amppeli alas
- From: "Heikki Kovalainen" <hkovalai@xxxxxxxxxxx>
- Date: Tue, 15 Jun 1999 10:05:03 +0300
täytyisi näköjään keskittyä olemaan puhtaasti "teoreettinen" jäsen
listalla, jotta pysyisi keskustelussa mukana. ei kannattaisi käydä
keikoilla bändiä kuuntelemassa (tai ylipäätään missään), kun jää heti
junasta. Samun ajatukset liippaavat kuitenkin niin läheltä omiani
että on pakko kirjoittaa:
> Yleislinja Liimatalla on kuitenkin mielestæni
> henkiløkohtaisesta ulkopuoliseen tarkkailuun. Tæmænhæn Tommi on
> sanonut haastatteluissakin. Tæssæhæn voisi viitata
> vaikka kirjallisuushistoriaan: modernismin ajan vieraantumiseen,
> ulkopuolistumiseen, tarkkailukohdan vaihtamiseen.
Minusta Tommi on aina ollut kuitenkin aidosti henkilökohtainen
tarkkailija, niinkuin mielestäni pitääkin olla. Pyrkimys
ulkopuoliseen tarkkailuun on epäilyttävää, koska seurauksena voi olla
hyvinkin passiivista lyriikkaa. Kuten Ville oivaltavasti esitti,
"virtaavan nesteen sisällä paine on / alhaisempi kuin sen pinnalla";
eli ellei mitään tapahdu -- ellei ole "minää" joka on tekstin
tapahtumien keskipisteenä -- on vaikea kirjoittaa mistään ja vielä
vaikeampi kuulijan samaistua mihinkään (muuten; eikö tuo lainaus ole
todellisuudessa suoraan fysiikasta Pernovin ilmiö?). Totta -- Tommi
on pyrkinyt tuotannossaan enenevissä määrin ulkopuoliseen
tarkkailuun, mutta on mielestäni ajautunut hetkittäin eräänlaiseen
tyhjiöön, jossa alkuperäinen syke lyriikasta häviää. Suljetun
lyriikoiden hyvyydestä ei liene epäilystä -- Tommi on löytänyt
uudella levyllä tiensä ulos tyhiöstä -- mutta väittäisin nollapisteen
levyistä Simpukka-amppelia (mukaan lukien Raamin) kaikkein
voimakkaimmin tyhjän päälle rakennetuksi, muihin levyihin verrattuna
lähinnä latteaksi lyriikkakokonaisuudeksi. Pan Alleyn
"äärisubjektivismista" siirrytään amppelilla "ääriobjektivismiin" --
niin pitkälle, että kertojan ulkopuolisuus muodostuu ongelmaksi. Ei
ole enää tapahtumien keskipistettä, minää, vaan ainoastaan kasa
hämäriä, ulkopuolisia tai epäinhimillisiä tarkkailijoita
(esim. Ajoratamaalaus, Tämä -- poikkeuksena muuten Tämä kun).
Koskettaako mikään enää kuulijaa? Suljetulla ulkopuolisuuden ongelma
on ratkaistu rakentelemalla tarina, joka ruokkii itseään ja hengittää
itsessään.
Olen Samun kanssa vahvasti samaa mieltä, että Amppeli on Liimatan
sanoitusten suhteen outo lintu, väittäisin että jopa "joukkoon
kuulumaton". Yleisesi kuulee sanottavan, että Simpukka-amppelin
teksti, Tommin, Samu Lyhdyn -- jopa Aakenkin -- on kuitenkin
"Liimattamaista", "samanlaista kuin ennen", että sama "outous" on
edelleen läsnä. Mikä "outous"? Sekö että ilmaisu on lennokasta?
Miten pitkälle pelkkä lennokkuus riittää? Amppelilla ei ole montaa
(jos yhtään) aforistista toteamusta, jotka ovat aikaisemman olleet
Tommin tuotannon nerokkain ansio. "kesken oleminen / merkki on
elämisen" -- eikö tämä ole teidänkin mielestä aivan eri lailla
triviaalia kuin Tommin aikaisemmat viisaudet?
