Olen pahoillani - Valitut teokset 1994-2000
Levyarvosteluita

Olen pahoillani - Valitut teokset 1994-2000

Absoluuttinen Nollapiste on noussut suomalaisen nöpö-rockin kuninkuusluokkaan. Tommi Liimatta ja muut tiitiäiset sijoittuivat viidensiksi rockin SM-kilpailuissa 1993. Tämän jälkeen pumppu on pukannut kokonaista viisi kokopitkää omalaatuista progepoppailuaan. On siis tullut aika julkaista kokoelma ennen kuin sankariemme profiilit valetaan pronssiin ja kutsu linnan juhliin tipahtaa postiluukusta.

Olen pahoillani sisältää pari uuttakin rallia, mutta pääpaino on menneessä. Liimatan kielenkäyttö vetää väkisinkin suun virneeseen ja äkkiväärät sanoitukset toimivat kokoelman jokaisella raidalla. Alkuaikojen kyynistely on vuosien varrella muuttunut selkeämpään, jopa radioystävällisempään suntaan, piikikästä hassuttelua unohtamatta. Tommi Liimatta on ansainnut oman alaviitteensä suomalaisten sananikkarien sammumattomassa saagassa.

Nollapisteen musiikki on aina ollut omituisen 70-lukulaista ja Wigwamin levyt on kuunneltu tarkkaan. Sen sijaan urhojemme ulkoinen olemus ja muut edesottamukset tuovat mieleen lähinnä Kari Peitsamon ja muut propellihattuiset poikarokkarit. Tämä ristiriita tuntuu vuonna 2001 lähes ajattomalta reseptiltä ja orkesterin nöpö-uskottavuus on vahvassa nousujohdanteessa.

Kokoelman mehukkainta antia ovat vuonna 1995 julkaistulta Muovi antaa periksi -levyltä lohkotut Koira haistaa pelon sekä Olen pahoillani. Sen sijaan Ajoratamaaluksessa on havaittavissa pienehköä eppunormalisoitumista, mikä ei sovi bändille lainkaan yhtä hyvin kuin vino progeilu. Uudet biisit kuitenkin osoittavat särmän säilyneen. Ei siis mitään syytä olla pahoillaan.
½
Timo Forss, Like Uutiset 2/3001 [sic]

Tonttirajat sovitaan humalassa

"Rakas ystävä, tältä kokoelmalevyltä puuttuu juuri SE biisi - mikä se sitten ikinä onkin."

Tervehdys Absoluuttisen Nollapisteen uutuuslevyn kansivihkossa on tietysti asiaa. Noinhan se kokoelmien kanssa tuppaa olemaan. Kaikkia ei voi miellyttää. Nollapiste on valinnut Olen pahoillani -koosteelle selkeimmät ja tarttuvimmat kipaleensa. Lähestymistapa on perusteltu: sellaiset kappaleet kuin Ja jos, Ajoratamaalaus, Silti ja Rarmos ybrehtar tempaavat Abso-keikoilla noviisitkin mukaan liki ensitahdeista.

Kääntöpuolena kirjataan ylös sitten se, että monet fanit tuntuvat arvostavan korkeimmalle Abson omituisimpia vetoja, joilla ei radion prime timeen ole mitään asiaa. Nyt nämä vertailukohdattomat outoudet, Paikallinen nimikauhu tulee ellei maissi lopu, Viisas lintu (haukka), Tonttirajat sovitaan humalassa, on retusoitu kuvasta. Ylenpalttisesta itsekritiikistä kertoo se, että ensi-EP Ei ilmestynyt ei ole äänitysteknisen tasonsa takia saanut lainkaan edustusta kokoelmalle, vaikka Kaikki nukkuu pois olisi Abso-klassikko jos joku.

Ajoratamaalauksen singleversion, B-puoli Raamin ja uuden Koira haistaa pelon -editoinnin lisäksi täkyinä on kaksi uutta raitaa. "Kallein harrastuksemme on juoksevalla vedellä tiskaaminen", laulaa Liimatta aloituskappaleella Hyviä muistoja, huomenna suihkuun. Sellaista se lienee rock-muusikon glamour Suomessa.

