Absoluuttinen Nollapiste > Muut > Nollalista-arkisto

En ole Kansan Uutisista

No niin, keskustelua näyttää olevan taas enemmän. Ohessa kommentteja
muutamille osanottajille.

Heikki Kovalaiselle:

> Viittasin "nykypäivän naurettavuudella" lähinnä siihen, että
> yhtenäisten tarinoiden sepittäminen ei ole kovinkaan postmoderni ilmiö.

Koko käsite 'postmoderni' on niin hankala, että sen analysoimiseen ja
määrittelemiseen voisi käyttää pitkiä aikoja. Suljetun voi halutessaan
nähdä mitä suurimmassa määrin postmodernina teoksena, koska se on
nimenomaan korostetun hajanainen. Mutta tämä postmodernius-tematiikka
ei ole minusta erityisen kiintoisaa, ellemme sitten halua lähteä
akateemisen terminologian hetteiköille heilumaan.

>> En ole löytänyt levyltä viittausta siihen suuntaan, että isä haluaisi päästä 
>> menneisyyttään karkuun. 

> Ymmärsin intuitiivisesti Tungos on Lavasteen viimeisen säkeistön isän 
> suusta lausutuksi. "sen on määrä / tuoda mieleeni sen, minkä olen 
> unohtanut / hämärään, pylväiden väliin" -- tämä ei kuulosta minusta
> lapsen suusta lausutulta (voi toki olla myös sedän).

Tästä on ollut puhetta jo aiemmin, mutta minusta kyse on pojan lauseesta.
Huomaa kohta "on määrä". Isä sanoisi luultavasti, että "se tuo mieleeni",
kun taas poika tiedostaa, että heinän on määrä tuoda mieleen asioita. Isä
on siis ujuttanut pylväsmuistonsa pojan päähän osana patologiseksi muuttu-
nutta kasvatustaan.

> Oliko tästä aiheesta koskaan päteviä perusteluja liikkellä? Itse 
> (siis Tero) kirjoitit muinoin ainoastaan, että "Joku kyseli sedästä - 
> kumman setä hän on. On minusta aivan selvää, että hän on isän setä, 
> eli siis pojan isoisän veli." Millä perusteella?

Setä mainitaan kappaleessa Sukututkimus lannistaa, jonka kertoja on
isä. Kertoja selviää esim. säästäväisyysteemasta (isä vie kesken jää-
neen leivän laskiin, poika ja setä eivät näin tekisi) ja lauseesta
"setä oli komea mies", jonka isä myöhemmin toistaa.

Kun poika on kertojana (Portaat, Joutomaa, Joen silmille, Tungos on
lavaste, SYI), setää ei mainita. Setä ei myöskään mainitse poikaa
(Mihin, Kiilakivi). Ainoa joka puhuu sedästä on isä, ja minusta on
luontevaa ajatella että setä on hänen oma setänsä, eli pojan isoisän
veli.

(Tämä myös Samu Kytölälle, jolla oli aiheesta kysyttävää.)

> Minä uskon, että luovalla ihmisellä on vaikeaa suhtautua
> hänen luovuutensa "tieteellistämiseen".

Tieteellistämiseen mahdollisesti, mutta sitä me emme ole toistaiseksi
juuri harrastaneet. Olen kyllä samaa mieltä siitä, että kirjoittajalle
ei välttämättä tee hyvää perehtyä häntä itseään koskevaan analyysiin.
Ja toisaalta analysoijien ei ole mielekästä pyytää kirjoittajalta mie-
lipiteitä tai edes piitata niistä, jos niitä sattuvat kuulemaan.


Samu Kytölälle:

> monitasoisuuteen ja taitavaan rinnakkainasetteluun (mikä on muuten
> "juxtaposition" suomeksi??)

Vastakkainasettelu.

