Suljettu
Levyarvosteluita

Suljettu

Absoluuttinen Nollapiste on absoluuttisella varmuudella yksi omalaatuisimmista rockbändeistämme. Pohjoisesta tulleet nuorukaiset ovat julkisen uransa alusta saakka olleet kuin mystisesti säilyneessä aikakapselissa kaikki 70-luvun jälkeiset vuodet missanneita rockin löytäjiä.

Jo viimevuotiselle Simpukka-amppeli-levylle ehtiessään Absoluuttinen Nollapiste oli jonkin verran karsinut biisiensä soitannollista koukeroisuutta, mutta tekstipuolella Tommi Liimatan oudot aivoitukset jylläävät entisellä häkellyttävyydellä. Ne ovat kuin oudon tajunnan harkitunkuuloisesti ja tulvavaaran täyteläisyydellä vyöryvää virtaa. "On helpompi siirtää kuukautisia kuin juorun kertomista" on vain yksi albumin non-stoppina tarjoamista kiteytyksistä.

Suljettu-albumin sointimaailman tuoreus tulee siitä, että levyn tuotanto on niin selkeän vanhakantainen. Lähin soundillinen mittapuu on jälleen 70-luvun puolivälin Wigwam, jonka kaikuja Nollapiste ei väsy tutkimaan. Kasvatus käynnistää tripin liki kirkollisen mehevillä uruilla. Sukututkimus lannistaa biisin kertosäe pakottaa korvat hymyyn Sadistic Mika Bandistä muistuttavalla soinnillaan. Portaat on rakenteeltaan albumin "normaalein" rockbiisi, jonka kitara ja huuliharppu tuntuvat tekevän kunniaa Neil Youngille. Progeisimpiin rytminvaihdoksiin Absoluuttinen Nollapiste yltyy Tungos on lavasteella.

Akustinen Kiilakivi saa peräänsä levyn magnum opuksen. Yli 20-minuuttisena viiteen osaan jakautuva Suvannossa ylpeä ilme ylläpitää mielenkiinnon paremmin kuin menneen maailman thickasabrickit tai darksideofthemoonit. Ökyrikas musiikki koukkii mm. progeen ja hard rockiin pysyen koko ajan vain ja ainoastaan Absoluuttisena Nollapisteenä.

Pertti Ojala, Soundi 4/1999 (maaliskuussa)

Oi maamme Suomi

Simpukka-amppelin vuosi sitten arvostellut Markku Halme intoutui kehumaan Tommi Liimatan tekstejä suoranaiseksi runoudeksi. Tähän on helppo yhtyä; mies on epäilemättä parhaita sanoittajiamme koskaan. Suljetulla rimaa on nostettu entisestään, sillä yhtye on tehnyt vahvan teemalevyn. Se kuvaa suomalaista yhteisöä, joka pelkää vierautta ja päätyy pyörimään yhä pienemmissä piireissä. Eipä aikaakaan, kun tämä käy biologisestikin raskaaksi: "pienen kylän nuoret rakastuvat serkkuihin / geenit rasittuvat". Ilon kieltävässä kulttuurissa toisen epäonni on suurin onni, joten "on helpompi siirtää kuukautisia / kuin juorun kertomista".

Tarinan päähenkilöt ovat isä, setä ja poika. Isä tulee yhteisön hyljeksimäksi, erilainen setä lavastaa kuolemansa ja karkaa, arvoitukselliseksi jäävä poika saa lopulta julman kohtalon. Yhtye tarttuu ennakkoluulottoman rohkeasti koko ihmistunteiden kirjoon, ja teksti yltää riipaisevaan tehoon. Biisissä Kasvatus kuvataan itselleen vierasta isää, joka yhtäkkiä joutuukin opastamaan lasta. Ahdistus on kauhea: "kun takin määräsin / olinko poikani rajoitin? / hän tarkeni paidatta".

