Nimi muutettu
Levyarvosteluita

Pyhät Nynnyt

On tullut pidettyä Absoluuttista Nollapistettä parhaana orkkana mitä 1990-luku suomalaiseen rockiin toi, eikä tässä vielä ole tarvetta muuttaa käsitystä. Nollapisteen tuore albumi Nimi muutettu tekee sen, mitä sen viisi edeltäjääkin tekivät. Koukkaa esiin yllättävästä suunnasta ja häkellyttää kuulijansa.

Neulainen Jerkunen (1994) ja Muovi antaa periksi (1995) olivat yhtyeen säpäleiset nuoruudenstatementit. Simpukka-amppeli (1998) löysi parinsa vuoden 2000 Oloksesta molempien ollessa enemmänkin hyvien ja muutamien vähemmän hyvien laulujen kimppuja kuin kokonaisuuksia.

Nimi muutettu on suunnistusta vuoden 1999 Suljetun tunnelmiin. Yleissävy on progressiivisen tunnusteleva ja kehittelevä. Kunnon progetyyliin avauskappale Pyhä Nynny esittelee albumin tekstillisen kehikon ja sävelmaailman, joita molempia syvennetään ja varioidaan loppulevyn mittaan. Tommi Liimatta laulaa Pyhässä Nynnyssä riippuvuudesta, joka määrittää ihmisen koko sosiaalista elämänkenttää. Koko albumin ajan Liimatta penkoo ihmisen riippuvuuksia auringosta yhteiskuntaan, parisuhteesta muistoihin ja uskontoihin päätyen Pyhä Nynny II:ssa jumalan riippuvuuteen ihmisestä. "Ja jumalatkin ihminen loi omiksi kuvikseen", kuten Juice Leskinen lauloi jo 1970-luvulla.

Nollapiste soittaa levyllä vapautuneen oloisesti. Pyhä Nynny, Uin ja näin, Irene Kaktus ja Liukuovet ovat parasta materiaalia, jota Tommi Liimatta ja kitaristi Aki Lääkkölä ovat yhtyeen eteen kantaneet, joten mikäs on soittaessa. Hoopoin rykäisy on varhaiselta Dire Straitsiltä sovitusjippoja lainaava Eräät tulevat juosten.

Kappaleissa on kohtuullisen paljon kerroksia, koskettimia ja huiluja. On mielenkiintoista kuulla miten livetoteutusten käy, kun kakkoslaulaja-perkussionisti Teemu Eskelinen on jättäytynyt yhtyeen riveistä.
Suonna Kononen, Karjalainen 17.4.2002

Nimi muutettu

Kymmenisen vuotta sitten perustettu Absoluuttinen nollapiste on ehtinyt kuudenteen albumiinsa. Yhtyeen ensimmäinen kehityskaari huipentui 1999 julkaistuun levyyn Suljettu, jota seurasi kevyt, lähes välityömäinen Olos.

Nimi muutettu on jälleen erinomaista Nollapistettä. Alkuaikoina vain vähän säveltänyt kitaristi Aki Lääkkölä on tehnyt laulaja Tommi Liimatan kanssa kymmenen biisiä, joissa kuuluvat kaikki bändin hyveet: laaja musiikillinen sivistys, soittotaito, huumorintaju ja ainutlaatuinen tapa katsoa maailmaa.

Pyhä nynny käynnistää albumin Jukka Gustavson -henkisellä suomiprogella, ja jatkossa yhtye hakee vaikutteita myös rock-, pop- ja hevimusiikista. Mutkat ja tyylilajivaihdokset tuntuvat luontevilta, eikä menneisyyteen nojaaminen tee lopputuloksesta pastissikokoelmaa.

Nollapisteen ominaissoundi perustuu Lääkkölän kitaran ja Aake Otsalan nauhattoman basson lisäksi Liimatan lauluun. Liimatta kuulostaa takapulpetin ujolta pojalta, josta ei oikein tiedä, meneekö hän koulun jälkeen kotiin tekemään paperinukkeja vai opiskelemaan ydinfysiikkaa.

Jo äänellään hämmennystä herättävä Liimatta on maamme parhaita sanoittajia. Kollaasimaiset tekstit puhuvat tällä kertaa muun muassa lapsuusmuistoista, vanhemmuudesta ja riippuvuudesta. Koominen ja vakava kulkevat käsikkäin, ja levy pursuaa riemastuttavia havaintoja, kuten "kun helikopteri laskeutuu, saamme uuden kampauksen".