> Sanonpa vielä hieman alaan perehtyneenä, että minustakin kirjallisuustiede
> on osin huuhaata, osin teennäistä, osin ihan vaan tylsää.
> Humaanina humanistina kuitenkin puolustan sen olemassaoloa ja uskon että
> se voi olla hedelmällistäkin - jos nyt ei suorastaan välittömän
> hyödyllistä.

Olen mahdollisesti perehtynyt kirjallisuustieteeseen huomattavasti tarkemmin
kuin suurin osa listalaisista. Siksi siis muutamia omia näkemyksiäni aihees-
ta:

Ensinnäkään kirjallisuustiede ei minusta ole tiedettä. Se ei ole eksaktia,
arvovapaata tai toistettavaa (siinä ei suoriteta kokeita). Kutsuisin itse
kirjallisuustiedettä kirjallisuudesta käytäväksi kulttuurikeskusteluksi.
Toisin sanoen kirjallisuustieteen tarkoituksena on toisaalta tutkia eri ai-
kojen kirjoituksia ja sitä, miten nämä heijastelevat maailmaa ja ihmisten
ajatuksia. Analyyttisen kirjallisuustieteen tarkoituksena on esittää mahdol-
lisia tulkintoja kirjoitetuista teksteistä ja tätä kautta tuoda niitä lähem-
mäs ihmisiä. Eli kun me keskustelemme täällä Suljetusta, teoksen mahdolliset
merkitykset kasvavat; joku esittää jonkin huomion, joku jonkin toisen, ja
kaikki (tai jotkut) lukijat näkevät levyn hieman uudessa valossa. Tämä on
minusta sekä hedelmällistä että hyödyllistä, koska Suljettu on teos, joka
kertoo maailmasta ja ihmisistä ja siis myös meistä itsestämme.

Yhtä oikeaa tulkintaa ei ole, mutta myös vääriä tulkintoja on - tämä on
minun teoreettinen lähtökohtani. Suuri osa tulkinnoista on sellaisia, että
on mahdollista tutkia, miten hyvin tulkittu teksti ne oikeuttaa. Kaikki
eivät tietysti ole, ja tämä on osa hienoutta. Jos teksti olisi loppuun
asti tulkittavissa, se ei olisi kovin kiinnostava. (Juuri tämän vuoksi
opettavainen ja hollywoodilainen taide on tylsää; sen kokijalla ei ole
mahdollisuutta olla asiasta mitään mieltä, koska kaikki selitetään ja
alleviivataan.)

Kirjallisuustiedettä sinänsä en arvosta juuri lainkaan, mutta tiedän monta
hienoa tulkintaa monesta hienosta kirjasta. Omat kirjallisuustieteen
opintoni ovat periaatteessa gradua vaille valmiit, ja gradunkaan tekoon ei
menisi kovin kauaa. Mutta koska olen viimeisen vuoden ajan lähinnä
suomentanut romaaneja, en ole edes ajatellut opiskelua.


Ville Paukkoselle:

> On kai ihan normaalia, etta lapsen vanhempi toivoo lapsensa olevan
> ikuisesti kotona asuva pikkulapsi (vrt. Kasvatuksen sae "_jos ikina_
> muutat, jata Busterit kotiin" - jo pojan lapsuudessa isa elattelee toivoa,
> etta elama  jatkuu aina samanlaisena), mutta isa tarrautuu poikaan (siis
> vertauskuvallisesti ;)) sairaalloisen voimakkaasti. Luultavasti ylla-
> mainituista syista.

Tuossa on tosiaan kaksi erittäin tärkeää seikkaa. Yksi vanhempana olemisen
kiistämättömiä tragedioita on se, että lapsista on pakko luopua. Ihmisenä
olemiseen liittyy myös se, että maailma muuttuu ja itse muuttuu. Näiden
asioiden kanssa on vain pakko tulla toimeen, mutta vaikeitahan ne tietysti
ovat melkein kaikille. Koska tarinan isä on henkisesti ahtaalla ja jopa
varsin epätasapainoinen, nämä vaikeudet ovat ajaa hänet psykoosiin. Yksi
isän keskeisiä ongelmia on se, että hän ei kykene muutokseen. Ehkä se "setä
oli nuorena komea mies"-toistelu on tosiaan osa tätä menneen kaipuuta.

