Julkaistu Rumbassa 5/2000 (17.3.2000).
Absoluuttisen Nollapisteen tuore albumi on suomalaiselle rokille yhtä piristävä tapaus kuin pitkästä aikaa onnistunut yhdyntä ikääntyneelle avioparille. Yhtyeen sisällä vallitseva innostunut ilmapiiri on kuultavissa uudella Olos-pitkäsoitolla.
Absoluuttinen Nollapiste on edennyt urallaan jo viidenteen albumiinsa, joka esittelee aiempaa hiotumman ja aikuisemman kuuloisen yhtyeen. Nimensä uusi albumi sai Olos-tunturille suuntautuneen, vaikuttavan matkan innoittamana.
Tommi Liimatta - laulusolisti: Me oltiin siellä ihan turisteina, meillä oli kahtena iltana keikka Hotelli Oloksessa. Me soitettiin siellä eläkeläisille, jotka pahottivat mielensä ja lähtivät pois. Ne eivät ymmärtäneet meiän huumoria, ehkä niitä ei miellyttänyt mun epileptiset kohtaukset siellä lattialla.
Tomi Krutsin - rumpali: Ootteko te muut ees käyneet siellä ennen noita keikkoja? Mie kävin siellä vuonna -87 pari kertaa. Se on yksi harvoista tuntureista, joita ei oo pilattu liialla turismilla.
Aake Otsala - basisti: Me päätettiin eräänä aamuna kiivetä sinne tunturin päälle ja siellä oli mahtavaa, hienoja tuulimyllyjä ja sitten otettiin siellä kuvia ja siitä se oikeestaan tuli, se tila.
TL: Joo, se tila mikä levylläkin on kehittyi varmaankin siellä. Siinä vaiheessa ei ollut kuitenkaan montaakaan kappaletta valmiina, se oli vielä hyvinkin keskentekoista.
TK: Tämä on ehottomasti nopeiten sävelletty levy, kaikki kappaleet on tehty hyvin pienessä ajassa
TL: Elokuusta lähtien, lokakuuhun asti käytännössä on ne biisit tehty. Sitä ennen meillä ei ollut oikeastaan kuin Ja jos valmiina. Syyskuun Tavastian keikan jälkeen oli kuukausi taukoa ja sen jälkeen olikin niin, että melkein joka reeneissä saatiin uus biisi.
AO: Kun Pink Floyd -biisi, Tie tomun suuntima, saatiin tehtyä, oli linja selvillä.
TL: Soita kotiin, Elvis tuli kohta sen jälkeen ja siinä rupes käymään niin, että ensimmäistä kertaa tehtiin yhteistyötä sävellyspuolella. Tomi oli joskus vihjaillut, että kannattais muuttaa sitä hommaa, että mie en aina vääntäis kaikkia kappaleita valmiiksi viivottimen kanssa työpöydän ääressä.
Levy kuulostaakin aiempia enemmän bändilevyltä. Ainoastaan kaksi kappaleista on yksistään Liimatan nimissä, loput ovat syntyneet yhteistyönä. Ovatko biisit syntyneet treenikämpillä jammaillen vai miten?
TL: Kyllä siinä on sitäkin. Joku lähtökohta kappaleelle on saattanut olla Aaken tai Akin tai minun osa. Joskus on lukenut muitten bändien haastatteluja nauraen, kun ne aina sanovat, että joku tuo jonkun osan ja joku tuo sitten toisen ja siinä niitä pyöritellään. Mie ajattelin, että saatana, voiaan kai me itekkin kokeilla sitä, ei kai sen tartte oikeesti olla niin tyhmää, vaikka haastatteluissa ne muut bändit saa sen tuntumaan tyhmältä. Tekovaiheessa mulla oli sellanen idea, että tää levy on kuin ikääntyneen avioparin pitkästä aikaa onnistunut yhdyntä.
AO: Kyllähän ne munkin kokonaiset biisit, mitä me kokeiltiin, kuulosti Leonard Cohen -runkkaukselta.
Tämä on siis selkeästi seksilevy?
TL: Joo, tämä ei ole mikään runkkauslevy. Nyt meillä on rasvaa koneessa.
Johtuuko kappaleiden kivuton syntyminen siitä, että kolme ensimmäistä albumia olivat ikäänkuin harjoitustöitä Suljetulle ja kun tuo suurtyö saatiin onnistuneesti tehtyä, sen jälkeen uudet kappaleet ovat tulleet jotenkin vapautuneemmin?
TK: Kyllä ehottomasti. Suljetun jälkeen oli tunne, että yks tie oli kuljettu loppuun. Suljettuun ei ole oikein mitään lisättävää. Nyt pyrittiin lähtemään toisille linjoille.
