Olos
Levyarvosteluita

Roiskutettua mustetta

Viidenteen albumiin mennessä yhtyeiden yllättävimmät metkut on yleensä kuultu. Absoluuttinen Nollapistekään ei tee Oloksella pesäeroa menneisyyteensä, mutta jalostaa johdonmukaisesti ilmaisuaan. Yhteensoitto, -laulu ja -sävellys alkaa olla esimerkillisen orgaanista.

Edellisen Suljettu-levyn hallittu teemojen kehittely kuuluu Oloksen progressiivisimmissa raidoissa. Levyn avaava Valajas helkures ja päättävä Tonttirajat sovitaan humalassa sisältävät kitaristi Aki Lääkkölän hehkuvaa maalailua, joka lennättää ajatukset Pekka Pohjolan ja Anssi Tikanmäen supisuomalaiseen popjazziin - jos kohta Joe Satrianikin käy mielessä. Toisaalta ilmaisua ollaan tiivistetty, palattu Simpukka-amppelin yksinkertainen on kaunista -tyyliin tehdä kappaleita. Kalkin sammutus kertoo ryyppäysretkeilystä, joka ei välttämättä ole Tommi Liimatan yleisintä ideakuvastoa. Synkkää lunastusta, baby soi radioystävällisesti kuin Leevi and the Leavings.

"Kirja on heitetty nurkkaan ja alettu tanssimaan", tiivisti Liimatta radiohaastattelussa Oloksen henkeä. Sekin on totta. Tällä levyllä Abso on tanssittavampi kuin koskaan. Em. Tikanmäeltä lainattu klavinetti tuo maukasta funk-potkua Kotiinpaluu, jotenkin- ja Soita kotiin, Elvis -kappaleille.

Olos sisältää ainakin kolme kappaletta, jotka kohoavat Nollapiste-klassikkojen sarjaan. Ja jos on maailman tarttuvin poplaulu aiheesta "pannako tammikuun alussa syntynyt lapsi kouluun 6- vai 7-vuotiaana".

Avaraan sävellykseen puettu Neljä ruukkua neliössä on Tommi Liimatan arvoituksellisimpia tekstejä. Kappale puhuu leikistä ja pelistä, ruukusta ja kivestä, asioiden piilossaolosta ja paljastumisesta. Tiheä symboliikka voisi kertoa naisesta versus miehestä tai luonnon ja ihmiskulttuurin suhteesta.

Tavan sinä pyhität juttelee jo selkeästi, kryptauksia vailla nykyajan latteasta mielipideilmastosta: "Yhdymme kaikkiin väittämiin / jotka liikkuu kun niitä kääntää. Ne kärsii muutossa ilman että / niihin tarvii viiksiä piirtää." Tavat pyhitetään, ei sisältöjä, ja fanaatikot joutavat psykologisiin testeihin: "Liikenneympyrässä yksin pamflettia heiluta - saat / roiskutettua mustetta selittää."

Viimeistään Olos nostaa Liimatan suomalaisten suurimpien rock-sanoittajien joukkoon. Näin kauniisiin riveihin kykenee harva: "Niin pienillä / nimettömillä kivillä lepäämme / ettei niitä voi kiertää." (Tie tomun suuntima) "Kun jään yksin, osaan jatkon." (Kotiinpaluu, jotenkin)
Suonna Kononen, Karjalainen 14.3.2000

Olos

Viime viikolla Kuopiossa esiintynyt Absoluuttinen Nollapiste on vaikuttanut vihaisten nuorten miesten kokoonpanolta. Rovaniemeläissyntyinen bändi on halunnut jättää vaikeat ajat taakse ja keskittyä musisoinnin uusiin ulottuvuuksiin Olos-albumilla.