Suljettu on tummasävyisintä Absoluuttista nollapistettä, mutta absurdia hilpeyttä ei ole täysin hylätty. Loistavat poppikset Sukututkimus lannistaa ja Kupit on kuin olisi häät ovat potentiaalisia radiohittejä. Näissä Liimatta väläyttää jälleen myös loistavaa huumoriaan: "tuleva vaimo ei vietelläkseen räpytellyt silmiään / kuten luulisi / vaan tottuakseen piilolinsseihin".

Musiikissa kuuluu selvä Love Records -romantiikka, niin vanhahtavalla soundilla kaikki on toteutettu. Valinta kuitenkin toimii ja tuo levylle sitä historiallisuuden tuntua, jota tekstitkin tavoittelevat. Aki Lääkkölän hieno kitarataide on jalostunut entisestään, ja Aake Otsalan biisit Portaat ja Joutomaa ovat hauraassa kauneudessaan mahtavia. Basistinakin hän on mainio.

Suljettu on haastava mutta palkitseva kokonaisuus, jossa riittää sekä musiikillista että sanoituksellista sulatettavaa pitkäksi aikaa. Paketti on johdonmukainen kansitaiteesta alkaen: hymyttömät ja välillä suistaan teipatut mieshahmot muistuttavat toisiaan kuin kylän asukkaat, jotka eivät uskalla olla erilaisia mutta joutuvat hukkaamaan itsensä ahtautuessaan muottiin.

Kun lähes tunnin kestävä Suljettu päättyy, olo on liikuttunut ja onnellinen: jumalauta, on vielä olemassa ihmisiä jotka osaavat tarkkailla maailmaa ja esittää havaintonsa taiten. Absoluuttisen nollapiste on tehnyt itsestään korvaamattoman, sillä heidän musiikkinsa kaltaista ei tee kukaan muu. Näin ollen yhtyeelle on syytä toivottaa sydämestään kaikkea hyvää.
9
Tero Valkonen, Rumba 6/1999 (26.3.1999)

Suljettu

Absoluuttisen nollapisteen levyt ovat aina olleet palkitsevia haasteita. Henkiseen vääntöön voi ottaa ensituntumaa vaikka jättämällä kuuntelun aluksi pois: pahin pureskeltava kun on yleensä teksteissä.

Tommi Liimatta kirjoittaa Suljetulla suomalaista rocklyriikkaa hämmentävimmillään ja oivaltavimmillaan - taas kerran. Liimattta kuvaa kaiken muuttumisen vahvasti kokevan yksilön tuntemuksia suvun, kylän ja yhteiskunnan vieraannuttavassa, selittämättömässä järjestelmässä. Kestää monta kuuntelukertaa ennen kuin sanojen herättämät tunteet lopulta kohtaavat musiikin.

Mutta ne kohtaavat. Kuvat heräävät eloon ja päässä alkaa jytistä. Selkeän hitaassa puoliprogressiivisessa soitossa kaikki yksinkertaiset palaset ovat paikallaan. Tietty musiikillinen keveys pehmentää tekstien ahdistavuutta oleellisesti. Aake Otsalan kaksi tehokasta laulua (Portaat ja Joutomaa) sopivat Liimatan visioiden keskelle mainiosti.

Absoluuttinen nollapiste on tehnyt uransa ehkä parhaimman levyn. Tekstien oivallukset, riemastuttavat yksityiskohdat, ovat silkkaa nautintoa: "vastaantulijoideni järjestys määrätty / vaatteidensa väriyhdistelmien rytmin perusteella / valtioiden rajat vedetty / sen varalta että saunan jälkeen / tartun kartastoon" (Tungos on lavaste).
Jukka Yli-Lassila, Keskisuomalainen 2.4.1999

Suljettu

Tamperelaistunut Absoluuttinen nollapiste on edelleen viehkeä ja vaikea tapaus.

Suljettu pursuu hankalasti ymmärrettävää helppoa musiikkia. Absoluuttinen nollapiste ei jäseniensä nuoresta iästä huolimatta ole lähelläkään perusteinin maailmaa, vaan laulaja Tommi Liimatta kamuineen sanailevat ja soittavat kuin vanhat, omassa maailmassaan elävät äijät.

