Nousin Helsingissä junaan klo 9, mukana nuotit, ukulele, guitalele ja nokkahuilu. Tampereella klo 11 kävelin Headline-studioon. Tänä viikonloppuna äänitämme kuusi biisiä, joista viidessä soitan kaiken itse ja kuudes on minun ja Kantolan Markon duo.
Olin pyytänyt Viitasen Jania kokoamaan kuolleelta eläimeltä kuulostavan rumpusetin. Toinen pyyntöni oli että biisit miksataan monoksi. Silloin ne eroavat mahdollisimman selvästi myöhemmin äänitettävistä bändibiiseistä, jotka Ylianttilan Marko puolestaan miksaa leveiksi, avaruudellisiksi. Levyssä saa olla vaihtelua kuin "Sekalaista"-kokoelmakasetissa. Yhden tunnelman levyt ovat pitkästyttäviä.
Klo 12:30. Tein rumputsekin. Setti onkin Aku Syrjän, se sama jolla Eske soitti Tropical Cocktaililla. Jani vaihtoi ohuemman ride-pellin, jotta sointi heräisi aiemmin, ilman että minun tarvii täysillä läimiä. Virveliin pantiin demppi, mutta basari saa soida poummmm.
Klo 14:20. Sessioiden eka biisi on "Tähän mennessä tapahtunut (Errata)". Soitin bassoa muuten plektralla mutta kertsissä sormin.
18:20 julistimme "Tähän mennessä" valmiiksi. Akkareita soitin monia erikokoisia (sis. guita- ja ukulelen). Viimeisenä toiseen kertsiin Janin ehdotuksesta ns. Pretenders-kitaran. Liidilaulu meni kerralla sisään, paitsi kaksi riviä korjasin. Laulaessa tunsin hyvää järkytystä: MINÄ OLEN SOITTANUT NUO KAIKKI SOITTIMET IHAN ITSE.
Siirryimme päivän toiseen kappaleeseen, punkbiisiin "En tahdo mennä kotiin". Klo 20 sen rummut eivät vielä olleet kasassa, se oli paitsi tekniikka- myös verensokerijuttu. Pidimme ruokatauon. – Läimin peltejä sittenkin täysillä, ja Jani laittoi paksuimman riden mitä studiosta löytyy. Bassoraita onnistui puolellatoista otolla. Kello 22:30 mennessä koko biisi oli valmis ja panimme studion kiinni.
Telakalla oli "Neil Young 70 vuotta" -tribuutti-ilta.
Pariisin veri-isku tuli tietooni kun heräsin Hokkasen Paulin sohvalta 8:45. Hän tuli Headline-studiolle virittämään "poliisikameran" soittohuoneen nurkkaan.
Kello 11.17 teimme kokonaan biisin "Kuka mä oon (ja haluunko mä edes tietää)". Se on tärkeimpiä rallejani. Viimeiseksi lisättiin vocoder-"Tampere", minä soitin sävelet ja Jani lausui sanat. Nyt klo 17:20 alkaa "Rococo Computerin", sessioiden neljännen biisin äänitys. Ajattelin ensin tekeväni tänään "Burbujas Espacialesin", mutta se tuntuu olevan helpompi kuin "Rococo", joten vaikeampi ensin. Soitin "Rococossa" viisikielistä bassoa ja (Janin idea) takapotkusähkistä ikäänkuin Royals-aikaisen Albert Järvisen tapaan.
Tänäänkin valmistui kaksi laulua. Stemmat olivat päässä. Mitäpä valmiissa biiseissä olisikaan panttaamista, vaikka levy ilmestyy vasta syksyllä 2016, lähes vuoden päästä. Kirjoittajalleen levy on tavallaan valmis jo ennen studioon menoa: rankin työvaihe (säv & san) on yleensä kokonaan takana. Sovitus on ideointia olemassaolevasta käsin, mutta luominen on ideointia tyhjästä käsin: haron ilmaa niin kauan että alan nähdä näkymättömässä muotoja.