TL: Me voidaan jankuttaa kapakassa loppuikämme, koska me ollaan kuitenkin tehty Suljettu.
AO: Kyllä tässä tuntuu muutenkin siltä, että tätä vois jatkaa vielä jokusen vuoden.
TL: Joo, täytyy myöntää että mullakin on ollut semmosia aikoja, että olen miettinyt, onko tässä mitään järkee. Tai kyllä mä nyt sen oon tiennyt, ettei tässä mitään järkeä ole, mutta mietin, että kiinnostaako tää oikeesti. Mie en oo halunnut muita masentaa sanomalla sitä. Mutta ei mulla nyt oo ollut semmosta oloa useampaan kuukauteen.
TK: Tosi innostunutta meininkiä oli syksyllä, kun näitä laitettiin kasaan. Kun oli selkeesti jotain uutta, ettei se ollut sitä vanhan jankkausta.
Jatkuiko tämä innostuneisuus studioon asti? Eli oliko levyä tehtäessä suurempia hankaluuksia?
TL: Me ei riidelty viime syksynä juuri ollenkaan, mikä oli minusta hyvin hämmästyttävää. Nyt pystyttiin toimimaan ihan...
TK: YYA-hengessä...
TL: Kyllä, joo. Se on niinkuin meiän kaveri on siitetty ETYKin hengessä, sopivasti kesällä seitenviis on Jormaa alkanut vaimo kiinnostaa...
TK: Kyllä me studiossakin oltiin aika samoilla linjoilla keskenämme. Meillä oli ensimmäistä kertaa selkeästi ulkopuolinen tuottaja apuna. Tuli ulkopuolinen näkökulma mukaan jo esituotannollisessa vaiheessa, kun kappaleita käytiin läpi. Aikaisemmin on käynyt semmosta, että omasta mielestämme ollaan tehty kuningastavaraa, mutta sitten joku ulkopuolinen on sanonut, että ei tää nyt oo ihan niin kuningastavaraa, kuin te ajattelette.
TL: Kun vuoden -97 alussakin vuoden tauon jälkeen ruvettiin Rovaniemellä reenaamaan, niin siellä oli kavereita, jotka makas sohvalla, että "Voitte pojat tosiaan sinne Ruottinlaivalle lähtiä, että ei tästä mittään tuu."
TK: Tai että "Meillä ois mökillä kaakelointihommia..."
AO: Kun oli tarkoitus tehdä tuon tyylisiä biisejä tuolla tekotavalla, mietittiin jo alusta lähtien, että parannettais myös sitä, miltä se kuulostaa ihan soundillisesti. Siitä tuli oikeestaan se Oton mukaantulo, me ruvettiin jutteleen Oton kanssa siitä, miltä tän levyn pitäis kuulostaa ja mitä vois tehä paremmin ku ennen.
Tuottajakaksikko Juuso Nordlund / Otto Hallamaa oli mukana jo Suljetulla, silloin äänittäjinä. Miehet koettiin niin hyviksi hahmoiksi, että yhteistyötä haluttiin jatkaa.
AO: Se tekotapa ja se studio oli niin mukavia. Se studio on puhtaasti ja sataprosenttisesti analoginen ja siellä on erinomainen soittohuone. Me tehtiin jo Ajoratamaalauksen singleversio siellä ja me huomattiin, että Juuso on ammattimies. Nykyäänhän olisi niin helppo ProToolsilla vääntää kaikki kohalleen, taimit ja vireet kuntoon.
TL: Tuolla ei ollut ProToolsia olemassakaan.
Aki Lääkkölä - kitaristi: Sitten jengi voi luulla, että se on tehty ProToolsilla.
TL: Se onkin vähän harmi, että ihmiset ei enää erota, millaista on todellinen mestaruus, kun ne tietää, että ProToolsilla voi tehdä kaikkia asioita. Kaikki mahtavat jutut, mitä joku jätkä on osannut soittaa oikeesti ei vaikuta enää. Mehän esimerkiksi laulettiin Neljä ruukkua neliössä levylle livenä, joka oli melko iloinen tapaus.
AO: Ja Kotiinpaluu-singlen b-puoli, Ei syttynyt, mies hymähtää äänitettiin täysin livenä, siinä ei ole ainuttakaan päällekkäisäänitystä. Kenties se on meiän ens levyn linja.
Kuinka suuresti tuottajaherrojen toimenkuva lopulta erosi Suljetun äänittäjinä toimimisen ja Oloksen tuottajina olemisen välillä?
TL: Oikeestaan studiossa ero oli pienempi, esituotantovaihe merkkas siinä enemmän.