> joistain vaijerissa olevista kiinnikkeista. Loppujen lopuksi minusta
> kuitenkin se tulkinta, jonka mukaan hukuttautuneen pojan ruumis ajautui
> lossin vaijeriin vaikuttaa jarkevammalta.

Olen samaa mieltä. Heikki Kovalainen esitti, että poika tarttuu vaijeriin
aktiivisesti, siis "grabs", sanottaisiin englanniksi. Minusta asia on
juuri päinvastoin, sillä SYI V -kappaleessa todetaan paitsi "poikani
tarttui lossin vaijeriin", myös "joen leikkaavaan vaijeriin / ajautui
hän". Poika oli jo kuollut ajautuessaan vaijeriin, toisin sanoen.

> tietysti tosissaan. Itseani kylla hammensi Rumban arvostelu Kupit on kuin
> olisi haat -singlesta. "Tekstin liimattamaisuudet jaksavat naurattaa joka
> kerta" tai jotain sinnepain - minusta ko. teksti on sen verran traaginen,
> etta jos sen nakee etupaassa huvittavana se kielii minusta lahinna
> huonosta arvostelukyvysta. 

Minusta Tommin suurimpia hienouksia on se, että hän on yhtä aikaa
aivan totinen ja saatanallisen hauska. Esimerkiksi Absoluuttisen
nollapisteen keikat ovat suorastaan riemukkaita, kun katselee miehen
esiintymistä. Samaten levyjen kuuntelu saa todella hyvälle tuulelle,
vaikka Suljettu onkin aika rankka kokemus. Neulainen Jerkunen on hauskimpia
levyjä koskaan.

>> Isä lienee homo, mutta homous ei ole hänen ainoa tragediansa. Keskeinen
>> se kyllä on - ei itse homous, mutta siihen liittyvät konfliktit ja häpeät.

> En edelleenkaan usko, etta isa olisi homo. Pelkka vanhojen valokuvien

Mietin itsekin asiaa, ja isän homous ei tosiaan ole missään mielessä
selkeä juttu. Setä todennäköisesti ei ole homo. Pojan seksuaalisuudesta
ei ota selvää. Homous ei ylipäänsä näytä olevan kovin keskeinen juttu
koko levyllä.

> siksi on hieman epareilua
> kritisoida sellaisia sakeita tekotaiteellisiksi koska Tommille itselleen
> niilla on kuitenkin tietty merkitys. Ja usein ne herattavat kuulijankin
> paassa uusia mielikuvia.

Se, että lauseella on kirjoittajalleen merkitys, ei ole vielä tae mistään.
Kyllähän varmaan Sami Saarella ja Ilkka Alangolla ja Kalle Aholallakin on
näkemys omista teksteistään. On huomattava, että kirjoittaja ei välttämättä
onnistu kommunikoimaan sitä asiaa, jonka haluaa tuoda esille. Silloin kyse
on kirjoittajan epäonnistumisesta ja monesti myös tekotaiteellisuudesta.
En tarkoita, että Tommi olisi tekotaiteellinen. Tekotaiteellisuus on myös
asennekysymys. Esim. Paikallinen nimikauhu tulee ellei maissi lopu -kappaleen
kertosäe on periaatteessa äärimmäisen tekotaiteellinen, mutta Liimatan
suusta kuultuna se on hauska, rivon hauska. Rocklyriikka on nimenomaan
laulettua lyriikkaa, ja laulu on puolet kokonaisvaikutelmasta, ellei enem-
mänkin. Mariah Careyn, Whitney Houstonin ja Celine Dionin suusta kuultuna
melkein mikä tahansa on tekotaiteellista, koska heidän esiintymistapansa on
niin äärimmäisen falski.