Markku Makkonen, Aamulehden Allakka-liite 17.4.2010

Tajunnanvirran aaltoihin katoaa

Tähän bändiin suhtautuminen on aina ollut hankalaa. Juuri luin, että Tommi Liimatan teemalliset (pojan kasvutarina) sanoitukset ovat loistavia ja että bändin biiseissä on samaa hohtoa kuin aikanaan Wigwamissa. Mutta minähän olen aina inhonnut Wigwamin äärirasittavaa progeilua!

Okei, biiseissä on enemmän terävyyttä kuin edellisillä levyillä ja voi jopa sanoa, että kitarat raikaavat välillä näyttävästikin. Se ei kuitenkaan muuta sitä mihinkään, että sanat ja sävelet eivät stemmaa yhteen juuri ollenkaan ja että Liimatan ääni ei ole kovinkaan kaksinen.

Myönnän, että Abso on allekirjoittaneelle liian hieno bändi. Tai jotain.
Ismo Uusitupa, Alueuutiset 21.4.1999

Suljettu

Epäkeskon popmusiikin ainoa oikea Absoluuttinen nollapiste lähestyy laajenevaa kuuntelijakuntaansa albumilla Suljettu. Albumi avaa yhden uuden tien Abson ihmeelliseen hyperajatteluun. Totta, Suljettu on nimensä ansainnut. Albumi on muutaman piirun verran ahdasasenteisempi kuin edeltäjänsä Simpukka-amppeli, mutta asenteet eivät kuitenkaan ole luotaan työntäviä. Lakonisuus on palannut! Levyn teemat ovat niinkin tuttuja ja arkipäiväisiä kuin kasvatus, suku, maaseutu ja lähiöt. Jokaisen uuden Abso-levyn jännitysmomentti, Liimatan "onko-tuon-vauvan-nimi-mahdollisesti-Jake?" -sanoitukset, eivät petä tälläkään kertaa! Itse asiassa ne ovat vain syventyneet ja löytäneet muotoaan entistä enemmän - ehkäpä taiteilija on lukenut rutosti lisää keräämiään vanhoja Hymyjä ja niiden huippuskribenttiä Veikko Ennalaa?

Liimatan ohella basisti Aake Otsala on saanut vakipaikan bändin toisena biisinikkarina. Otsalan värkkäämä tuotanto eroaa Liimatta-linjasta, mutta sopii Nollapisteen kansiin mukisematta. Otsalan molemmat lohkaisut - Portaat ja Joutomaa - ovat kirpeämpiä ja hektisempiä kuin totuttu Abso-muotti. Vakiintunut on myös laulumies Teemu Eskelisen kiinnitys bändiin, niinpä lyriikoille on taattu niiden ansaitsema teho.

Soittotaitoa sen kuin kertyy, jolloin levy levyltä hitit lisääntyvät. Ne, jotka eivät usko, kuunnelkoon raidat Kupit on kuin olisi häät, Sukututkimus lannistaa ja Joutomaa.

Jonna Autio, Like Uutiset 1999 (huhtikuussa)

Suljettu

Tommi Liimatta on loistavimpia nuoria lyyrikoitamme. Hänen rikkaasti viittoilevat ja mahdottoman osuvat kielikuvansa loihtivat nerokkaita hillittömyyksiä kuin itsestään. Liimatta tyypittelee arjen syvyydet surrealistiseen sfääriin, mutta ei kadota järisyttävää kosketustaan todellisuuteen.

Sanojen rytmit vaikuttavat mielivaltaisilta, mutta ovat svengaten harkittuja. Kelmeiden editorien jälkiä ei vielä onneksi näy, paitsi musiikin kompissa, joka on tyylilajin vaatimaa halonhakkuuhokemaa. Muilta osin Nollapisteen sävellykset saavuttavat jossain määrin sanojen visioita.
Jukka Hauru, Helsingin Sanomat 25.6.1999

Parikymppisten monumentti

Kalevala, Sibelius ja Suljettu. Koska Absoluuttisen Nollapisteen Suljettu-levyn suuruus ei vielä ole kaikkien tiedossa, on sen kehumisessa otettava kaikki keinot käyttöön.