TK: Tällä kertaa Otolla oli jo ennen studioon menoa selkeä kuva siitä, miltä levyn pitäisi hänen mielestään kuulostaa. Se oli kuullut kaikki demoversiot ja yhtyeen mietteet siitä.
AL: Otolla oli lapulla kaikkiin biiseihin ideoita, vahvistimia ja kitaroita myöten, millä mitäkin tehhään.
TL: Esimerkiksi Kotiinpaluu, jotenkin, sen biisin rakenne väännettiin nimenomaan siten, että Otto istui reenipaikalla ja pyysi ottamaan joitakin osia pois. Ja hyvässä biisissä pitää tietenkin olla muisteluosa eli c-osa. Aki tekikin Oton läsnäollessa muisteluosan ja Teemu (Eskelinen - perkussionisti ja laulaja) pantiin laulamaan se, koska Teemu on herkkä, mutta ei helleeni. Muutenhan kreikkalaista lällätystä levyllä on aika paljon...
AO: Me tehtiin bändinä ympäripyöreitä päiviä, oltiin koko ajan studiossa siten, että Otto äänitti meitä ja oli tavallaan ylimääränen kuudes jäsen, se myös soitti kitaraa sinne. Kun Otto sattui tarvitsemaan tauon, Juuso äänitti meitä, mutta muuten Juuson tehtävä oli enimmäkseen miksauspuoli, se on sen aluetta. Me haettiin täyteläisempää äänimaailmaa ja heti alussa päätettiin, että tälle levylle tulee mukaan paljon syntikoita.
TL: Ja nokkahuilua ei tällä levyllä oo mukana. Vittu, siitä lasten soittimesta päästiin lopulta eroon!
Levyn julkaisu kevään korvilla tuntuu varsin laskelmoidulta vedolta, käyväthän kesän festivaalien esiintyjälistojen laadinnat kuumimmillaan juuri näihin aikoihin.
TL: Sehän on tärkein syy tietenkin, että tää tulee aikasemmin kuin viime vuoden levy. Maaliskuun alussa kannattaa julkasta mieluummin kuin maaliskuun lopussa. Mie oon ainakin siinä mielessä laskelmoiva, että kun keväällä ilmestyy levy, niin jos seuraavan vuoden levy viivästyykin vaikka puolella vuodella, niin se on edelleen sama kalenterivuosi, eli siinä saa kuitenkin vielä seuraavan vuoden kesältä Teostot.
Kolme viimeisintä Nollapiste-albumia ovat ilmestyneet vuoden välein toisistaan, mutta kuudetta levyä saatetaan joutua odottelemaan hieman kauemmin. On kuitenkin mahdollista, että syksyllä ilmestyy jonkinlainen kokoelmalevy.
TL: Kyllähän semmosta puhetta tai mietintää on ollut. Sillä saisi lisäaikaa seuraavaa levyä ajatellen vähintään puoli vuotta. Viiestä levystä riittää kokoelmalle niin paljon ehdokkaita, että kyllä siitä takuulla riita tulee.
Muunkinlaista laskelmointia voisi miekkosten mielestä harrastaa.
TL: Meiän pitäis alkaa rakentaa sellasia sesonkibiisejä, me soitettiin tuossa presidentinvaalien alla Ehdokkaat tuolla Turussa. Pitäis olla enemmän tämmösiä biisejä, kuten Miljoonasateen Marraskuu. Meillä vois olla Tammikuu, ja joulusingle pitäis ehdottomasti tehdä. Ja lisäksi meiän olis pakko päästä tekemään Kesäkumibiisi tänä vuonna. Se ois mahtava juttu, niillä paskoilla Mafian kansilla. Tämä juttu tuli mieleen eilen saunassa munia pestessä.
Siinä missä aiemmilla levyillä on teksteissä seikkaillut kaikenmaailman Jarit ja Heikit, joita ei ihan kaikki kuulijat tunnista, lauletaan Oloksella Elviksestä. Tosin onhan Elviskin melko epätodellinen hahmo. Mikä siinä Elviksen hahmossa lähinnä kiehtoo?
TL: No, saatana, mikä siinä ei kiehtois? Nimenomaan vuodesta -69 eteenpäin Elviksen tuotanto on täyttä timanttia. Mie innostuin siitä viime kesänä ja tottakai tekstejä vääntäessä tulee välillä ideapula. Sitten sitä miettii, mitä on tullut viimeaikoina tehtyä. On tullut kuunneltua Elviksen 70-lukuboksia. Selvä! Sitten kirjoittamaan... Siinä Elviksen sisärenkaan jätkät puhuu isännästään, joka ei välttämättä maksa heille palkkaa, koska nehän on kavereita, eikä kavereille makseta palkkioita. Ne oottaa kuitenkin pääsevänsä saaliinjaolle. Kappaleessa on olevinaan elämää suurempi kertosäe, mutta ehkä se on kuitenkin elämää pienempi. Mutta onhan siinä kuitenkin enemmän järkee laulaa "Elvis" kuin "Tommi".
