Absoluuttinen Nollapiste > Muut > Nollalista-arkisto

Vapauden kaiho (Johanna Kustannus / Pyramid 1000 231192)

Maailmassa on varmaan paljon tällaisia (kokoelma)levyjä: joukossa on 
muutama oikein hyvä kappale, mutta kukaan ei osta levyä keskinkertaisen 
esiintyjäkaartin ja huonojen kappaleiden takia. Eikä kukaan kuule niitä 
hyviä kappaleita.

Menkää kirjastoon tai levykauppaan ja tehkää omat johtopäätöksenne. Joka 
tapauksessa suosittelen Nollapisteen kappaleen tsekkaamista - se on hyvä.

Onko joku muuten nähnyt arvostelua, joka sisältäisi muutakin kuin listan
levyllä vierailevista esiintyjistä tai lätinää Amnestyn 40-vuotisjuhlista?
Työkseen levyjä kuuntelevan on kai helppo ohittaa tällaiset tapaukset ja
kuitata homma levy-yhtiön mainoksella.

Keskityn seuraavassa itse levyyn ja sen musiikkin.

Ensin ulkomusiikilliset ansiot. Kotelo on nätti, mutta vihon tekstit on
ladottu rumasti. Kappaleita ja niiden esittäjiä kuvaileva teksti on
hirveää tuubaa (jäljet johtavat hankkeen kätilönä toimineen Kimmo Helistön
pöytälaatikkoon).

Sitten varsinaiseen sisältöön, kappale kappaleelta.

1. roopek ja Didier: "Rytmin humma"

Bongo-rummuttelusta ja riisutuista rytmeistä tykkääville. Yli 
kuusiminuuttinen lämmittely levyn ennakkoluulottomaan menoon. Levyn 
kappaleista vajaa kolmannes voidaan luokitella ns. tanssimusiikiksi, 
eikä mikään niistä ole varsinaisesti huono. Tämäkin menee jos Roopen
artikulaatio ei ärsytä (tai jos siihen tottuu).

2. Soul Captain Band: "Vapauden kaiho"

Tämä on se Hiski Salomaa -coveri. Tanssimusiikkia tämäkin, pohjalla olevan
sävellyksen ja (riittävän) ammattitaitoisen toteutuksen ansiosta yksi 
levyn onnistuneista vetäisyistä. Vaikka voihan tätä hyvällä syyllä 
korninakin pitää. Ehkä levyn hurja vastakotaisuus saa minut pitämään 
tästä...

3. Ismo Alanko ja Ville Kangas: "Miksi en saanut lapsena kuolla"

Ismo Alangon ääni ei riitä tämän kappaleen (saati sen levytyksen!) 
olemassaolon oikeutukseksi. Alanko laulaa kuin pakotettuna, enkä
ihmettele - niin tylsä jollotus. Ikään kuin meitä ei rangaistaisi jo 
tarpeeksi, iskee halpa jumpsutus hiljaa soivien kaustis-soittimien päälle 
kesken biisin. "Suomalaisuus sikiää moderniksi globaaliksi soundiksi", 
väittää kansivihko. Uhh.

4. Apulanta: "Viattomuus"

Rankkaa nyky-Apista, ok mättöä. Kuullaankohan näitä tämän levyn 
varteenotettavampia kappaleita muualla? Muilla kuin artistien omilla 
kokoelmilla meinaan.

5. Pelle Miljoona & Nimbus 8000: "Väkivalta ja päihdeongelma"

Kerrassaan loistava versio vanhasta kannanotosta. Tämän ainoan kerran olen
kansivihon kanssa täysin samaa mieltä: "Nimbus 8000:n ja Pelle Miljoonan 
yhteistyö on häpeämätön ja rohkea dub-reggae, joka ei kalpene alkuperäisen
suomi-punkin klassikon rinnalla."

Tästä on soitettu Radiomafialla sellaista versiota, jossa Pelle esittää 
kappaleen livenä jossain mafian studiossa. Vähänkö ihmettelin reggaen 
renkutusta ja monotonisella äänellä paahdettuja säkeistöjä (ja järjetöntä 
"ja jo pom pom" -hokemaa kertosäkeessä), mutta sittemmin kappaleesta on 
tullut yksi lempikappaleistani levyllä. Tiukkaa tavaraa.

6. Ahti Pelttari: "Korttelista kortteliin"

Tämä palauttaa taas niin sanotusti maan pinnalle. Lälly Sir Elwood -kopio
- parhaimmillaan :(

7. Absoluuttinen nollapiste: "Kun tanssi on valmis"

Objektiivisesti arvioiden levyn paras kappale. Hyvää, jälleen uutta 
Nollapistettä. Nyt on menty jo todella häpeämättömästi miellyttävyyden 
puolelle. Pidän.