Viimeinen Viitas-session päivä, kaksi biisiä jäljellä. "Burbujas Espaciales" valmistettiin neljässä tunnissa kuten aiemmatkin biisit, klo 11.15. Viimeisenä laulut ja perkut.
Sitten tuli Kantola ja aloimme tehdä levyn päätösraitaa "Lähtökahvit", alkuperäiseltä (vuoden 2008) nimeltään "Exit Screaming". Marko soitti pianoa ja minä lauloin samaan aikaan, silmäkulmasta vilkuillen millä hetkellä hän laskee sormensa uuteen sointuun. Jo eka otto oli oikeassa suunnassa – koskaan aiemmin yhdessä treenaamatta –, kolmas otto oli master. Marko lisäsi vielä akustisen basson, ja biisi oli valmis. Final Organin Kantola soitti Claviolinella, tuolla Vireen Juhlaa -tyyppisellä soittimella, jota Lennon taisi käyttää "Baby, You're a Rich Manissa".
Viimeisillä tunneilla tuli Lääkkölä, joka osallistui "Rococon" kertosäkeen handclapseihin. Krutsin tuli myös, kuuli mitä olemme tehneet, ja totesi, ettei osaisi soittaa rumpuja samalla tatsilla kuin minä. Ei varmasti, koska kyvyissään taaksepäin ei voi päästä – olen keinovaroiltani kuin Tomi syksyllä 1991. Onneksi vaivauduin etukäteen treenaamaan 3 X 3 tuntia Milla Palovaaran rummuilla.
Viitanen bouncasi biisit mp3:ksi ja poltti niistä levyn kotona kuunneltavaksi. Markon ja Akin kanssa riuhtaisin yhden ruukun Semaforissa ja nousin Helsingin-junaan klo 19:37. Luin junassa Vihan katuja.
Alan voida huonosti, ellen aika ajoin pääse tekemään musiikkia. Viikonloppu Janin kanssa virvoitti sielua. Krutsin poislukien Jani on ainut kaikkia soolojani yhdistävä henkilö. Levyjä tehdään siksikin, että pääsee töihin haluamiensa ihmisten kanssa. Se ei ole mitätön tai itsekäs syy, koska yksinsoitto on fysiikkaa, mutta levynteko kemiaa.
Jani on aloittanut miksauksen. Jos soitto on monoa, tilan ei tarvitse olla monoa: äänikuvan laidoilla saa olla haamuja.
Selvitin, että Blitz on nimeltään se ensimmäinen tietokonepeli jota olen koskaan pelannut (Commodore Vic-20).
"Lähtökahvien" Clavioline-loppu on siirrettävä "En tahdo mennä kotiin" alku-uruksi.
"Burbujas Espaciales" on minulle melkein rivibiisi, mutta Viitasen mielestä sessioiden paras, ja erään tunnetun kosketinsoittajan mielestä "äärettömän kaunis, ihan Beatlesia, saanko pliis soittaa siihen pianon". Ei saa, koska hän ei ole asunut Rovaniemellä. Mutta näin ristiin voi mennä mielipiteet. Jani ajoi "Lähtökahvien" akustisen basson Taurus-pedaalin lävitse ja ratkaisu kyllä tormisti alapäätä.
Soololevyn toisen puolitusinan esittäjä, The Hot Contents, treenasi ensi kertaa. Soolokitarassa Ylianttila, bassossa ja pianossa Kantola, rummuissa Krutsin. Tämä tapahtui Narvassa Tampereen eteläpuolella. Demotimme kaikki biisit noin kahdeksan tunnin sisällä ja saimme jokaisen ainakin hahmolleen, vaikka Kantola kulkee kepeillä ja Krutsin on kuumeessa.
"Matkarakastaja Makkarankastaja" ei ole uusi sarjakuvahahmoni. Tipaton karkauspäivä: on joka neljäs vuosi yhden päivän selvänä.
