lyhyt tarina rakkauden hedelmästä
- From: "Markus Salmela" <ikimortti@xxxxxxxxxxxx
- Date: Tue, 26 Oct 1999 16:46:41 EEST
> > En ole koskaan pitänyt enkä tule pitämään Ensimmäisestä totuudesta.
> > Mutta karmea tuotos se
on. En minä siitä ole
jaksanut ruveta meuhkaamaa...
>Se on kosto - mutta en väitä tietäväni mihin se kohdistuu. Se
voisi
olla
>esimerkiksi reaktio...
Tarina alkaa:
Niinpä niin, hemmo tekee biisin, kirjoittelee inspiksiään tai pelkästään
yhden splash-shotin (en tiiä onko moista termiä edes olemassa, nyt on!)
paperille, istuu Landola sylissä ja jodlaa. Pikku hiljaa joku voi havaita jo
kokonaisuudessa selkärankaa orastavalla biisi-sikiöllä. Sitten kehittyy
jäsenet, säkeistöt ja kertosäkeet, A-,B-, ja C-osat. Uusi rakkauden hedelmä
syntyy, rakkaudesta musiikkiin.
Vaikka se on jo valmis, sillä on kaikki tarvittavat elementit elämään, sen
tarvii vielä jalostua, kouliintua esittäjänsä käsissä sellaiseksi, minä
esittäjä se haluaa muille näyttää. Lapsi kehittyy, löytää kätensä jalkansa,
silmänsä, korvansa, suunsa... Iloitsee yhdessä synnyttäjänsä kanssa.
Kuten kaikkien muusikoiden, jotka elävät musiikilla, musiikille ja
musiikista, täytyy adoptoida lapsensa. Jakaakseen jotain itsestään, jotain
mitä arvostaa. Silloin muusikko saa vasta täyden tyydytyksen, kun kuulee,
että monet muutkin tuntevat hänen lapsensa, moni on adoptoinut lapsensa
itselleen.
Pian sen jälkeen, kun muusikko on luovuttanut hengentuotteensa kiertämään
maata, tulevat kriitikot ottavat lapsen kiinni, puristavat hänet Ilkeyden
ruuvipenkkiin jottei hän pääse pakenemaan Kaikkien Pikkuvikojen
Mikroskooppia. Kriitikot (sydämmetön ihmismuotoinen rotu, mikä on
tiettävästi kotoisin jostain kaukaa) tunkevat Ironian Pihdet lapseen ja
repivät ja raatelevat lasta mielin määrin ottaen näytteitä mieleisistään
epäkohdista. Turha on Taiteilijan Vapauden yrittää puuttua työhön.
Päättäväisesti Kriitikot tonkivat ja tonkivat, valmistavat preparaatteja,
innostuvat uusista MIELEISISTÄÄN pintavioista. Työnsä päätteeksi ne tutkivat
preparaattinsa ja muut näytepurkit huolella ja huutavat tuloksensa kaikelle
kansalle.
Tutkittu lapsi potkaistaan henkihieverissä marraskuiseen räntäsateeseen ja
viimaan "toipumaan" tutkimuksistaan. Kellään ei ole aikaa lapselle, on niin
paljon uusia tutkittavia jonottamassa. Ihmiset eivät enää olekkaan niin
iloisia nähdessään hänet. Ikäänkuin he olisivat silläaikaa saaneet tartunnan
Kriitikoista.
Osa vastaantulevista ihmisistä vilkaisee häntä ja naureskelee ilkeästi
lämpimän toppapusakkansa sisäältä. Orpo lapsi laahustaa pitkin loskaisia
kaupungin katuja toivoen löytävänsä jotain mistä saisi suojaa, lämpöä ja
rakkautta...
En yhtään ihmettele jos yksinhuoltajataiteilijat ovat nousseet
barrikaadeille jälkikasvunsa oikeuksien puolesta.
Uhg, olen puhunut!
-----------------------------------------------hiipuva--orava---------