Nimi muutettu ei sisällä tuotannollista kikkailua. Kyseessä on puhdas bändilevy, jonka voisi melkein kuvitella kerralla sisäänsoitetuksi. Erittäin vakuuttavaa bändisointia tukee Rea Metsähonkalan huilu, jota saadaan toivottavasti kuulla myös keikoilla.

Tero Valkonen, Helsingin Sanomien NYT-liite 19.4.2002

Absoluuttista tajunnanvirtaa vakaana ja vakavana

Rovaniemen progekunkku Absoluuttinen Nollapiste tyylittelee vaivattomasti ja varmuudella kuudennella albumillaan Nimi muutettu. Odotettua pitkäsoittoa mainostetaan "helposti lähestyttäväksi". Jos ei ihan helppoheikeiksi taivuta, sen verran populaaria absojen uudessa materiaalissa on, että biisit soivat kaunosieluista melodiaa ja puhuttelevat selvin sanoin. Kaava toimii, kun pieteetillä ja luovuudella työstetty äänimaailma kohtaa vakavoituneet sanoitukset.

Progressiiviset vaikutteet höyryiseltä 1970-luvulta ovat läsnä: singlelohkaisu Irene Kaktus polveilee melodioissa ja unikuvissa tyylinsä korkea veisuna. Samaa sävyä loihtii Rea Metsähonkalan huilu. Helikopterin varjon ja Ipswichin sanoitukset ovat hienoa tajunnanvirtaa, kauniimpaa kuin epäorgaaniset tuotteet. Laulaja Tommi Liimatan lyriikoista Eräät tulevat juosten sisältää vuoden kertosäkeen: "Kansa ei pelkää, kansalla ei ole muistia, kansalaiset joudutaan tunnistamaan hampaista". Liimatan ja kitaristi-kosketinsoittaja Aki Lääkkölän sävellykset tekevät pitkäsoitosta täyteläistä tavaraa.

Absoluuttisen Nollapisteen kaltainen taiderock-orkesteri on kummajainen kotimaisen nykylistamusiikin läpipääsemättömässä rämeikössä. Sen soitto soljuu tunturipurona ja sanoma aitona kuin kirkasotsainen gospel. Kuoressa ei ole mitään, kaikki on sisällä. Nerokasta.

Risto Löf, Savon Sanomat 20.4.2002

Nimi muutettu

8/10
Pete Leppänen, Walli Rocks -nettilehti 3/2002

Keikistelevä sanoilla kikkailu itseisarvona

Napapiirin kasvatit ovat tehneet välillä toimivaa progepoppia, mutta bändi on taas sortunut lukioälyköille sopivaan sanakikkailuun. Levyn kantava teema on jäykistävä pitkäpiimäisyys. Vanhat likaiset progesedät saattavat tykätä tästä kovastikin.
2/5
Ville Soininen, Uutislehti 100 29.4.2002

Nimi muutettu

Miltei kahdeksan vuotta sitten kotikutoisen Neulainen Jerkunen -esikoisalbuminsa julkaissut Absoluuttinen Nollapiste on edennyt urallaan hitaasti, mutta määrätietoisesti. Yhtyeen musiikilliset ideat kumpuavat yhä samoilta 70- ja 80-luvun vakavamielisiltä rocklevyiltä kuin ennenkin, mutta nykyään Nollapiste ei sorru tarpeettomiin tyylikokeiluihin. Huolellisesti toteutettujen kappaleiden sovitukset sen sijaan suorastaan vilisevät pikantteja detaljeja. Esimerkiksi Vihkikaava ja käytäntö - sekä Liukuovet-raitojen kireät kitarasoolot sitovat laulut tiukasti yli 20 vuotta vanhaan suomirockiin. Ipswich-kappaleen aloittava leikkisä instrumentaaliosuus puolestaan olisi ollut helposti rakennettavissa Pekka Pohjola -henkiseksi kokonaiseksi lauluksi. Yhtyeen (Aki Lääkkölä/kitara, Aake Otsala/basso ja Tomi Krutsin/rummut) soitto on läpi levyn poikkeuksellisen svengaavaa ja innoittunutta eli sekin lähestyy esikuvien tasoa.

