lyriikoiden synnystä, hienoimmista lausahduksista ja sen sellaisesta
- From: Kaisa Ranta <kaisa.ranta@xxxxxxxxxxx>
- Date: Mon, 27 Nov 2000 13:33:00 +0200 (EET)
Nyt en jaksa leikellä ja liimailla, olkoon siis virsi lyhyestä/keskipitkästä
kaunis ja viittaukset aiempiin epätarkkoja. Koettakaa kestää, ystävät.
Tästä "minun oli määrä kirjoittaa lyriikkaa / mutta turvauduin lauseisiin jotka
tuskin mitään tarkoittaa".
Minusta tämä ilmaisee ennemminkin sitä kuuluisaa luomisen tuskaa kuin sitä, että
Liimatta todella heittelisi sanoja sattumanvaraisesti sanoituksiinsa.
Ensinnäkin, huomatkaa tämä "oli määrä". Kertojaminä ei siis saanut aikaan
mitään, mitä hän voisi kutsua lyriikaksi ja katsoa sen jälkeen itseään peilistä.
Tulkinnassa turvaudun myös omiin kokemuksiini runojen kirjoittamisesta: mikään
ei ole niin viheliäistä kuin istua tyhjän paperin ääressä hyvä ajatus päässä ja
oikeat sanat hukassa. Toisin sanoen lopputulos ei ole kelpo, eikä siis kunnolla
tarkoita mitään, ellei onnistu löytämään juuri niitä oikeita sanoja. Jotenkin
tämäntapaisen ajatuskulun pohjalta em. rivit ovat lähinnä osoitus kirjoittajan
perfektionismista (ja se jos mikä on tuttua).
Samaan luomisen tuskaan viittaa myös erään Nollapisteen kappaleen (jonka nimeä
en tietenkään saa päähäni) kohta "millaista on kirjoittaa kun / kaikki on
sanottu / millaista on nukahtaa kun / ilman peittoakin on liian kuuma". Se on
tehnyt minuun syvän vaikutuksen. Muita hienoimpia Liimatan värssyjä ovat ainakin
"Kun maatila lopetetaan/ sen karttamerkintä muuttuu / lehmä jolla on lääkitys
vielä jää." (Joen silmille) sekä Kiilakiven kertosäe (Luontoa romantisoi siitä
vieraantunut / kuten / vain pikkukaloilla on charmantti ote elämään).
viimeksimainitun ansioita lisää vielä se, että tämä syvä totuus on upotettu mitä
vaarattomimmalta kuulostavaan säveleen.
Kaisa