on suora rock-instrumentaali, jonka sanat kuitenkin löytää kansivihkosta. Teksti mainostaa muodikasta elämänhallintakurssia, jonka nopeasti tilaamalla saa lahjaksi simpukka-amppelin. Tästä siis levyn nimi.
- Soitettiin sitä -95 Muovikiertueella. Mä ehdin juuri sopivasti käydä kusella sen biisin aikana, Tommi paljastaa.
- Alun perin mie ostin simpukka-amppelin viidellä markalla kirppikseltä ja ensin naurettiin sitä monta päivää, että mitenkä voi olla simpukka-amppeli. Sitten myöhemmin siitä tehtiin ääniefektisoitin, kun ne simpukathan mukavasti rahisee siinä, Tomi selventää.
- Ja kyllähän simpukka-amppelissa yhdistyy meri ja maa. Multaahan se simpukka-amppeli kantaa.
Sunnuntai-kappaleen kieppeiltä yritän pistää pystyyn tietokilpailua aiheesta suomenkieliset rokkibiisit, joiden nimessä on viikonpäivä. Tulos jää heikoksi, kun orkesteri ei muista edes sellaisia oleellisuuksia kuin Nurmion Maanantai ja Sunnuntaina, Problemsin Maanantai ja Juustopäiden Perjantai...
- Sunnuntai on kappaleen nimenä yksi esimerkki siitä, ettei ole tarvetta kikkailuun. Jos sitä vertaa ensimmäisen levyn mihin tahansa kappaleeseen, niin kyllä siinä eroa on, Tommi sanoo.
Oliko aikaisemmin tarvetta kikkailuun?
- Varmaan oli, koska oli kauniita lauseita, mitkä tuntui tarpeelliselta saada levylle. Silloin minä mietin lauseita esineitä, mutta nyt mie voisin ajatella lauluja esineinä.
Haastattelun tässä vaiheessa nauhurin patterit päättävät ryhtyä laittomaan lakkoon ja täyttää loppunauhan mikkihiirihöpötyksellä. Jutustelun aiheeksi erottuu sentään mm. pohjoisen mentaliteetti, joka miehissä vielä etelän asukkeinakin vaikuttaa. Ehkä esimerkki pohjoisesta lujuudesta on sekin, ettei Tommi ole vuoteen nostanut työttömyyskorvausta, vaikka olisi sitä ajoittain saanutkin. Syynä on rasittavan paperisodan kammoksumisen ohella tietty ylpeys ja halu pärjätä omillaan. Absoluuttinen nollapiste osoittaa pian pärjäävänsä "Yhyksin yheksänkaheksan", kun orkesteri aloittaa näin nimetyn kevätkiertueensa näinä päivinä Kemistä.
© Mikko Metsäsaari