Unessa kuultua: "Joku houkutteli minut musiikkiin, enkä tiennyt hintaa."
The Hot Contents treenasi Helsingin Nosturissa. Otimme tällä kertaa käsittelyyn vain puolet biiseistä: "Peruskauhu", "Kallioon maalattu tunneli" ja "Oranssi on räjähdyksen väri". Etenkin "Kallio" parani ihmeesti – siinä on niitä keskenään erilaisia osia, joista on tehtävä päätös, tuodaanko niitä lähemmäksi toisiaan. Ja mikä osa silloin valitaan edustamaan mediaania, verrokkia, jota toiset osat likentyvät? Jos osien taas annetaan olla toisistaan poikkeavia, korostetaanko tätä tunnelmissa poukkoilua miksausvaiheessa vielä entisestään, niin että jatkuvasti korvissa aukeaa uusi ovi jonnekin?
Ylianttila soitti: ensin ajateltu studio Helsingissä on liian kallis. Meidän on saatava jostain edullinen juhlasali tai vastaava vähintään nelimetrinen, mielellään hirsirunkoinen talo, jossa voimme ulkopuolisten häiritsemättä soittaa kaksi viikonloppua viikoilla 19 ja 20.
The Hot Contents -biisien äänitysviikonloppu Narvan Seurantalolla. Heräsin klo 06:50, Ylianttila tuli hakemaan 08:10, olimme hänen luonaan 08:50 ja auto oli pakattu 09:35. Farmariauto tuli kattoa myöten täyteen äänitys- ja soittokamaa, eikä kyytiin olisi mahtunut enää edes jalkapalloa – jaloissani oli jotain, ja sylissäni oli reppu.
Välisyönti Myllykukossa. Olimme Narvassa 12:15. Hokkasen Pauli auttoi kamojen sisäänkantamisessa. Kaksi tuntia myöhemmin Make rakensi edelleen tarkkaamoa juhlasalin lavalle. Siirsin katsojatuolien pinoja syrjemmäksi rumpujen tieltä. Rummut pantaisiin lähes kiinni takaseinän 1930-luvulla maalattuihin, Martta Wendelin -henkisiin koivukesä-tintamareskeihin.
Tampere-osaston eli Kantolan ja Krutsinin saavuttua pakersimme sisään rummut ja Pantse Haapiolta lainatun, Skootteri-yhtyeessä käytetyn 4 X 12" -bassovahvistimen (joka kytkettiin linjaan viidentuhannen euron arvoisella mikrofonilla). Piuhoitimme äänilähteet. Make rakensi salin peräpäähän stereoambienssimikit – puurakenteisesta salista otetaan kaikki jälkisointi irti.
Aloimme tehdä soundcheckiä. Tätä jatkui iltaan asti. Mitään lopullista emme edes yrittäneet vielä tallentaa, parhaan mahdollisen signaalin ja kuulokekuuntelun rakentaminen oli tämän päivän asia. Rakensin lavan peränurkkaan itselleni soman pesän, jossa vahvistin, pedaalilauta, nuottiteline, studiomerkintövihko ja laulumikki olivat kaikki hallittavissani istuvilta käsin.
"No, mitäs kukanenki bluesissa kumartaa", Make naurahti, en muista mihin, kun valmistauduimme illan hämäryydessä saunaan. Pauli teki päivän aikana videokuvauksia, joista myöhemmin koottaneen pikku levytysdokumentti.
Varsinainen pohjienäänityspäivä Narvassa. Kaikki kuusi biisiä on aikomus saada tänään sisään. Erottelu vaikuttaa hyvältä, porstuaan sijoitettu Maken kitaravahvistin ei vuoda rumpumikkeihin juuri lainkaan. Vaikka ensi sijassa bassoa ja rumpua nyt metsästetäänkin, olemme silti onnellisia jos osa kitarajutuistakin on käyttökelpoja.