Liimatta vitsaili kokoelmaa suunnitellessaan, että kansi tulee olemaan taitettu arkki, jonka keskiaukeama on parhaaseen rahat pois -kokoelmatyyliin valkoinen. Näin ei tietenkään ole. 16-sivuisen kansivihkon teksteissä ja valokuvissa riittää tutkailtavaa pitkäksi aikaa. Hyvin tehty kokoelma 90-luvun Suomi-rockin yhdeltä tärkeimmältä yhtyeeltä.
Suonna Kononen, Karjalainen 13.3.2001

Olen pahoillani - Valitut teokset 1994-2000

Fanityyppinen henkilö ehti jo vuoden alussa kysyä bändin kotisivulla, jotta "onko mahdollista jättää julkaisematta se kokoelmalevy?". Vastauksena sinänsä asialliseen kysymykseen oli aivan yhtä asiallinen "on mahdollisempaa jättää se ostamatta". Minun tehtäväni kriitikkona lienee arvioida, oliko sen julkaisu fiksu toimenpide ja toisaalta myös kertoa, kenen se mahdollisesti kannattaisi hankkia.

Ja kenenkö se siis kannattaisi hankkia? Ensimmäisenä ei tule mieleen bändiin ensikosketuksensa ottava ihminen, vaikka tämä kooste kaikki "tärkeimmät" biisit sisältääkin; Rarmos ybrehtar, Ja jos, Kotiinpaluu, jotenkin, Silti ja kaikki nää. Näille sivistymättömille suosittaisin mieluummin koko aiempaa tuotantoa tai vaihtoehtoisesti en yhtään mitään, sillä ne ovat ainoat pätkänkään vertaa järkevät vaihtoehdot. Koko aiemman tuotannon omistaville tätä sen sijaan voi suhteellisen puhtain omintunnoin suosittaa, sillä Olen pahoillani onnistuu pakkaamaan 71 minuutin mittaan suunnilleen kaikki ne eityyppiset elämykset, jotka koko tuotanto tarjoaa, mutta kiireisen nykyihmisen näkökulmasta aivan liian pitkässä ajassa. Mukana täytyy täten olla myös yksi (Tasavallan Presidenttiä apinoiva) instrumentaali, joka on samalla saanut lahjoittaa nimensä koko koosteelle sekä yksi basisti Aake Otsalan laulama kappale, herkkyydessään kerrassaan pysäyttävä Portaat.

Esittelysinglenä julkaistiin vain toinen kokoelman uusista biiseistä eli Hyviä muistoja, huomenna suihkuun. Tätä singleä myöten koko aiemman tuotannon omistaville tarjotaan hankintamotiivina upea Käyneet hedelmät, joka on livenä muodostunut faneille jo kovin rakkaaksi. Eikä siinä vielä kaikki, vaikka tätä ei bändi tai levy-yhtiö missään kerrokaan; vanha biisi Koira haistaa pelon on saanut perään kaneetin (koira haisee puulle). Se tarkoittaa sitä, että biisin perässä on varsin sympaattinen instrumentaaliosuus, joka pättyy puhelinvastaajasta kopioituun hillittömään, varsin ärtyneellä äänellä sanailtuun viestiin "Tämä on isäsi. Vitsi oli huono. Soita heti tänne, kun tulet takaisin kotiin."
8
Markku Halme, Rumba 5/2001

Olen pahoillani - Valitut teokset 1994-2000

Samoissa rock-kisoissa Pekka ja Susi -yhtyeen kanssa esittäytyi toinenkin mielenkiintoinen bändi. Rovaniemeläiset lukiopojat jakoivat kuulijoiden mielipiteet visusti kahtia ja jäivät loppukilpailussa viidensiksi. Historia on kuitenkin näyttänyt, että Absoluuttinen Nollapiste oli 90-luvulla kituneiden ja lopulta kokonaan hiipuneiden Rock-SM-kisojen merkittävin tulokas

20 kappaleen kokoelma esittelee huimin harppauksin edenneen orkesterin taipaleen koulupojista ammattilaisiksi. Tuoreus ei ole kadonnut matkan varrelle, vain kyvyt ideoiden toteuttamiseen ovat lisääntyneet. Alkuaikojen hieman hapuileva progeilu ja Tommi Liimatan tekstien paikoin itsetarkoituksellinen hämäryys on kasvanut kypsän seestyneeksi popilmaisuksi. Samalla yhtye kuulostaa edelleen vain ja ainoastaan omalta ainutlaatuiselta itseltään, mikä on popbändillä harvinainen ja arvokas avu.

Tero Liete, TV-Maailma 13/2001

Olen pahoillani - Valitut teokset 1994-2000

Absojen kestävän viehätyksen salaisuus on omien tekemisten vilpitön avoimuus, josta tämä valikoimakin on inspiraationsa saanut. Harva yhtye osaa yhdistää "vaikeat" musiikilliset temput ja tekstihienoudet yhtä viattomiin ja vetovoimaisiin progepop-lauluihin. Nämä hemulit eivät halua tehdä kenenkään elämää tai musiikinharrastusta vaikeammaksi, vaan tarjoavat perin luontevan tavan laajentaa vastaanottokykyä ja riimiymmärrystään surrealistisiin mielikuviin asti. Asiaan kuuluu se, että kansitekstit jutustelee Jukka "Honest" Junttila, joka tunnustaa diggaavansa enemmän yhtyeen ideaa kuin itse musiikkia.

