Oheinen teksti on editoitu arvostelusta, jossa käsiteltiin myös Freud Marx Engels & Jungin nuottikirja "Jokainen hakee nuottinsa itse".
Rockia kelpaa kuluttaa 2000-luvulla. Suomalaista rock-kirjallisuutta ilmestyy enemmän kuin koskaan ennen, vanhoja klassikkoalbumeita uudelleenmasteroidaan ja -pakataan, DVD-kokoelmia tehdään, bändien keikkailu muuttuu juhlakiertueiksi.
Myös kotimaisten rock-nuottien julkaisutoiminta on on kiivastunut. Mielenkiintoista soitettavaa etsivät musikantit lienevät asiasta eniten mielissään. Toisaalta musiikkibisnestä ajaa nuottikirjojen tekoon pieni moraalinen pakko.
Maan tavaksi on tullut vaatia levyttäviltä rock-artisteilta kustannussopimuksia, joilla levy-yhtiöihin kytketyt kustannusyhtiöt ohjaavat musiikin tekijänoikeustuloista kolmanneksen itselleen. Vastapainoksi yhtiöiden pitää edistää kustantamansa musiikin leviämistä soitettavaksi – siis nuotteina.
Absoluuttisen Nollapisteen tuore nuottikirja on hyvää tekoa. Kirja on tarkoituksenmukaisessa A4-koossa. Nuottien sekaan on pakattu valokuvia ja selitystekstejä niille, jotka eivät itse nuoteista perusta. Suvannossa ylpeä ilme ja muita nuotteja on yhtyeen tuotannon best of -tyyppinen kokoelma. Yksi yhteen taannoisen Olen pahoillani -cd-koosteen kanssa kirja ei kuitenkaan mene. Fanit saivat vaikuttaa kappalevalintoihin internet-äänestyksessä viime vuonna. [Siinä välissä ilmestyi myös yksi uusi levy – ylläp. huom.]
Laulaja-lauluntekijä Tommi Liimatta on pedantti rock-eksentrikko ja kontrollifriikki, minkä tietäen on hieman ihmeellistä todeta, että nuottikirjan viimeinen oikoluku lienee jäänyt tekemättä. Mukana on pikku kirjoitusvirheitä, "huoneisto" eikä "huoneusto", "Lääkköllä" eikä "Lääkkölä". Liukuovet-kappaleen c-molli-aloituskitarafraasi soitetaan nuotin mukaan kolme kertaa, vaikka levyllä se tulee neljästi.
Nuotintamiseen on varmasti kyllä paneuduttu. Paperilta on mielenkiintoista havaita Nollapisteen rytmiikan ja soinnuttelun monitahoisuus. Itse musiikista sitä ei välttämättä hoksaa: bändi soittaa niin vaivattomasti alleviivaten pikemminkin naivismilla kuin progressiivisuudella.
Liimatan tekstit toimivat painettuinakin. Esimerkiksi Liukuovet nivoo alkoholismin, aikuistumisen ja erilleen kasvamisen aiheet tuorein kielikuvin:
"On halu astua pienestä ovesta pienen tontun eteen, pienen tiskin ääreen, pienen pikarin ylle ja tekemällä pahaa itselleen päästä eroon hänestä ken väsymystään valittaa kun kuorii hedelmää. Ikäkaudet vaihtuu, kesäihottuma paranee täysin. Mihin nuoruus menee? No kaislikkoon tuo salskea poika ainakin soutaa ruskettunut tyttö mukanaan."
Liimatan kertomukset kappaleiden taustalta ovat nuottikirjan kiinnostavaa lisäapetta ja vahvistavat sen, että selittely ei taidetta toisaankaan välttämättä huononna. Eläimen varmuus -kappaleessa kuulemma kuuluu Paul Stanleyn soolotuotanto ja Pyhää Nynnyä inspiroi Procol Harumin Fires (Which Burn Brightly), Neljää ruukkua neliössä puolestaan Carl Barksin Akkari-jatkosarja Takaisin Klondikeen.
Nuotit säilyttävät levysävellajit. Yhtyeen erikoisuutena on ollut Liimatan ja Teemu Eskelisen tarkka stemmalaulanta, ja niinpä Eskelisen stemmatkin on kirjoitettu laulumelodioiden mukaan.
Suonna Kononen, Karjalainen 13.1.2003