Nimi muutettu -levyn tunnelmakirjo ulottuu mietteliäästä ja miltei aistillisesta (Uin ja näin sekä Liukuovet) ronskiin heavy rockiin (Irene Kaktus) ja oudosti kuplivaan kosketintunnelmointiin (Helikopterin varjo). Absoluuttisen Nollapisteen kuudennen studiolevyn aloittava Pyhä Nynny on ehkä nelikon kaunein ja tyylipuhtain laulu koskaan. Huiluteemoineen ja voimakkaasti Anssi Tikanmäki -poljentoisine pianoineen se kuulostaa samanaikaisesti sekä äärettömän tutulta, että riittävän originaalilta leimautuakseen ainoastaan esittäjäänsä. Tommi Liimatta laulaa kappaleen "On voimakas halu elää/on voimakas halu kuolla" -rivit suorastaan koskettavasti.

Tommi Liimatan tekstien yksityiskohdat ja oivallukset ovat usein vilpittömyydessään ja suoruudessaan kuin lasten huomioita ympäröivästä maailmasta ("Mudassa renkaan urassa makaa/kuiva sammakko vähän kyljellään.") tai mestarillisia arkifilosofisia kiteytyksiä ("Se nyt kaikki vain on kivaa, mitä naiset inhoaa."). Tekstien kolmas ulottuvuus on edelleen läpitunkematon surrealismi ("Annan lampaalle tekohengitystä Ipswichissä."). Kuten useasti aiemmin, myös Nimi muutettu -levyllä päänvaivaa aiheuttavien tarinoiden viitekehykseksi asettuvat liki poikkeuksetta perhe, suku ja ystävät.

Kaikkiaan Nimi muutettu vaikuttaa Absoluuttisen Nollapisteen selväpiirteisimmältä ja helpoimmin lähestyttävältä pitkäsoitolta tähän saakka. Ehdottoman eheänä kokonaisuutena se ansaitsisi olla yhtyeen todellinen läpimurto. Ainakin albumi on poikkeuksellisen hyvä tapa tutustua tämän uniikin yhtyeen musiikkiin.

Tero Alanko, Soundi 5/2002

Entinen vaihtoehto

Absoluuttinen Nollapiste on asemissaan. Yhtye on kuudennella levyllään Nimi muutettu edelleen turvallinen vaihtoehtobändi, joka säilyttää saavuttamansa yleisön. Samalla nollapiste on kuitenkin niin syvällä omilla sijoillaan, ettei se välttämättä pääse enää omin avuin ylös. Vanhaa kaavaansa toistaessaan absot ovat enää laimea vaihtoehto, ja mikäs vaihtoehto se semmoinen on?

Se, että Nimi muutettu on kuultu on ennen ensimmäistä kuuntelua, ei ole levyn keskeisin ongelma. Pahinta on, että enintään puolet biiseistä toimii. Nimi muutetulle on kelpuutettu väljähtyneen kuuloisia jollotuksia, joiden oikea paikka saattaisi olla Nuoren seurakunnan veisukirja. Levyä edeltäneen oivallisen Olos-albumin jäntevää proge-funkkia on uutukaisella oikaistu suoraviivaisemmiksi sävellyksiksi. Siinä sivussa liian monesta kappaleesta on poistettu komppi, mikä halvannuttaa esimerkiksi kappaleet Pyhä Nynny, Liukuovet ja Helikopterin varjo.

Välimallin sävellyksien lisäksi Nimi muutetussa yllättää Tommi Liimatan tekstien ajoittainen ontuminen. Aiemmin Liimatan sanoitukset ovat toimineet erityisesti epäloogisella ja ei-älyllisellä tasolla, mutta niiden vahvuus on silti ollut jatkuva uusien ajatusten herättäminen. Nyt Liimatta kirjoittaa pohtivammin ja kantaaottavammin, mikä johtaa ajatusten alleviivaamiseen ja turhaan johdonmukaisuuteen. Kun ennen sai päättää itse, mistä laulussa kerrotaan, antaa bändi nyt liian usein parisuhdeongelmat sun muut valmiiksi ratkottuina.

Nimi muutettu ei edellisestä huolimata ole läpeensä huono. Singlenä julkaistu Irene Kaktus on vanhaa funkkaavaa tyyliä. Selvästi paras kappale on Eräät tulevat juosten, jossa Liimatta selvittää toisteisen pasifismiaiheen tyylikkäästi ja kuivin jaloin. Hetken tuntuukin kuin pilvien lomasta vilahtaisi sinistä taivasta. Ilonaiheena on lisäksi Ipswich-biisin muikea luomu-Iron Maiden -kitarointi.
Ville Sassi, Joensuun ylioppilaslehti 4/2002

Nimi muutettu

Helpotuksesta huokaisten on heti kärkeen todettava: loistavaa! Absoluuttisen Nollapisteen kuudes levy on, kuten aiemmatkin, yllätyksiä täynnä - mutta suurin yllätys on lopulta siinä kuinka mukaansa tempaavan sujuvalta, jopa helpolta, kokonaisuus kuullostaa! Olisiko tämä vihdoin Absoilta "se levy", jonka jälkeen tuo mystinen suuri yleisö, Pihtiputaan mummon mukaan lukien, ymmärtäisi tämän herkun päälle?

