Liimatan ääni & nostalgian värittämiä muisteloita
- From: Samu Kytola <sakytola@xxxxxxxxxxxx>
- Date: Sun, 14 May 2000 18:49:46 +0300 (EEST)
> Yksi muusikkotuttuni esitti taannoin mielipiteenään, että Absoluuttinen
> Nollapiste voisi olla paljon suositumpi, ellei Tommilla olisi niin ruma
> lauluääni. Siis että Tommin ääni / laulutapa tekee bändistä hankalasti
> lähestyttävän / luotaantyöntävän n.s. keskiverrolle musiikinkuluttajalle.
> Musiikki sinänsä olisi siis kyllä "kaunista". Tämä ei siis Oloksen
> perusteella, vaan jo aiemman tuotannon.
>
> Kommentteja???
Joo, näin kävi myös minulla aluksi. Ensimmäinen Abso-levyni oli kanneton
Ei ilmestynyt keväällä 1995. (Tuolloin suosikkibändejäni olivat Jethro
Tull ja King Crimson, suomalaisista Sir Elwood, Wigwam ja Pekka Streng.)
Kun Kassin laulu alkoi parin introtahdin jälkeen, ajattelin ensimmäiseksi
että takaisin divariin. Kuulosti pelleltä. Movanlf oli hieman parempi ja
Ypeke lämmitti hieman vanhaa hevisydäntä, mutta muuten EP jäi hyllyyn
odottamaan tuomiota, mahdollisesti siis divari-. Kannetonkin vielä.
Mutta kun kesällä sain Jerkusen lainaan Vaasan kirjastosta niin kaikki
muuttui. Lehdistön kehut siis olivat ansaittuja! Ensimmäiset ajatukseni
levyn sanoitusten maailmasta: Pekka Strengin kaltainen herkkä runosielu,
joka on sairas ja OIKEASTI TIETÄÄ KUOLEVANSA!! Tämä osoittautui onneksi
pian harhatulkinnaksi, kylläkin kiehtovaksi sellaiseksi. Vuosien 1994-95
levyillä kauttaaltaan esiintyvä kuolemasymboliikka viittaakin nähdäkseni
vanhenemiseen, aikuistumiseen, "sisäisen lapsen" ja
mielikuvituksen kuolemiseen, joka
useimmiten vielä tapahtuu muille ympärillä oleville muttei kertojaminälle
(esim. Kaikki nukkuu pois)
Tämä "kuoleminen" on kertojaminän paha pelko.
Mutta takaisin Tommin ääneen. Upea sanoitusvihko (no, hmm, ne levy-yhtiön
haluamat valokuvat...) ja kova kuuntelu saivat mielistymään levyyn. Ja
hentoon, värisevään lauluääneen ensin tottui, sitten ihastui ikihyviksi,
viimeistäänkin muovin ilmestyttyä. Sattumoisin Jyväskylästä löytyi
kesällä kaksi yhtä tuoretta fania, ja joukossa diggailu tiivistyi -
vasitenkin kun väliaikaisen joukon neljättä ärsytti suunnattomasti kaikki
matkustajakotikotolintusoit, lisäpuolukat/-mustikat, neulaisetjerkuset ja
kääpiönommellutvatsat.
Ja se lapsellinen laulaja.
(Häntäkin miellytti muistaakseni: löytyvä "kakkonen", "kuutosen" ostovoima
jätskikioskilla sekä Arin ottama päärynä.)
Lyhyesti: aluksi opin pitämään Nollapisteestä Tommin laulusta
_huolimatta_, ahkeran kuuntelun tuloksena vielä enemmän juuri laulun
_vuoksi_.
Ja kuten joku jo kirjoittikin, laulaa Tommi erittäin tarkasti
NUOTILLEEN (ei itsestäänselvyys vähintäänkin "persoonallisten"
laulajien värittämässä Suomi-rockissa).
Ja nykyisin vieläpä miehekkään ryhdikkäästi hieman tummemmalla
fraseerauksella. Tiedä sitten oliko nuori ääni heleydessään parempi.
Liimatta on HIENO laulaja. Seuraava koetus onkin tottua Esken lauluun.
Niin. Se kanneton Ei ilmestynyt sai värittömän valokopiokannen 2.
painoksen punaisesta kannesta ja päätyi lopulta ystävälleni, kun ostin
itse 3. painoksen. Joka tuskin koskaan joutuu divariin.
- mitä henkilökohtaista tilitystä -
Samu Kylä