"Tiedolta en välty."
"Betonilaattojen rajoille varon astumasta."
Liimatan lyriikan erikoispiirre, sen todellinen oivallus, on aina
ollut mielestäni _yleisen yksityistäminen_ eikä niinkään yksityisen
yleistäminen kuten kaunokirjallisuudessa yleensä (ja kuten Liimatta
kenties itsekin vihjailisi puhuessaan siitä, kuinka hän haluaa
siirtyä "henkilökohtaisesta ilmaisusta ulkopuolisempaan"). Liimatta
pukee arkisia totuuksia karun napakasti minä-kerronnalliseen muotoon,
ja yhdistyneenä hänen vakuuttavan onttoon ääneensä ne saavat joskus
hyvinkin totuudellisen sävyn. Tommi on, Teron sanojen mukaan, "yhtä
aikaa aivan totinen ja saatanallisen hauska" -- eli kuten minä asian
ymmärrän -- yhtä aikaa pikkuasioilla ja "suurilla viisauksilla"
leikittelevä. Hän kirjoittaa elämästään ja ilmiöistään ympärillään
joskus iljettävänkin yksityiskohtaisesti (esim. Pan Alleyllä,
"kyljestä poistetun luomen arpikudokseen kosken"), mutta silti
kuitenkin siedettävästi ja koskettavasti. Tässä voisi puhua jopa
eräänlaisesta säälittävyys- tai myötunto -ilmiöstä, joka omalta
osaltaan kerää herkistyneitä kuulijoita lavan eteen. Mielestäni koko
"ruikkuisuus" -irrottelu viittaa tähän suuntaan.
Toisaalta "yleisen yksityistämisellä" tarkoitan sitä, että Tommi
esittää usein yleisiä asioita ikään kuin ne koskisivat vain häntä
(tai joskus; kappaleen kertojaa). Tämä on mielestäni
nerokasta. Asioiden luonteesta ja sanavalinnoista voi yleensä
päätellä, että kyse ei ole ainoastaan henkilökohtaisista
havainnoinnista (vaikka usein siltä näyttää), vaan nimenomaan
ulkopuolisesta tarkkailusta. Maistelkaa alla olevia pätkiä ja kahta
aikaisemmin ylhäällä esitettyä:
"En tiedä asioista / oon lukenut niistä"
"Onneksi en koskaan ollut se jonka nimeä varkaissa kiinni jääneet
kysyttäessä käyttivät"
"Joskus teimme säähavaintoja
Joskus emme tehneet sää havaintoja"
Ymmärrättekö mitä tarkoitan? Näitä lainauksia voidaan selvästi
tulkita "yleisinä totuuksina", asioina jotka ovat ulkopuolisen
tarkkailijan havainnoimia, yleisiä ilmiöitä, vaikka niitä ei ole
siinä muodossa esitetty. "Tiedolta en välty" tarkoittaa, ettei
"kukaan ihminen välty tiedolta"; "En tiedä asioista / oon lukenut
niistä" tarkoittaa, ettei "kukaan ihminen tiedä asioita" jne.
Säähavaintolainaus on erityisen mielenkiintoinen, koska siinä
persoona on yksikön kolmas eikä ensimmäinen. Pätkä saa
syvällisemmän merkityksensä vasta, kun sen ymmärtää
yleiseksi kuvaukseksi ihmisestä, jolla on aina silloin tällöin tapana
jorista joutavia säästä (eli "tehdä säähavaintoja"). Ja eikö olekin
jokainen teistä varonut joskus astumasta betonilaattojen tai
suojatien valkoisten raitojen rajoille?
Suuri
minä
puhuu.