Instrumentaaliavaus Valajas Helkures kuulostaa tunnelmallisesti anssitikanmäkeläiseltä. Bändin keulahahmon Tommi Liimatan suhdetta todellisuuteen luonnehditaan pakkomielteiseksi. Siinä osutaan oikeaan, kun Liimatta laulaa Kalkin sammutuksessa: "Joskus on hyvä vain ihmetellä kadunkulmassa ja työntää ilmanvaihtokanavaa toisarvoista rojua ja saada turpaan tietämättä tarkkaa syytä siihen tai syyn tietäen." Albumin sinkkulohkaisu on Kotiinpaluu, jotenkin, letkeä funk-riimittely.

Tämän päivän Absoluuttisen Nollapiste antaa painoa lyriikalle, tummille balladeille ja 70-lukulaiselle progemeiningille, kuten laulussa Synkkää lunastusta, baby. Tunnustus kuuluu antaa inhottavasta rehellisyydestä ja nukkavierusta huumorintajusta, Siinä on avantgardea trendipelleille.
Risto Löf, Savon Sanomat 16.3.2000

Olos

Kun biisin keskimitta jää alle neljän minuutin ja lyhyimmän biisin kesto on silti päälle kolmen, voi sanoa Absoluutikkojen vihdoin ottaneen radikaalin askeleen kohti perinteisempää pop-ilmaisua. Sitä voi sanoa vaikka mitä. Voi sanoa, että kieltämättä vaikean Suljettu-levyn jälkeen tämä on kevyttä, helppoa ja sujuvaa tavaraa. Samoja termejä ei kukaan silti halua käyttää Wigwamin tai Tasavallan Presidentin vähemmän koukeroisista tekeleistä. Niistä, joihin näitä biisejä olisi (tai voisi olla) mielekkäintä verrata.

Absoluuttisen vaikeusasteen määrittelevässä yhtälössä painokkain tekijä on kuitenkin teksti. Tekstien suoraviivainen ymmärrettävyys on kieltämättä kasvanut, mikä ei kuitenkaan ole vähentänyt niiden maalaamien mielikuvien moniulotteisuutta. Ja jos -kappaleen pohdinta vanhimmuuden tai nuorimmuuden merkityksestä koululuokkaympäristössä on koskettavinta ja samalla tavallaan syvintä filosofista pohdintaa, mihin olen pitkään aikaan törmännyt, niin simppeli kuin teksti sinänsä onkin.

Toinen levyn kirkkaimmista helmistä on tekstikentän kryptisempään äärilaitaan sijoittuva Käsitys mummoloista, joka kokonaisuutena vangitsee kuulijan varsin täsmällisesti määrittyvään tunnetilaan, vaikka elementit niin kovin abstrakteja ovatkin. "Bakteerit kai ovat itse valinneet ne niin oudot nimensä" - niinpä niin! "Mitäpä teen, mitäpä teen vanhuksella/ joka puhelimeen sanoo vain, että Möö Möö" - en minä vain tiedä!

Kun täsmällisempää selitystä en keksi, rohkaistun väittämään, että nimenomaan katsahtaminen yhtä lailla lapsuuden kuin vanhuudenkin piiriin tekee Tommi Liimatasta aiempaa aikuisemman oloisen tekstitaiteilijan. Tunne kertoo asian ilman selityksiäkin. Sama tunne kertoo myös, että tämä aikuinen on vain kokenut lapsi, joka ei ole antanut elämänpelon tukahduttaa uteliaisuuttaan.
9
Markku Halme, Rumba 5/2000

Tär kvaliteten på stilen?

Den mest originella bland Rovaniemis och polartraktens oliktänkande gåvor till finnpopen försöker envist förneka att de är ett "riktigt" band. Men deras produktion talar starkt för motsatsen; Absoluuttinen Nollapiste är kanske det mest sammansvetsade och samspelta band vi har just nu, som dessutom lyckas vara annorlunda på ett otvunget och övertygande sätt.