Kokoelma on kuulunut loogisena vaiheena bändin kehitykseen jo kauan ennen luontevaa hetkeä saada sellainen aikaiseksi. Ja materiaalia on kertynyt niin paljon, että yhtye voi avoimuuttaan ja vilpittömyyttään aidosti murehtia yksityisten ihmisten pettäviä odotuksia juuri niiden omien suosikkikappaleiden suhteen. Paha siinä on mennä sitten sanomaan, että 7-minuuttisen ekan nimibiisin Neulainen Jerkunen olisi ehdottomasti pitänyt olla mukana, kun kerta koosteen nimikkoinstrumentaalikin on letkassa. Joka tapauksessa Absojen 20 (fanista riippuen kyseenalaista) suosikkia soivat oivasti, tiheästi ja mieluisasti toteutuneessa olomuodossaan. Päähän iskostuu jälleen hyviä, hyvempiä ja loistavia melodiakulkuja, hilpeitä soitannollisia yllätyksiä sekä kiehtovan mielikuvituksellisia kuvavälähdyksiä laihoista syvistä miehistä, valuvista kahveista, ilman käsiä huitovasta majakasta, tekemättä jääneistä säähavainnoista, raskaista portaista, liekehtivistä oravista, taikinan syömisestä ja kaikista toisiinsa satunnaisesti liittyvistä ja salaperäisesti järjestyvistä kielikuvista. Ei siinä ole mitään lisäämistä tai vaihtamista, kun pari hyvää kipaletta on peräti ennenkuulumattomia.

Asko Alanen, Soundi 4/2001

Olen pahoillani - Valitut teokset 1994-2000

Joudun taas selittelemään, etten ole kymmeneen vuoteen tsekkaillut kotimaisia rokkibändejä juuri lainkaan, joten se kuinka hieno bändi on Absoluuttinen Nollapiste tulee minulle melkein yhtä suurena yllätyksenä kuin se, että he kutsuivat minut kokoelmalevynsä julkistamistilaisuuteen. Selitykseksi molemmille yllätyksille osoittautui "Folkjokeopus".

Rovaniemeläisyyteen laulusolistin ja sanoittaja/säveltäjä Tommi Liimatan kanssa käymäni keskustelun perusteella sain sen käsityksen, että usein hassulta hourailulta tuntuvaan sävellystuotantoon hän on aikanaan saanut tärkeän varhaisinspiraation englantilaisen folkrock-sekoilun suurelta edelläkävijältä Roy Harperilta, jonka keskeinen ja kenties paras aikaansaannos on vuonna -69 ilmestynyt "Folkjokeopus". Lisäksi hän on aikanaan tykännyt lukea tekemiäni Musa- ja Soundi-lehtiä, koska niissä niin suuresti arvosteltiin Harperia ja muita samanlaisia neropatteja, joskin minulta jäi muistuttamatta, että suurin Royn ihannoitsija en kuitenkaan ollut, vaan edesmennyt Pekka "Pipin Pieni" Markkula. Samapa tuo, minulla on kuitenkin tunne, että Tommi saattoi yhtä hyvin vetää minua jalasta kuin puhua totta, sen verran armoitetulta sanansepittäjältä hän vaikuttaa.

Nimenomaan sellaisia vaikutteita, joita tekisi mieli kutsua "Folkjokeopukselta" tai ylipäänsä miltään Harperin levyltä peräisin oleviksi, en Absoluuttisen Nollapisteen levyltä tähän hätään löydä. Sen sijaan löydän sieltä alusta loppuun täysipainoisen tiun epämääräisesti "70-lukuhenkiseksi" luokiteltavia pop/rock-raitoja, joista jotkut ansaitsevat musiikillisen ilmeensä johdosta lisämääreen "proge" ja kaikki ansaitsevat sanoituksellisen otteensa johdosta epiteetin "seko". Tai sitten "heko". Tai kenties "keko". Samantekevää, sillä niissä lähes poikkeuksetta on "ymmärtämiseen" ja varsinkin "hyräilemiseen" houkuttelevaa sympaattisuutta, vetovoimaa ja hölmöilyä. Voi niissä olla jonkun sortin viisauttakin, vaikea vain sanoa minkä sortin.