Tämä menneisyyden biisien kertoja, lähinnä Muovilla ja Pan Alleyllä
seikkaileva minähahmo, vaikka onkin henkilökohtainen, usein
suoraan Tommi itse, lunastaa itselleen lopulta ulkopuolisen
tarkkailijan auktoriteetin. Hänen esittämät havaintonsa ovat
arkisuudessaan niin nokkelia, että ne ylittävät
kirkkaasti yhden ihmisen kokemuskirjon. Ulkopuolisuuden ongelma
ratkeaa käden käänteessä, kun mahdollisimman
henkilökohtainen ilmaisu kohtaa ulkopuolisen. Äärimmäisyyteen
viedystä itseironiasta, kohtalon nöyrästä hyväksymisestä,
näennäisen henkilökohtaisesta mutta kuitenkin yleismaailmallisesta
irvailusta tulee Tommin "tavaramerkki", lyriikan "Liimattamaisuus",
johon Aake ja S. Lyhty eivät yllä (vaikka kirjoittavatkin muuten
parhaimmillaan hyvinkin kauniisti).
Mielestäni Simpukka-amppeli on muutenkin eräänlainen väliinputoaja
nollapisteen tuotannossa, osin lyriikkojen identiteetittömyyden, osin
Aaken uusien biisien ja osin taustalaulajan työllistämisestä
aiheutuvien sovittamis- ja kertosäevaikeuksien vuoksi (minusta vastaus
kysymykseen "miksi nollapisteellä on nykyään enemmän kertosäkeitä" --
siis todellisia kertosäe-kertosäkeitä kuten Täällä on jokussa -- on
yksinkertainen "Teemu Eskelinen"). Amppelilla kuviin astuu myös
Tommin kohdalla uudenlainen laulutyyli, sellainen turha venyttäminen,
joka ei sovi Tommin äänelle läheskään niin hyvin kuin rytmittely jota
etenkin Neulaisella Jerkusella kuullaan (johtuisiko tämä kenties
äänenmurroksesta?). Suljetulla Amppelin tyyleihin palataan mielestäni
ainoastaan kerran, S.Y.I. I:n kohdassa "Muuttoreitit tuntee, mihin
säästelee / ei puhu...", ja tässä on mielestäni koko levyn huonoin
kohta. Tommi on tunnetusti kenties Suomen taitavin lyriikan
musiikkiinrytmittäjä, eikä hänellä siksi ole mielestäni syytä siirtyä
melodisempaan venyttelyyn, jolloin iskeviä rytmejä (tai varsinkaan
painon asettamista hieman harvinaisemmille tavuille) on vaikeampi
harrastaa.
Ostan puvun.
saavun paikkaan.
vaihdan painon toiselle jalalle.
Kaikesta huolimatta Suljetulla kaikki on taas hyvin -- sopivasti
rytmittelyä ja venyttelyä -- ja mikä parasta, "aforismitkin" ovat
palanneet Tommin lyriikkaan. Kertoja vaikuttaa ulkopuolisemmalta kuin
koskaan, käyttäen silti ovelasti Liimatan itse tekemiä ja kokemia
havaintoja hyväkseen. Kun on vielä luonut hahmoja, voi häikäilemättä
kirjoittaa asioista minä-muodossa. "vain tyhmien mielestä /
mielipiteeni ovat järkeviä" -- puhuuko tässä setä vai Tommi?
Olisin lopettanut viestin väittämällä, että täytyy olla Samu Lyhty,
jos on Samu Kylä. Mutta Samun sukunimi on ilmeisesti todellisuudessa
"Kytölä" eikä "Kylä".
Heikki.
--- piti vielä sanomani, että yleiskäsitteillä (esimerkiksi "ihminen"
"minän" sijaan) ilmaistuna monet Tommin letkautukset kuulostaisivat
yksinkertaisesti kankeilta:
"Se on ihmiselle onneksi, jos hänen nimeään eivät varkaissa kiinni
jääneet käytä kysyttäessä..."
Tehkääpä siitä biisi, jota joku jaksaisi kuunnella.