Kirjoitussarjassa puretaan ja kootaan sanoitus. Jääkö palasia yli?
Ajatellaan henkilöä joka ei kykene koskaan kieltäytymään. Hän lupaa lähteä minne pyydetään, lainaa kysyttäessä irtaintaan tai rahaa, ja suostuisipa jokaiseen kosintaan — mikäli vastakkainen sukupuoli jaksaisi katsella tuuliviiriä ja vieläpä kiintyisi moiseen.
Hahmo, joka sanoo aina Kyllä, elää paineessa ja aiheuttaa jatkuvasti ympärillään pettymyksiä.
No, sekä tuo 2. säkeistön kakkosrivi että 1. säkeistön kakkosrivi (itsevarma oletus että naiset kaunistautuvat juuri hänelle) ovat sellaista täytettä, jota luetteloissa tarvitaan jotta syntyisi luettelo. On eduksikin, ettei jokainen rivi ole ihmeellinen kiteytys: jos kuulija pysähtyy märehtimään, biisi kiitää eteenpäin.
Kummassakin säkeistössä on kolme "Voi luulla" -alkuista riviä, joista viimeinen on pitempi. Ääneenajattelun vaikutelmaa kyllä heikentää leinolainen "ihmislapsen suru" -ilmaisu ykkössäksän lopussa.
Ja sanooko kukaan "voi luulla että lumeton aika on touhua kanssa kaunotarten" tarkoittaessaan että kesä on rakkauden aikaa?
Biisin henkilö kujeilee kanssamme, ei hän taidakaan olla niin masentunut kuin uskottelee. "Sinun luona pääsen rauhaan ja liukenee kauan hermopäitä aristanut kuona" on rakkaudenosoituksena erikoinen. Olisiko nytkin riittänyt "sun kanssas on niin hyvä olla"?
Kahden kesken olisi riittänyt, mutta iskelmän kieli on kaukana selkokielestä käyttäessään merkitystyhjiksi imettyjä fraaseja. (Kirjoitustehtävä: laadi iskelmäsanastoa käyttäen jonkin kodinkoneen käyttöohje.)
"Muut unohtaa kokemansa hyvän ja vääryyden" — jotkut unohtavat yksinkertaisesti kaiken, lapsuus on sumua ja nuoruus hetkiä. Tomin mielestä rivi oli hämärä, ja kun hämärä on huonoutta, vaihdoin hyvän pahaksi. Kertosäkeen loppurivien keksinnästä tuli pariksi tunniksi yhteinen sivupuuha. Ylianttila tuli pokeririvin kanssa. Näin päästiin abstraktioista konkretiaan. Pennonen vain muutettiin viitoseksi, euroilla kun pelataan.
Lopetin Down by the Kemijoki -festariraporttini Rumbassa vuonna 2001 riveihin "Huomenna mä katkaisen / vannon sen / uskothan? / minä en".
Sieltä se tänne — ja kruunattuna satumaa / sattumaa -kömpelyydellä tuo rivipari olisi voittanut Emman, jos olisivat älynneet perustaa Vuoden paras loppusointu -kategorian.
Mutta seuraava oli Aarnion Pekalle jo liikaa: "Toivo pilkistää kun oikein tirkistää."
Paitsi, että puoliriimi on pinnistellyn hassu (äidillään asuva kotikoneräppäri hyväksyisi tuon oikopäätä), siitä tulee tähän biisiin sopimaton mielikuva: kähyinen tyyppi tähystelee naisten puuseen alustoissa.
Jannen C-osaa (2:30—2:56) oltiin jättämässä instruksi, mutta urku toi liiaksi Wigwamin mieleen. Voisinko kirjoittaa siihen jotakin? Hommaa mutkisti erikoinen metri ja alati vaihtuvat soinnut. Ensin siis ne paperille. Kolme tuntia keskittymistä ja rivit oli kirjoitettu ja stemmoja myöten laulettu.
Vielä kiertueen alussa Janne luuli että sana on "konfliktihakuinen".
Ehkä siksi koska hän on sellainen, minä en.
Tommi Liimatta 11.3.2008