"Kallioon maalattu tunneli": 1. otto klo 12:35. Sovitimme "Tunnelin suu / Sitä mitä" -saumaa vielä selkeämmäksi. 2. otto klo 13:08. 3. otto 13:15. 4. otto 13:20. Julistimme neljännen oton master-otoksi ja vaihdoimme biisiä.
"Superjätkä": koeotto klo 13:40. 2. otto 13:55, 3. otto 14:05 ja neljäs eli master-otto 14:25. Tämän jälkeen äänitimme vielä viidennen oton, mutta se oli liian nopea.
Kahvitauko 14:35.14:50.
"Pioppi": 1. otto 15:05. Kantola vaihtoi Pantse Haapion bassoon. Makella ja Markolla tuli "Pioppin" introsta mieleen TV-sarja "Kahden keikka". Toinen otto 15:30. Tomi vei tamburiiniin eri huoneeseen häpeämään, ettei se pärise. Mutta etuaste se sirisikin. Sirinä saatiin pois. Kantola vaihtoi takaisin omaan Shaftesbury-bassoonsa.
Master-otto tapahtui klo 15:40.
Potunkeittotauko alkoi 15:55.
"Oranssi on räjähdyksen väri": 1. otto 19:00 yllättäen klippasi. Toinen otto oli jo liki OK, kolmas otto startattiin 19:20. Lopussa klippasi, eikä Tomi saanut virvelimattoa ajoissa päälle.
Master - jälleen #4 - oli tallessa klo 19:40. Nyt mukana myös Tunnelma.
"Sään salliessa" äänitys alkoi noin klo 20. Toinen otto 20:55, mutta siinä kuului ihmeellisiä napsuja. Kolmas otto 21:16.21:22 oli levykelpoinen "Master of Going Faster" – Krutsinin soitto nopeutuu harvoin ja silloinkin elegantisti.
"Peruskauhu" aloitettiin klo 21:40. Make tai Marko huomasi että Narvan pystypianon vire on 437 tai 438 hertsiä, ja kun piano on tämän biisin tärkein soitin, meidän piti virittää kielisoittimia alas sieltä 440:stä.
Toinen otto 22:30 ja kolmas eli master 22:50.
Kaikki biisit olivat tallessa. Päätimme 11-tuntisen työpäivän tähän.
Eilisten tekemistemme kuuntelupäivä. Kantola korjasi pari bassoraidan pikkujuttua ja pakkasi sitten soittimensa klo 13:20. Hän soitti salin pianolla "Peruskauhun", "Kallion" Bob Ezrin -tyyppiset bassontuplaukset, sekä "Sään salliessa", jonka loppuosassa minua tarvittiin toiseksi käsipariksi. Nelikätinen pianonsoittomme oli ehtaa Velvet Undergroundia.
Pohjaraitoihin meni eilen 30.80 minuuttia per biisi. Kannatti vaivautua järjestämään talvella ne muutamat harjoitukset: nyt ei tarvinnut keskittyä osaamiseen vaan saatoimme elää biisit läpi, ja tulos on rento mutta varma.
Kenttästudion purku ja pakkaaminen kesti viisi tuntia. Autoa täyttäessämme Ylianttila kummasteli hiuko-tunnettansa, kunnes tajusi syöneensä koko päivänä vain yhden tomaatin. Aterioimme Vesilahdella kirjailija Oiva Paloheimon kotinurkilla. Olin kotona Helsingissä 22:30.
Käsinkirjoitin levyn vihkoon neljä sanoitusta, kuuntelin The Yes Albumia ja luin Knausgårdin Taisteluni Kutosta. "Multa suojaa voikukan juuria" oli vuonna 1996, Rovaniemen loppuaikoina, merkittävä oma lauseeni, koska totuudellinen; viimeinkin olin kirjoittanut jotakin kiistattomasti paikkansapitävää.