Deras femte cd, Olos, bevisar dessutom deras tekniska säkerhet som förstärkts album för album. Fem långspelare, en rad singlar och diverse sidoprojekt låter mycket och ännu mer då man betänker att Absoluuttinen Nollapiste publicerade sin första demo år 1992, samma år de debutspelade som 15-16-åringar. Via Rock SM-93 kom kontrakt för första albumet, Neulainen Jerkunen (1994).

I dag, då Absona bara är några år över 20, har de hittat en förvånansvärt helgjuten lyrisk och musikalisk linje. En förklaring finns i killarnas personliga historia; från små har de varit ett homogent gäng, kanske introvert men med förmåga att koncentrera sina konstnärliga uttrycksbehov till en inom rocken sällsynt kollektivism.

Så är varken Absos lyrik eller musik heller det man i första taget är benägen att kalla "rock". Stommen är och har varit från början Tommi Liimattas närmast plågsamt hyperrealistiska textbetraktelser där vardagen, närmiljön och dess människor - det i förbifarten sett triviala - utsätts för lika knivskarp som absurd analys. Frukten är orimmande konstateranden, vardagsfilosofiska sanningar som irrar kring på landsvägar eller småstadsgator, rotar i skräpkammare eller köksskåp, funderar över skolstarten och åldringsvården och - på något sätt - hittar hem. Musiken kan förvisso sägas vila på 70-talets progetraditioner, om än chefskompositörerna Liimatta, Aake Otsala och Aki Lääkkölä tar sig så många friheter att intryck och anspelningar, lån och rena stölder blir fräscha delar av en personlig produkt.

Olos är ett nytt led i Absos produktion och skiljer sig just i de två huvudelementen; lyriken är mer avskalat "poetisk" medan musiken är tätare, tjockare och massivare och låtarna bildar en starkare helhet. Samtidigt som en digrare publik än studenter och melankoliker hittar bandet kommer Abso emot halvvägs, med större självsäkerhet och mindre retsamma utmaningar för lyssnaren. Olos väcker en smula oro - lider originaliteten av uppmärksamheten? Hur som helst kan man med fog vänta sig överraskningar av detta band som aldrig ännu visat sig ointressant.
½
Saliven Gustavsson, Hufvudstadsbladet 23.3.2000

Olos

Absoluuttinen Nollapiste jatkaa musiikkinsa avaamista. Vuoden takainen Suljettu oli temaattinen kokonaisuus, mutta kuin manselaistuneiden tekijöidensä pohjoisesta kotiseudusta muistuttaen nimetty Olos koostuu "vain" irrallisista poplauluista. Absoluuttisen Nollapisteen rockin muoto on nyt helpommin lähestyttävissä kuin koskaan, mutta Tommi Liimatan lyriikat ovat yhä tyystin oma lukunsa. Elämä etelän vetelien keskuudessa on suoristanut yhtyeen musiikkia, mutta se ei onneksi ole merkinnyt sen ainutlaatuisuuden vesittymistä. Absoluuttista Nollapistettä kuunnellessa on aina tuntunut kuin rockissa olisi viimeinkin rohjettu ottaa käyttöön tuo tavallisesti koskematon 90 % ihmisen aivokapasiteetista.

Olos käynnistyy kuin tuulimyllyn siipien viuhdonnan jälkeen pinkfloydisella instrumentaalilla Valajas helkures, jonka nimelle vain tekijät voivat antaa merkityksen. Jatkossa Nollapisteen soitto on suvereenin raikkaalla otteellaan toteutettua kevyttä funkia, 70-lukulaista pikkuprogeisuutta ja äärisympaattista poppia tajuntaan porautuvine kertosäkeineen. Tommi Liimatan teksteistä nousee esiin paitsi humoristisia myös filosofisilta välähdyksiltä maistuvia riimejä.

Yksi Absoluuttisen Nollapisteen valttikorteista on bändin tapa yhdistää positiivisella aikuisuudellaan häikäisevä soitto yleiseen epätosikkomaisuuteen. Olos on vakavan leikkimielisyyden ja osaamisen optimaalinen kohtauspaikka. Vastaamattomia kysymyksiä Olos jättää vähemmän kuin edeltäjänsä, mutta ainakin yksi jää vaivaamaan mieltä. Mikä ihme on Tommi Liimatan soittama Pieksämäki-kitara?

