Julkaistu YAD:n ENo-lehdessä nro 6 (2000).
Rovaniemellä 1991 perustettu, Tampereelle siirtynyt Absoluuttinen Nollapiste on suomalaisen rockin 90-luvun arvoituksellisimpia tapauksia. Lauluntekijä Tommi Liimatan (s. 1976) ympärille kokoontuneen ryhmän musiikissa ovat kohdanneet umpimielisyys ja kirkkaus. Viimeisimmillä albumeillaan yhtye on terävöittänyt ilmaisuaan ja saanut uusia ystäviä - monesti niistä luokan silmälasipäisistä ja pitkätukkaisisista henkilöistä.
Levy, jota Absoluuttisen Nollapisteen fanit pitävät monesti yhtyeen parhaana, jonka kappaleita yhtye mielellään soittaa lavalla ja jolla yhtye pääsi näyttävästi Jee jee jee - suomalaisen rockin historiaan, on nimeltään Muovi antaa periksi. Albumin nimen voi nähdä kannanottona keinotekoisuutta ja pintailmiöitä vastaan: Absoluuttinen Nollapiste kun ei itse ole vierastanut kymmeniä vuosia vanhoja elementtejä musiikissaan. Mutta miltä näyttää loppuvuodesta 1999, onko Tommi Liimatta joutunut antamaan periksi?
- Kyllä, välillä. Ja silloin kun on pitänyt, on jälkikäteen huomannut, että se on ollut hyvä asia. Kun asui vielä Rovaniemellä, kuvitteli asiat epärealistisessa mittakaavassa. Nuorena suunnitteli vaikka mitä, mukautuminen oli hankalaa, Liimatta mietiskelee.
Kirjailija Veikko Huovinen sai nuorena kehoituksen käydä vuosittain Kainuusta Helsingissä tapaamassa kustantajiaan. Perukoille ei hyödytä katkeroitua.
- Se kuulostaa järkevältä ohjeelta. Jos hautautuu papereihinsa ja suljettuun piiriinsä, menettää helposti mittasuhteet. Ei kannata istua liikaa kämpillä, Liimatta toteaa.
Tommi Liimatta on kotoisin Pietarsaaresta, mutta asunut nuoruusvuotensa Rovaniemellä. Etelä-Suomen ihmiset suhtautuvat kunnioittavasti Lapin talveen ja kaamokseen. Liimattakin on kirjoittanut niistä oivasti: "Alkaa pakkasen valta. Hanki tiivis ja veitsenterävä, selkää raapii jäinen hile. Hyvästi." Miltä talvi tuntui Rovaniemen perspektiivistä?
- Talvi aina joka vuosi vain tuli, ei sitä pitänyt ihmeenä, Liimatta muistelee.
- Korkalovaaraankin kulkivat valaistut tiet, valottomia taipaleita ei ollut. En tiedä pystyikö joku pimeys sitten vaikuttamaan. No, nousin aina niin myöhään, että en päivänvaloa nähnyt välttämättä viikkoonkaan marras-joulukuisin. Mustaa jäätä vain, taivas helvetin matalalla. Mandariinien saapuminen kauppoihin oli semmoinen, mikä jäi Rovaniemen marraskuista mieleen.
Monet etelään muuttaneet pohjoiset taiteentekijät hakeutuivat pian takaisin pohjoiseen: Timo K. Mukka ja Kalervo Palsa esimerkiksi.
- Minä kyllä viihdyn täällä. Mitä Rovaniemelle muuttaminen tarkoittaisi? Ei Absoluuttinen Nollapiste voisi Rovaniemeltä käsin tehdä hommia tällä tahdilla mitä nyt tehdään: vuosi edellisestä ja seuraava levy jo tulossa, Liimatta kertoo.
Suljettu-albumi sai positiivisen vastaanoton sellaisiltakin, jotka Absoluuttisen Nollapisteen ilmaisua olivat aiemmin vierastaneet. Tommi Liimatta kertoo Suljetulla ymmärrettävän tarinan isästä, pojasta, kylästä ja maaltamuutosta; aiemmin hän oli keskittynyt kryptisempään ilmaisuun, havaintojen ja sanojen sarjoihin: "Mitä on mikään: klemmari, paitsio, tuokio, dipoli, maisema?"
Musiikillisesti Suljettu esitteli kuitenkin monitahoisemman Abson kuin edeltänyt, Abso-asteikolla populaaristi etenevä Simpukka-amppeli, jolla oli sellaisia helpompia kappaleita kuin Ajoratamaalaus ja Silti.
- Suljettua tehdessä ei oltu niin hukassa kuin Simpukka-amppelia tehdessä, jolloin ei ollut keikkoja, ei treenipaikkaa. Suljettu voi kuulostaa surulliselta, mutta sitä tehdessä ei oltu lannistuneita. Suljetulla tietyt asiat on tehty niin hyvin ja loppuun asti, että on turha yrittää tehdä niitä paremmin. Tämän asian tajuaminen masensi minua monta kuukautta. Suljettu sai minusta ihan oikeutetun ja ansaitun vastaanoton, mutta se myös kauhistutti. Mitäs tämän jälkeen? Täytyy kokeilla, että osaammeko hyvin jotakin muutakin kuin tiukat sovitukset ja monimutkaiset biisirakenteet, Liimatta mietiskelee.
Lauluntekijänä Liimatta voinee kuitenkin olla tyytyväinen: hän on tehnyt 1900-luvulla useita hyviä levyjä ja vieläpä yhden aivan loistavan kokonaisuuden. 2000-luvulla voi taas tehdä jotakin muuta.
- Tavallaan se on noin. Vaikka tehtäisiin joku aivan järkyttävä riman alitus, niin voidaan sanoa, että ainakin on tehty Suljettu.
