Absoluuttinen Nollapiste > Levyt > Olos

Musiikkitoimittajat saivat levyn arvostelukappaleen mukana oheisen saatteen.

Absoluuttinen Nollapiste
Olos

Äänite sisältää hitit:
Kalkin sammutus
Kotiinpaluu, jotenkin
Soita kotiin, Elvis

Olos on tamperelaistuneen rovaniemeläisyhtyeen Absoluuttisen Nollapisteen viides täyspitkä albumi. Alkuaikojen "vaikea" angstisen nokkeluuden sävyttämä Nollapiste on Oloksella luonut tumman nahkansa, joka puki yhtyettä komeasti edellisellä Suljettu-albumilla. Uutta Nollapistettä voi vaivattomasti kuunnella taustamusiikkina, samaan tapaan kuin vaikkapa Ultra Brata.

Vertailu Ultra Brahan ei muutenkaan ole keinotekoinen. Kummankin yhtyeen vahvuuksiin kuuluu suomalaisittain ja 90-lukulaisittain harvinainen huikean tehon saavuttava luonnonkauniiden lauluharmonioiden käyttö. Molemmat yhtyeet ammentavat muillakin osa-alueilla 60- ja 70-lukujen progressiivisesta pop-musiikista. Ultra Bralla vaikutteet kiteytyvät yhtyeen julkisivuksi, mutta Absoluuttinen Nollapiste uloshengittää aidosti samaa ajattoman luovuuden kyllästämää ilmaa kuin 70-luvun alun Pink Floyd. Oloksen helppoa Nollapistettä kuunnellessaan ajautuu huomaamattaan syviin vesiin.

Niin kappaleiden kuin koko levynkin rakenne on tarkkaa työtä. Yhtyeen ratkaisut ovat omaperäisiä, vaikkakin rockin perinteitä kunnioittavia. Mikä tärkeintä, Nollapisteen värikäs maailma näyttää yhtenäiseltä, sillä osat palvelevat nöyrästi kokonaisuutta - artistit yhtyettä, yksittäiset teokset Olosta.

Levyn ainoa instrumentaali Valajas helkures on osoitus Nollapisteen monipuolisuudesta; raskaan hypnorytmin päälle sävelletty kitaralied virittää kuulijan antennit energiaa tuhlaamatta Oloksen taajuudelle. Levyn suorin rock Kalkin sammutus ja kultivoidusti funkkaava singlelohkaisu Kotiinpaluu, jotenkin kaappaavat altistuneen matkalle, jota ei ole helppo jättää kesken. Levyn unenomainen käännekohta on analogisyntetisaattorimatolla lentävä Neljä ruukkua neliössä, jossa Tomi Krutsinin ja Teemu Eskelisen muodostama rytmikone koskettaa hermoja syvältä. Levyn loppupuolen avainpaloja ovat 2000-luvun finnhitti Soita kotiin, Elvis ja levyn pättävä Wigwam henkinen balladi Tonttirajat sovitaan humalassa.

Nollapisteen uuteen albumiin tutustuvalle tarjotaan paljon täkyjä. Kiinnostuksen saattaa herättää soittajien tekninen taituruus, suuri kevyt soundimaailma tai nokkamies Tommi Liimatan pakkomielteinen suhde todellisuuteen. Yhtyeen ihailijoille Olos on loputtoman kiehtova kokoelma johtolankoja, mutta heillekin varmasti sopii, että Absoluuttinen Nollapiste pysyy yhä pohjimmiltaan ratkaisemattomana arvoituksena.

Tampereella 18.2.2000
Teemu Elo


Päivitetty 28.6.2005
Sivuston ylläpitäjät