Pertti Ojala, Soundi 4/2000

Olos

Nollapiste on normaaliuttanut ilmaisuaan sitten progepitoisen edeltäjänsä. Oloksen musiikillinen ilmaisu lähestyy normaalia Suomi-rockia, mutta yhtyeen sanoitukset jatkavat entisillä linjoilla. Tommi Liimatta on maamme rock-lyriikan Volter Kilpi, muut eivät tule lähellekään hänen verbaalista valmiuttaan ja persoonallista ilmaisuaan. Absoluuttinen Nollapiste on niin ikään aivan omassa luokassaan muihin verrattuna, sillä vaikka yhtye muutti musiikkiaan kohti perinteistä rockia, onnistuu se silti kuulostamaan vain ja ainoastaan itseltään. Tätä nykyä bändi on astunut ulos lapsenkengistään ja se parantaa kuin sika juoksuaan levy levyltä.
(kisakonekiskaisu)
Jyri-Jussi Rekinen, Rytmi 2/2000

Olos

Miesmuistiin ei ole ilmestynyt näin paljon hyvää ja tuoretta suomipoppia yhden kevää kuluessa. Eri miesgenret tulvahtavat esiin. Yksi niistä on Absoluuttisen nollapisteen älykköfilosofinen elämänote, joka on naamioitu runon hellään vaippaan. Laulajan ääni on niin ystävällinen, että kuuntelen sanoja tarkkaan, ja tarttuvan melodian ansiosta opin äkkiä ulkoa. Yhdessä kappaleessa verrataan ruukkua ja kiveä, ja toisessa mahdollisia seurauksia siitä, pannaanko vuodenvaihteen alla syntynyt lapsi kouluun eri vuonna vai samana kuin samana kalenterivuonna syntyneet tulevat koulutoverit.

Peik Johansson, Voima 4/2000

Olos

Jo pakkaus saa hämmennystä aikaan. En olisi kuuna päivänä uskaltanut laittaa rahojani likoon sen puolesta, että Absoluuttisen nollapisteen viidennen albumin kannessa on värivalokuva! Näin kuitenkin on ja samalla neljä levyä visualisoinut piirroskuvien sarja on katkennut.

Sisältökin hämmentää. Edellisen Suljettu-levyn jälkeen erehdyin luulemaan, että Absoluuttinen nollapiste on tallannut musiikillisen polkunsa kaikki rastit, mutta väärässä olin. Ja vielä mitä! Olos onkin yllättäen rennoin ja sujuvin Abso-tuote koskaan. Olos on melkein normaalien ihmisten levy. Potentiaalisia hittilohkaisuja ennenkuulumattoman täyteläisine stemmalauluineen piisaa. Kotiinpaluu, jotenkin ja Tavan sinä pyhität biisejä huomaa hyräilevänsä jo ensimmäisen kuuntelun jälkeen.

Timmi ja rennoin rantein soljuva kitarointi on pakko mainita erikseen tämän levyn yhteydessä. Kitaratyöskentely kuulostaa niin heleältä ja vaivattomalta, että voisi luulla soittimen kasvaneen kiinni Aki Lääkkölän käsivarsiin. Vielä niille, jotka eivät tunne Tommi Liimatan sanoituksia; voin suositella tutustumista. Absoluuttisen nollapisteen takki ei tunnu tyhjenevän millään. Siksi minulle sopisikin vallan mainiosti, että Abso tipauttaisi kerran vuodessa levyllisen rokkia. Kyllähän näitä viisuja kelpaa rallatella.
+
Jonna Autio, Like Uutiset 3/3000 [sic]

