Absoluuttinen Nollapiste > Muut > Nollalista-arkisto

Re: [0-lista] abso säätämössä



alski@xxxxxxxxxxxx wrote:
> 
> Abso oli ihan tylsä Turussa. Edes 1000 kasvia ei iskenyt nii
> pal ku olis pitäny. Kiila oli hyvää. Ainoa asia mikä piti minut
> keikalla loppuun asti oli keikan loputtua alkava vartin happi
> hour.
> 

Olen kanssasi täysin samaa mieltä. En tiedä, johtuiko tuo vaisuus
edellisen keskiviikon mainiosta Wigwam-keikasta vaiko kenties viime
Lahden keikan erinomaisuudesta, mutta eipä ole aikoihin Abso kuulostanut
noin väsähtäneeltä. Jostain syystä väkeäkin oli ilmaantunut paikalle
paljon vähemmän kuin marraskuun Säätämön keikalle. Välispiikkejä
kuultiin niukasti ja Akin kitarointi olisi kyllä voinut olla
huomattavasti rennompaa.

Asiasta toiseen. Tällä ja viime viikolla on MoonTV:ssä pyörinyt ohjelma,
jossa oli vieraana Nollapiste. Näin kyllä sen pätkän, mutta en
valitettavasti saanut nauhalle. Ohjelmassa Tomi ja Tommi esittivät
"Forssan retkimakkara"-kappaleen, joka on muistaakseni kuultu myös
jollain keikallakin. Lisäksi näytettiin Savu Meihin-video sekä puhuttiin
mm. pulkkailusta ja 70-luvun progesta.
t. Tuomas