8. Egotrippi "Kerran pienessä kaupungissa"

Yksi levyn mukavimmista tuokioista. Taattua (?) Egotrippiä. Sellainen 
rauhallinen fiilistelybiisi.

9. Nikolai Blad "Matkalukemista"

Ihan kohtalainen rauhallisempi pala tämäkin, joskin paljon synkempi kuin 
edellinen. Taustalla lähinnä akustinen kitara ja alttoviulu.

10. Gjallarhorn "Tora"

Raikasta etnoa, menisi kelttimusastakin. Oliko tämä nyt norjalainen bändi?
Keikalla vähän aikaa sitten tai vähän ajan kuluttua... Olisiko Helsingin 
Juhlaviikoilla? Jenny Wilhelms laulaa kauniisti ja Tommy Mansikka-Aho saa
aikaan outoja ääniä.

11. Giant Robot: "Elintaso"

Onkohan kansitekstien kirjoittaja kuunnellut tätä ollenkaan? Tai sitten 
hän ei ole kuunnellut Radioheadia The Bendsin jälkeen. "Giant Robot 
rytmittää kierrättämänsä Sielun Veljien Elintason elektro-reggaeksi, 
jossa laulu on muuttunut vieraantuneeksi ja uhkaavaksi", muka. Rento ja 
leppoisahan tämä on. Ja ihan hyvä.

12. Tyrävyö: "Liian moni"

Kuin kymmenen vuoden takainen Apulanta parhaimpina hetkinään. Kelpo
teinirokkia siis.

13. Problems?: "Kaukana"

Laimeampi kuin Tommi Läntinen (tai se kuva, joka minulla on T. Läntisestä
ja hänen tuotannostaan). "Mukiinmenevää rokkia" sanaparin ikävässä 
merkityksessä.

14. Op:l Bastards & Otto Donner: "Sisältäni portin löysin"

Hyvä chill out -pala. Tuo mieleen Zooropan aikaisen U2:n kokeilut.

15. Ilkka Heiskanen: "Kirjainten murtumisen aika" (Arto Melleri)

Ilkka Heiskanen Mellerin tekstin kimpussa reilun kahden minuutin ajan. 
Taustalla Wolf Larsenin rakentamaa ambienttia. En ole vielä perehtynyt
tekstiin (enkä tiedä perehdynkö).

16. Rock, rauha ja rakkaus -orkesteri: "Rauhaa ja rakkautta" 

Hirvittävää, kerrassaan hirveää. Onneksi radiossa ei sentään soiteta 
tällaista musiikkia. Puistattava kokemus. Huh!

Kappale alkaa rokkikitaran kliseisellä lämmittelyllä ja teksillä: "Bosnia 
/ Grozny / Päivä kerrallaan / maailman kartalla"... Kertosäkeessä kaikki 
kirkastuu: "rauhaa ja rakka-utta / kaikille mun ystäville / rauhaa ja 
rakka-utta / myös muille ihmisille / rauhaa ja rakka-utta / frendilles, 
en muista kelle / rauhaa ja rakka-utta / tälle vuosituhannelle"
(hoilaten). 
Varmuuden vuoksi sitä veivataan uudestaan ja uudestaan, aina vain 
suuremmalla köörillä.

Lopussa mukaan tuleva lapsikuoro ei ole koskaan kuulostanut yhtä kamalalta
(vaikka usein rokkilevyillä pahalta kuulostaakin). Kaiken kaikkiaan 
kappale saa häpeämään orkesteriin saatujen esiintyjien puolesta (niitä on 
monta, liian monta).

17. Ilkka Heiskanen: "Kohtalo" (Arto Melleri)

Ilkka heiskanen lukee Arto Mellerin tekstiä vajaan minuutin. Ei musiikkia
taustalla, joten ei tästäkään Heiskasen tulkinnasta sen enempää.

- - -

Okei, pistetään vielä se Nollapisteen esittely kokonaisuudessaan. Se 
menee tällä kertaa näin: "Suomi-pop kääntyy jo tottuneesti selälleen 
Absoluuttisen Nollapisteen syleilyssä: Kun tanssi on valmis on Tommi 
Liimatan pieni allegoria elämästä."

Kai sen voi niinkin nähdä. Suonnakin taisi luonnehtia kappaletta 
aikanaan samaan tyyliin. Minä antaisin kuitenkin tuon tittelin mieluummin 
"Liuku-oville" ja tyytyisin pitämään tätä vain yhtenä Liimatan 
mainitsemana "meta-biisinä", jossa kelataan bändin elämää ja kehitystä.

Tanssin tekeminen on aika selvästi biisin tekemistä, mutta miten siitä 
saadaan allegoria elämästä? No, laivanrakentajalle varmaan hitsaaminen on
allegoria elämästä, että kai niitä repii sieltä mistä tuntuu omimmalta.

Juhani "elämä on kuin levyarvostelu" Anttila