Hämmentävän tutunomaiselta, mutta kuitenkin täsmälliseltä sormella osoittelulta viattomuuden temmellyskentille karkaavaa plagiarismin tapaistakin kuulen esim. kappaleessa Ajoratamaalaus ja nimiraitaa Olen pahoillani voisin helposti väittää sataprosenttiseksi lainaksi, niin tutulta se kuulostaa, mutta silläkään ei ole mitään merkitystä. Vain sillä on, että Absopiste on mainio orkesteri.
Waldemar Wallenius, Musa.fi 2/2001

Suomirockin suuret omituiset

Ville Similä, Ylioppilaslehti 12.4.2001

Absoluuttinen Nollapiste ei hyydy eikä hytise

Jos et vielä tunne orkesteria nimeltä Absoluuttinen Nollapiste, on hiljattain ilmestynyt kokoelmalevy Olen pahoillani - valitut teokset 1994-2000 oiva tapa tutustua Suomen virallisen outobändin tuotantoon. Luvassa on yhtyeen hiteimpiä kappaleita vuosien varrelta, mutta myös muutama uusi mutkattoman kuuloinen raita. Vipuun ei kannata silti mennä: vaikka Olen pahoillani kokoaakin yhdelle lätylle orkesterin kuulijaystävällisimpiä kappaleita, eivät Tommi Liimatan hämärät sanoitukset sittenkään päästä kuuntelija-parkaa helpolla.

Olen pahoillani on hyvin miellyttävä levy kuunnella. Mukana on monta Nollapiste-mittapuun mukaan normaalia kappaletta, joukossa myös todellisia helmiä. Savu meihin, Saatteeksi ja loistava Kupit on kuin olisi häät ovat Absoa parhaimmillaan. Houkuttimeksi kaavaillut uudet siivut Hyviä muistoja, huomenna suihkuun sekä Käyneet hedelmät ovat myös tutunkuuloista tavaraa. Erityisesti Hyviä muistoja... on avausraitana loistava, uusi ja naseva. Vanhojen kappaleiden valinta on painottunut orkesterin viidestä levystä kahdelle: sekä Muovi antaa periksi (-95) että Olos (-00) ovat kokoelmalla hyvin edustettuina. Toki muiltakin levyiltä on poimittu parhaita paloja. Vuoden -99 Suljettu-levyltä [Vuoden -94 Neulainen Jerkunen -levyltä, ylläp. huom.] on mukana erinomainen ja purevasanaisuudellaan hieman tyypillisestä Abso-tyylistä poikkeava Rarmos Ybrehtar. Kokonaisuutena Olen pahoillani pursuaa pienillä sanoilla lausuttuja suuria totuuksia, hämmästyttävän nasevia melodioita ja selittämätöntä tunnetta elämää suuremmasta nenäkkyydestä.

Pitkän linjan Abso-diggareiden taholta kokoelman suosio ei tosin ole ollut varauksetonta. Monia heistä rieponee se, että kulttibändin asemassa paistatellut Nollapiste alkaa yllättäen kiinnostaa myös suurempaa yleisöä. Sävellyksissä ja kertosäkeissä on paikoin näkyvissä popimpi ote, mikä risoo outobiiseihin mieltyneitä faneja. Se, onko muutos sitten tahallinen linjanveto lähemmäs mainstreamia vai ei, lienee jotakuinkin yhdentekevää. Yhtyeen luonnollinen kehitys vaatii uusien suuntien etsimistä, eikä suuren yleisön kiinnostuksen herättäminen ole huonoin vaihtoehto. Jämähtäminen valveutuneiden yliopisto-opiskelijoiden ja muutaman pohdiskelevan teinin ikoniksi ei kulttimaineen menetyksen uhallakaan liene Nollapisteen musiikillinen päämäärä.

Absoluuttinen Nollapiste on Rovaniemen lahja suomalaiselle rock-musiikille. Koulupoikien autotallibändistä on tullut orkesteri, joka kannattaa ottaa vakavasti. Ei kuitenkaan liian vakavasti. En tiedä juontuvatko Nollapisteen nokkeluus ja näkemys pohjoisesta kotipaikasta, mutta laulujen kieroutuneet sanoitukset ja epäilyttävän mutkattomat melodiat ovat aivan omaa luokkaansa. Absossa yhdistyvät nerokkuus ja nukkavieruus täysin uudella tavalla. Levyn kuunnelkoot Nollapiste-diggareden lisäksi miellellään myös muut kynnelle kykenevät, mutta avoimin mielin.
Lotta Kaarna, Kangasalan lukion verkkolehtiprojekti Aikapeili 20.4.2001