Riisimurojen salainen elämä

Absoluuttinen Nollapiste on orkesteri, jota ei voi ainakaan syyttää omaperäisyyden puutteesta - ei musiikissa, eikä varsinkaan sanoituksissa. Yhtye on ehtinyt saavuttaa vankan kulttisuosion, ja kriitikot ovat verranneet sen musiikkia Suomi-progen jättiläisiin Wigwamiin ja Tasavallan Presidenttiin. Itselleni Absoluuttisesta Nollapisteestä tulevat mieleen sellaiset älykkörokin klassikot kuin Steely Dan, Gabriel-kauden Genesis, tai hieman uudemmista Pavement ja They Might Be Giants (muistaako kukaan enää nämä nykkiläis-nörtit?). Omintakeinen, absurdi tapa katsella maailmaa yhdistää laulaja-biisintekijä Tommi Liimatan selkeästi tähän traditioon, joka ärsyttää monia ja ihastuttaa joitakin (kuten itseäni).

Musiikillisesti Absoluuttinen Nollapiste parodioi hellästi 70-luvun bändien mahtipontisuutta ja vaikeita sointu- ja tahtilajinvaihtoja, pystyen silti olemaan muutakin kuin pelkkä vitsi. Olos ei kohoa aivan yhtyeen tuotannon huippuun, mutta sillä on silti monia herkullisia hetkiä kuten Soita kotiin, Elvis, Ja jos, sekä Kotiinpaluu, jotenkin hauskoine Stevie Wonder-klavinetteineen. Loistava yhtye, ei voi muuta sanoa!
Pekka Raittinen, Muusikko toukokuu 2000

Olos

Olos on rovaniemeläisviisikon viides albumi (taitavat nykyään olla kuitenkin tamperelaisia). Seesteiset kannet silmänkantamattomiin vievine maisemineen ja moderneine tuulimyllyineen osuvat hienosti yksiin sisällön kanssa. Oletettavasti Olostunturilla (524 metriä mpy.) Muoniossa (n. 6 km kirkolta kaakkoon) kuvatut maisemat lataavat kuulijan jo etukäteen hartaaseen mielentilaan.

Levy alkaa hymnimäisen haikealla instrumentaalilla Valajas Helkures, jonka myötä luonnonmystinen tunnelma on avattu. Kalkin sammutus svengaa pehmeästi kuin tuulen henkäys pellon yllä. Tommi Liimatta tekstittää kutkuttavan arvoituksellisesti: "Et päiväkirjaasi saa kaupaksi / sillä minulla on tavallista parempi muisti". Arkielämän käänteet kuvastuvat filosofisissa muodoissa, perimmäisiä kysymyksiä ei voine liikaa pohtia. Osuvasti kannattaa kysyä, että "kun maailma loppuu, kuka saa meidän tavarat? / Taotaanko mikkitelineiksi vesurit?" (Tavan sinä pyhität). Paikoin lauseet liikkuvat metaforina, välillä runollisina vinjetteinä, mutta toisinaan Liimatta armoittaa biisit toteamuksillakin: "Aina on vaara että vanhinta pidetään jälkeenjääneenä" (ekaluokalle kouluun menevästä biisissä Ja jos).

Ilahduttavasti 70-lukua hipovien progekitarasoundien, muhevan rytmisektion ja jopa syntikoiden asuttama äänimaisema on harmoninen. Järkytyksiä tai hurjia korkeuseroja ei esiinny. Tämä on tietysti sekä saavutus että puute. Toisaalta, miksi pitäisi vaihtaa tyyliä kesken tyylittelyn? Synkkää lunastusta, baby tosin jopa rokkaa rennohkosti akustisten kitaroiden helistessä. Käsitys mummoloista liikkuu jylhän hillitysti helmeillen; valitettavasti kertosäkeen ansiosta biisi on vähemmän kuin osiensa summa. Albumi on hyvin soitettu ja tuotettu, tasapainoinen kokonaisuus. Viimeinen raita vie takaisin siihen ympyrän pisteeseen, mistä Helkures lähti. Maalaispoika lukee sen nimen laakista myös suomenkielisten biisinnimien eliittiin: Tonttirajat sovitaan humalassa.
Juha Kaarsalo, Musa.fi 2/2000