Nuoreksi ihmiseksi Tommi Liimatta tuntuu varsin nostalgiselta. Hänen teksteissään on monia lapsuuteen viettäviä heittoja: "Naken toimitus on ollut Hitsaajankadulla." "80-luvulla kaikki oli suurta, koiranputken polton jälkeen hampaat huuhdeltiin." "On kadonnut aika tuo, jonka laina toi."
- Kirjoitin ensimmäisen version elämäkertaani 14-vuotiaana, juuri kun olin muuttanut Rovaniemelle, Liimatta naureskelee.
- Rumpalimme Tomi nimittää minua historiarunkkariksi, kun suunnittelen asioita siitä perspektiivistä, miltä ne jälkeenpäin näyttävät. Jotain turhanaikaista tämmöisen ajattelua on toivottavasti lähtenyt pois.
Liimatta epäröi, kun kysyy, aikooko hän pian ruveta nostalgisoimaan 1900-lukua.
Onko paras rock tehty 60- ja 70-luvuilla, kuten monet vanhemmat rockin harrastajat väittävät?
Toisin kuin tiukasti 90-luvun Jyrki Hit Challenge- ja Torremolinos 2000 -todellisuudessa elävät nuoret Liimatta ymmärtänee sen, mikä saa hieman vanhemmat tykkäämään Mestareista Areenalla ja laulamaan mukana Akea, Makea, Peraa ja mää.
- Joo, se on ihan ymmärrettävä ilmiö. Olemme nauraneet poikien kanssa, että meidänkin pitää viisikymppisinä lähteä tekemään hiihtokeskuskiertueita. Soitetaan sitten Ei, en ole rouva Belliä.
Absoluuttinen Nollapiste pääsee tuskin koskaan siihen pisteeseen, että yhtyeen nimi on kaikkien huulilla. Omat seuraajansa orkesterilla on kuitenkin jo nyt. Tommi Liimatta on saanut hartaita faneja, jotka tulkitsevat hänen arvoituksellisimpia säkeitään pelottavalla antaumuksella.
- Välillä se pelottaa. Että eikö heillä ole omaa elämää. Välillä ymmärrän heitä. Minullakin on ollut vaihe, jossa olen uppoutunut kovasti johonkin artistiin, Liimatta pähkäilee.
- Edelleenkin, jos innostun jostain, pyrin ottamaan siitä kaiken selville. Viime aikoina olen kuunnellut ankarasti 70-luvun Elvistä ja perehtynyt aiheeseen myös kirjallisista lähteistä. Jos teksteistäni vaikka keikoilla kysytään, voin kertoa. Mutta suurin osa teksteistäni sanoo asiat suoraan. Ei niistä kannata hakea kamalasti vertauskuvallisuutta. Ensimmäinen esiin nouseva ajatus on usein tekstin sisältö.
Muovi antaa periksi -levyn Suojasivu näyttää ensitarkastelulla luonnosta kertovalta tekstiltä. Laulu voisi kuitenkin olla kertomus tekemisestä ja luovuuden ehtymisestä: "Tekoaltaasta nousee latvoja, olen tyhjenemään päin."
- Kokeilin siinä vain sanonnan siirtämistä ensimmäiseen persoonaan, Liimatta huomauttaa.
- Sanonnat ovat kummallisia. "Salpa ei hievahdakaan." Minkälainen on sitten hievahtava salpa? Eläimen varmuudessa omenankukkien näkeminen lykkää itsemurhaa. Veijo Meren Aleksis Stenvallin elämästä luin myöhemmin, että Charlotta kävi riistämässä omenankukat puista, kun Kivellä oli ahdistunut kausi. Siis luin jälkikäteen - ylitulkinnan vaara on olemassa, jos teksteistä etsitään tällaisia viitteitä ylitarkasti.
Kielellä leikkimistä pidetään skitsofrenian oireena. Tommi Liimatan erikoisimmat sanoitusratkaisut voisivat antaa aiheen muistaa tämän...
- Ja oletko huomannut, että meidän levyjemme kannet ovat erittäin täyteen maalattuja? Se on toinen oire, Liimatta huomauttaa.
- Olen tiedostanut asian. Minun ei tarvitse huolehtia siitä, että kahvikuppi on pöydän ruutujen suhteen symmetrisesti. Pakkomielteitä ei ole - ainakaan ihan joka alueella.
Kun Hannu Salama kirjoitti kirjan erikoisella suomella, arvioi Pekka Tarkka Helsingin Sanomissa, että "hänen vaaranaan on yksityisyyteen sulkeutuva kielten sekoitus". Tämä sopisi myös Liimatan vaikeimpien tekstien vaaraksi.
- Joo. Enhän minä lukiossa edes puhunut kellekään. Ajattelin että puhun päivässä kolmelle ihmiselle ja se riittää. Kun oli pari vuotta puhumatta, niin lopulta ei uskaltanut puhua kellekään, vaikka olisi halunnut. Siinä vaiheessa huomasin, että jos edes vapaa-ajalla ei olisi ollut puhekavereita, niin se olisi mennyt jo hankalaksi. Ensimmäisillä levyillä tekstit ovatkin osin sellaista koulukirjojen marginaaleihin väännettyä tavaraa, kun tunneilla ei muutakaan tehnyt.
Ovatko ne jo soittaneet Rovaniemeltä, että tule meidän suomentunnille puhumaan rocklyriikan tekemisestä?
- Jos olisivatkin, niin en lähtisi. En välitä olla esillä. Julkkisgallupeihin ei ole tarvinnut vastailla. Asialliset haastattelut ovat ok, Liimatta huokaisee.
© Suonna Kononen