Asvalttiliiduilla voisi tehdä levynkannen. Aamulla valokuvattuna teoksella olisi eri väripaletti kuin illalla. Taiteenlajina asvalttipiirtäminen on haastelias: on tehtävä suurikokoista (liidun tylppyys ja jäljen harsoisuus) ja hyväksyttävä työn julkisuus (aihe ei saa loukata ohikulkijaa) ja työn katoavaisuus (sade, kengät, renkaat). Työskentelyalusta (joka on kaiken huipuksi epätasainen) on ensin harjattava puhtaaksi ja piirtäessä on varjeltava kynsiä ja rystysiä.
Ylianttila haluaa että meillä on ensin olemassa lopulliset lauluraidat, joita hän sitten rupeaa "kommentoimaan" kitaroilla. Mutta hän oli nämä kymmenisen päivää sairas, ja lykkäsimme laulamissessioita aina päivällä tai parilla eteenpäin, kunnes oli hyväksyttävä että tehdäänpä ensiksi Tampereella nuo urut ja perkussiot.
Urkudub-päivä Tampereella. Joimme Tammelantorilla saapumiskahvit ja kevät on niin pitkällä että nahkatakki on liioittelua.
Rakennamme nyt kello 13 Kantolan asunnossa kiipparistudiota: sohvapöydällä seisoo Korgit, kirjoituspöydällä ja pahvilootien päällä kajarit. "Superjätkään", "Pioppiin" ja "Oranssiin" ainakin tulee urkulisukkeita. Make lähtee nyt hakemaan ostamaansa pikkumikseriä Pinninkadulta. "Googletin mystiikan pois."
Kello 14 aloimme "Superjätkää". Transistoriurku vibratolla. Signaali tulee putkietuasteen kautta ja säröytyy. Sopivan vittumainen saundi. Nyt haetaan niin hidasta vibraa että aalto on lähellä triolia. - "Superin" urkupuoli valmistui klo 15. Kuuntelemme nyt "Pioppin" tietääksemme mitä se vaatii. Kokeilimme sitä ja tätä, ja vaadin lopulta kakkossäkeistöön "I Love Music -pussilakanasetti" -tyyppisen pianon - eli miettimättä, sovittamatta ja ilman kyynisyyttä soitettu raita, jollaisen onnellinen harrastelija soittaisi Roy Bittanin hengessä. Ja juuri sellainen siitä tuli: loistavan vapautunut.
Kello 15:50 suunnittelimme "Peruskauhuun" Hammondin oloista raitaa. Sen jälkeen pidimme TV-lätkä-tauon. Kello 17 aloimme etsiä "Pioppiin" ikäänkuin alitajuntaa - piano olisi siihen aivan liian maallinen ja selkeä soitin.
18:05. "Oranssin" aiempaan säkeistöön pantiin jo esittelyksi urkusoundi, petaukseksi loppua varten. Ensin atmosfääriraidat, kuin lopulliset, jolloin mitään "lopullisia" ei niin tarvikaan: ei tukita äänikuvaa sointusoitolla enää. Soundin petaus: vilautamme asetta, siispä sitä myöhemmin käytämme. Jouduin "yö"-osaan myös soittajaksi alakoskettimistolle, joka oli splitattu eri sointiseksi kuin Kantolan soittama yläkerta.
18:40. Avasimme "Sään salliessa" -projektin. Säkeistöihin lennähteli pianokoruja samassa Kupla-TV-sarjan hengessä kuin intro menee.
Klo 21 alkaen jatkoimme perkussiosessioilla Pyynikin Trikoolla. Tomi meni miltei tolaltaan kuultuaan "Pioppin" kakkossäkeistön aurinkoisen pianokilkatuksen. Seurasin Tomin ja Ylianttilan työskentelyä sivusta ja join alkoholittoman Bavarian. Nollakalja meni päähän joka tapauksessa, huijattujen aivojen tunnistaessa oluen maun, mikä osoittaa todeksi sen että ihmisruumis pystyy erittämään esille kännifiilarit.