Elvis on ehtinyt jo seikkailla eräällä nollapisteläisten sivuprojektin kappaleella, josta on uuteen biisiin lainattu muutamia tekstinpätkiäkin. Esittäjä oli nimeltään Simma Kankinen ja kappale totteli nimeä Elvisin ensimmäisempi blues.
TL: Silloin mulla ei ollut arvostusta Elvistä kohtaan, se oli semmonen Elvis ja Gladys kämpillä-juttu. Mutta pittäähän sitä kaivaa noita vanhoja arkistoja, vaikka se onkin vähentynyt sillä tavalla, että nuo uuden levyn tekstit on väännetty lähinnä viime kevään, kesän ja syksyn liuskoista.
Tämän jutun ilmestyessä yhtye on ehtinyt jo aloittaa kiertueensa, joka käsittää parikymmentä keikkaa ympäri maata. Nollapiste on keikoilla mielenkiintoinen yhtye jo siitäkin syystä, että settilista saattaa muuttua mullistavasti peräkkäistenkin iltojen osalta. Yhtye harjoitteli kiertuetta varten noin neljänkymmenen kappaleen reservin, josta voi valita aina erikseen keikkapaikan tunnelmaan sopivan ohjelmiston.
TK: Mulle se on aina ollut kova juttu, jos bändi osaa hullusti biisejä. Se voi sitten ennen keikkaa päättää, mitä sinä iltana soitetaan. Voi ajatella, että me ollaan nyt täällä paikassa, soitetaan se biisi, jota täällä viimeksi pyydettiin. Joskus meillä oli silleen, että me soitettiin joka keikalla täysin uudet biisit. Kun me muutettiin tänne etelään ja alko tulla enemmän keikkoja, sitä ei pystynyt enää tekemään.
Keikoilla käy niitäkin, joitten mielestä yhtyeen ensimmäisten demojen biisit ovat paljon parempia kuin uudet kappaleet ja niitä kappaleita huudellaankin kovaan ääneen. Tämä ei kuitenkaan kovin suuresti musikantteja tunnu haittaavan.
TL: Mutta onhan se vähän säälittävää meininkiä, että "Joo, mää oon tosi kova jätkä, koska mä tiedän niitten ekan demon biisit..."
TK: Toisaalta jos ne oikeesti tykkää niistä, niin ei se mua häiritse. Niitten olisi kuitenkin pitänyt olla paikalla silloin, kun me soitettiin niitä biisejä. Mutta tietenkin mie tunnen suurta ylpeyttä aina, että "mie oon soittanut tonkin biisin."
Mikä on teidän mielestänne maailman ärsyttävin ääni?
TL: Eikös se minun ääni oo?
AL: Tommin nasaali autossa suoraan korvaan. Kun Tommi innostuu jostain, sillä ei oo mitään kontrollia siihen voimakkuuteen.
TL: Kyllä se munkin mielestä on ärsyttävin ääni.
Nollapistettä käsittelevissä lehtijutuissa mainitaan lähes poikkeuksetta Wigwam. Niin nytkin, tällä kertaa tosin hieman negatiivisessa valossa. Haastattelun vihoviimeinen kysymys kuului Rumban vanhaa vakiokysymystä mukaillen "Jos saisitte olla instrumentti missä tahansa biisissä, missä biisissä ette haluaisi olla?"
TK: Mie en haluis olla Tombstone Valentinen kitara.
TL: Mie olin sanomassa samaa. Eilen kuuntelin Tombstonea justiin.
TK: Se on monta kertaa mua harmittanut, sitä kitarasoundia on varmaan haettu kauan. Jos Tommin ääni ei ois niin paha, niin Tombstone Valentinen kitara olis maailman ärsyttävin ääni.
AO: Mie en haluais olla Aquan ProToolsilla viritetty naisääni. Se on ihan hirvee.
AL: Hei, mie en haluais olla basso Valtani viimeisessä päivässä... (Eli siis Nollapisteeen ensimmäisen albumin viimeinen varsinainen biisi, toim. huom.)
AO: Se ei oo mun vika, että se on epävireessä.
TL: Niin, eihän se sun vika oo, jos basso on epävireessä. Mun vikahan se on.
AO: Se ei ollut mun idea työntää pyyhkeitä niitten kielien väliin.
TL: It's your baby, you rock it.
© Tomi Palsa