Popmusiikki on yleensä parhaimmillaankin aikakaudessa kiinni olevaa viihdettä, mutta Suljettu on merkittävä suomalainen taideteos. Kaiken järjen mukaan albumin merkitys vain kasvaa vuosikymmenten mittaan. Ehkä puhumme levystä, jolla on merkitystä vuosisatojenkin päästä.

Vuonna 1999, kun Suljettu ilmestyi, sen tekijät olivat noin 23-vuotiaita. Rovaniemeläislähtöisillä soittajilla oli takana kuitenkin lähes koko vuosikymmenen kestänyt musiikillinen matka. Yhtye pääsi levyttämään jo teini-iässä, jolloin sen musiikki oli kahlitsematonta lahjakkuutta. Parissa vuodessa lahjakkuus muuttui vankaksi mutta kieroksi osaamiseksi.

Suljettu oli jo suurtyö, suuri kertomus suvusta, veljeksistä, isästä ja pojasta ja suomalaisesta maaseudusta. Parikymppisiltä tyypeiltä.

Suljettu on albumikokonaisuus, jonka aukeaminen on lopulta hengästyttävä kokemus. Sitäkin hämmästyttävämmän asiasta tekee se, että levyn alkuosa toimii itsenäisenä laulukokoelmana. Se millä tavalla bändi lopuksi nitoo kaiken elämän kokoiseksi kokonaisuudeksi aiheuttaa kuulijalle fyysisen kokemuksen. Suljettu-levyn jälkeen olo on väsynyt.

Suljetulla Tommi Liimatan ja Aki Lääkkölän sävellykset ovat totutun korkealla tasolla. Absoluuttista Nollapistettä on kuitenkin aina tulkittu Liimatan sanoitusten kautta. Liimatan kyky tehdä vinoja havaintoja on ylittämätön. Hän kuvaa muutamilla sanoilla ilmiöitä: "Luokan hiljaisimpia ei näy, he odottavat synnytystä."

Silti levyn alkuosa on kuitenkin vain esinäytös Liimatan Mona Lisalle, Sikstuksen kappelin freskoille, Moby Dickille. Suvannossa ylpeä ilme vetää yhteen suvun ja kyläyhteisön yhteisen tarinan. Se on eeppinen, traaginen, yksityinen, harras, kiihkeä, julma ja kaunis kertomus.

"Kukaan ei ole puhunut minulle vuosiin - Vaikka jokainen tarina minusta olisi totta, kivittäisivät välttämisen sijaan."

Silti hämmästyttävän levyn hämmästyttävin yksityiskohta on levyn neljäs kappale, basisti Aake Otsalan tekemä ja esittämä Portaat. Mistä ihmeestä tuo kaunokki on maan päälle ilmestynyt? Periaatteessa sillä ei ole mitään tekemistä levyn muun materiaalin kanssa, mutta Portaat on paikallaan.

Tuntuu, että Suljettua on tehty taiteen jumalien suojeluksessa.
Hannu Purola, Ilkka 28.5.2012

Suljettu ei avaudu koskaan lopullisesti

Suljettua ei voi koskaan saada kokonaan avoimeksi. Siksi sen viehätys pysyy. Teemalevystä löytyy aina jotain uutta, mieltä kutkuttavaa. Uusia teorioita, uusia tutkintalinjoja ja uusia koukkuja.

Soittimeni ei ollut vastaanottanut Suljettua pariin vuoteen. Eilen se tapahtui taas. Jos Suljettu todellakin kuulostaa 13 vuoden jälkeen yhä näin hyvältä, johtopäätöksestä ei ole epäilystäkään: se on yksi suomalaisen rockin virstanpylväistä.

Suljettua ei kannata selittää, se kannattaa kuunnella moneen kertaan. Sitä paitsi se on ylianalysoitu jo aivan liian usein.

Lyhyesti: isä-poika-suhde, hautajaisensa lavastava setä, geenien rasittuminen, sukurutsa, vainoharhaisuus, puhumattomuus, pienen kylän ongelmat, kaupungistuminen, kuolema – tai miten vain kukin haluaa tulkita.

Kai Nevala, Kaleva.fi 29.5.2012