22:30 hyppäsimme kaikin autoon, Tomi meni noutamaan lisää lyömäsoittimia ja minä menin kitaroineni soolokeikalle Liikelaituriin. Tilaisuuden teemana oli "outous".
Mitä on outous? Epäonnistumista sosiaalistumisessa. Se on tragedia, koska ihminen pyrkii yhteyteen: onni toteutuu jaettuna. Yksin luonnossa liikkuminen on mahdollinen ahdistuksen lieventäjä, kun vaihtoehdot ovat karsiutuneet vähiin. Mene metsään, ja koet määrätyn hurman, jolloin "metsä vastaa".
Aamupäivällä palasimme Pyynikin Trikoolle. Tomi soitti "Superjätkään" bongot ja klo 12:30 alkoi "Kallioon maalatun tunnelin" intron bongolinjan suunnittelu. Kello 13:12 "Kallio" oli yhä kesken, nyt sinne suhutettiin Leppäsen Peten Meksikon-tuliaista. Miehen paljas yläruumis on myös kiitollinen kohde läpsyteltäväksi. - "Oranssi" ja varsinkaan "Sää" eivät rytmilisukkeita tarvitse. Söimme turkkilaista Tammelassa ja lähdin Maken kanssa Tampereelta Helsinkiin. Luin matkalla Taisteluni kuutosen loppuun.
Ensimmäinen laulusessio, kello 20.23 ja Aaken tarkkaamossa: "Oranssi on räjähdyksen väri" ja "Kallioon maalattu tunneli". Lauloin niin kauan, että meillä oli tallessa kolme kokonaista ottoa. Make siis pyrkii pitämään lauluraidan leikkelyn mahdollisimman vähäisenä.
20:00.22:30: laulut kappaleisiin "Pioppi" ja "Superjätkä".
"Peruskauhu" ja "Sään salliessa". Nyt on kaikki bändibiisitkin laulettu. Paitsi stemmat, jotka laulavat Marko & Marko.
Make äänitti neljään kappaleeseen sähkökitaransa. Kenenkään häiritsemättä, suitsimatta ja kuulematta. Lopputulos oli jotain, mikä ei olisi tullut mieleenikään, mutta tuntui pian täysin luonnolliselta ja sopivalta ja - mikä tärkeää - liikautti uuteen suuntaan.
Stemmailta Munkkiniemessä klo 17 alkaen. Pääsin paikalle vasta yhdeksältä, jolloin Kantola & Ylianttila jo olivat loppusuoralla. "Kallioon maalattu tunneli" sai läsnäollessani kertosäeharmoniat ja siinäpä se oli. Tämän illan uusi idea oli panna Kantola tuplaamaan yhden säkeen "Sään salliessa" -biisin kakkossäkeistössä: liikaa miettimättä. Faces / Stones -ratkaisu.
Tämän myötä äänitykset ovat valmiit.
Ylianttilalla oli ehdotus levyn biisijärjestykseksi. Otin nämä yllätykset pureskeltavakseni.
Luin taas loppuun (sitten 1997?) Siinä näkijä missä tekijän. Kruunuvuorenselällä purjehtiessa ymmärsin: Maken biisijärjestys on hyvä.
Liken kustannustoimittaja: "Loman eka tuoppi on aina nopea."
Minä: "Tankinvaihto tapahtuu aina oman tilauksen kohdalla."
Masterointi. Ylianttila oli mukana Virtalähteellä. He hyväksyivät biisinväliehdotukseni aika lailla. Siitä lähtien, kun Neulaisen Jerkusen joka biisin välissä oli tasaiset kaksi tai neljä kliinistä sekuntia, olen pannut paljon painoa sille, millainen tauko tai rako tai kenties ristifeidi on missäkin välissä. Mielestäni vasta tämä tapauskohtaisesti vaihteleva rytmittely tekee miksatusta biisinipusta albumin.