Rokkifanit hehkuttaa

Joistain yhtyeistä vaistoaa ensikuulemalta rajatonta potentiaalia. Absoluuttinen Nollapiste oli sellainen yhtye, ja vaisto osui oikeaan. Sen tyylitaju on pettänyt hyvin harvoin ja uusimmalla albumillaan se on parempi kuin koskaan. On vaikea keksiä, mitä tältä bändiltä puuttuu: 70-lukuiset vaikutteet herättävät kotoisia tunteita, mutta musiikki on kuitenkin originellia ja modernia. Äänimaailmassa ja teksteissä on hyvin urbaaneja piirteitä - ja samalla jotain lehmänpaskanlämmintä. Yhtye on sekä soitto- että luomisvoimaltaan professionaali, muttei silti kliininen. Biisit ovat älykkäitä, mutta eivät sorru näsäviisasteluun ja tarvittaessa Tommi Liimatta kirjoittaa lapsellisiakin tekstejä olematta naivi. 2000-luvun tärkein suomalainen rockyhtye? Perusteltua vai pateettista?
Juha Mäkinen, Jyväskylän Ylioppilaslehti 6/2000

Olos

Absoluuttinen Nollapiste on jostain syystä vältellyt tätä julkaisua, joten korjataanpa tuo pienoinen kauneusvirhe. Bändiä tuntemattomille kerrottakoon, että tämä kevään kynnyksellä ilmestynyt "Olos" on jo heidän viides täyspitkänsä. Abson musiikkihan on periaatteessa poppia, mutta se sisältää varsin runsaasti myös proge-elementtejä. Laulaja Tommi Liimatan sanoitukset ovat tietysti ihan oma lukunsa, mutta ei puututa niihin. Bändin alkuaikojen tuotanto leimannut hienoinen "kulmikkuus" on "Olos"-levyllä jalostunut varsin sulavanaoloiseen muotoon, menettämättä silti tippaakaan progeudestaan. Liimatta on myöskin selvästi kehittynyt laulajana, ja kakkosvokalisti Teemu Eskelisen kanssa on saatu aikaiseksi varsin maukkaita lauluharmonioita. Erityismaininnan haluaisin antaa kitaristi/kosketinsoittaja Aki Lääkkölälle, joka pääsee sooloissaan aivan uskomattoman hienoihin tulkintoihin. Sielukasta! Vapise Reeku Rechardt! Pitää kai tässä vielä kehua basisti Aake Otsala ja rumpali Tomi Krutsinkin kun muutkin tulivat mainituiksi, Absohan on ennenkaikkea tiukasti yhteensoittava bändi! Absojen edellinen albumi "Suljettu" oli teemallinen kokonaisuus, mutta vaikka tämä uutukainen sisältääkin toisiinsa liittymättömiä kappaleita, on tämä silti vähintäänkin yhtä ehjän tuntuinen paketti. Hienoa proge-poppia! Absojen paras albumi, joka omaa ihan selvää hittipotentiaalia!
Heikki Kippola, Colossus nro 14 (3/2000) marraskuu 2000

Olos

Historia tuomitsee sinänsä kivan Oloksen väliinputoajaksi Suljetun ja Nimi Muutetun puristuksessa. Ei tullut progea, tuli poppia. Kevyempi kokonaisuus, jonka onnistunut alku hyytyy levyn keskivaiheilla. Tietynlainen vedenjakaja yhtyeen tuotannossa, sillä Liimatta ottaa teksteissään ison askeleen kohti tiiviimpää ja maltillisempaa ilmaisua.
½
Kai Nevala, Kaleva.fi 16.11.2012 (jutussa, jossa arvosteltiin kaikki 11 siihen mennessä julkaistua levyä)