Ehkä, toivotaan. Suomalaisen progen ammoisia sankareitakaan ei enää välttämättä tarvitse vertailukohtina kaivaa esiin. Heillä on varmasti ollut sijansa tämän soundin muodostumisessa, mutta on Absoluuttisen Nollapisteen sijainti selvästi 60- ja 70-lukujen ohella myös 2000-luvulla. Tai sitten jossain ajattomassa Hopeinen lainelautailija -avaruudessa - esimerkiksi Super Furry Animals kun ei pohjimmiltaan ole kovinkaan kaukana Absojen maailmasta. Se, onko maailma ympärillämme sitten muuttunut, vaiko yhtye, onkin sitten jo ihan toinen kysymys.

Yhtye on kyllä kokoonpanoltaan hieman muuttunut. Perkussioista ja taustalauluista aiemmin vastanneen Teemu Eskelisen lähdön jälkeen kvartetiksi uudelleen tiivistynyt bändi soi jotenkin varmemmin ja herkemmin kuin koskaan. Kuulasta ja rytmikästä, kulmikasta ja sulavaa... kaikkea. Ja jos jotain perinteiseen sointiin on lisätty, se on lisätty sinne syystä: erityisesti huomio kiinnittyy muutamaan otteeseen tunnelmiin saumattomasti istuviin Rea Metsähonkalan huiluosuuksiin.

Vielä viikonkaan kuuntelun jälkeen ei oikein tohdi, eikä halua, tätä yrittää pieniksi palasiksi laittaa. Huippuja on monia: koko ihmisyyttä, riippuvuutta, ja Jumalaa pohdiskeleva trilogia (Pyhä Nynny, Liukuovet, Pyhä Nynny II), vallankumouslaulu Eräät tulevat juosten, äärimmäisen tarttuva sinkku Irene Kaktus... itse asiassa koko levy.

Miksei sitten täysiä pisteitä? Vaikka siksi, että sisälläni asuu selvästi pieni ymmärtämätön tavis, joka aina väliin höläyttää ilmoille eräänkin tylyn kysymyksen. Tommi Liimatta on eittämättä kasvanut yhdeksi maamme eturivin lyyrikoista, mutta pientä rajaa silti.

Ai että et sitten "serkuille puhunut jatkosta: menenkö yläasteen jälkeen lukioon"? Novähävvittukiinnostaa! Vai että oikein (ja nyt kaikki mukaan kertosäkeeseen!) "annoin lampaille tekohengitystä Ipswichissä"? No, just joo. Ihan.

Mutta vaikka sanallinen ilmaisu joskus hetkin allekirjoittaneen korvaan pikkuvanhana dekodaideellisuutena töksähteleekin, niin hurjan hyvä levyhän tämä on. Kokonaisuus kun sisältää myös lukuisia loistavia, lakonisia oivalluksia ("Pyhä Nynny orpouden ajatuksia rakastaa / ja leikkii että palelee jatkuvasti") sekä - ennen kaikkea - mielikuvituksellista musiikkia. Musiikkia, jonka on kertakaikkiaan, kaiken joka tuutista soivan, kuin kaavojen, harppien, laskinten ja muiden aparaattien avulla laaditun trendikkään formaattiskeidan keskellä, pakko olla olemassa. Muutoin maailma tukehtuu.

Harri Laitinen, Rumba 9/2002 (10.5.2002)

Vaikeaa mutta ah niin ihanaa

Nimi muutettu on Absoluuttisen Nollapisteen kuudes levy ja hyvin tunnistettavista elementeistä kasattu. Soundit on mietitty huolella tavalla, jossa Tomi Krutsinin lyömäsoitintyöskentely ja Aake Otsalan bassottelu muodostavat saumattoman ja rikkaan pohjan Aki Lääkkölän kitaroinnille ja koskettimille. Omintakeisimmaksi tämän bändin tekevät kuitenkin Tommi Liimatan tekstit. Tommi Liimatta ja YUP:n Jarkko Martikainen ovat jollain tavalla sukulaissieluja, mutta missä Martikainen on täyspäiväinen ironian viljelijä, niin Liimatta on enemmän jalat maassa oleva mystikko. Liimatan kielikuvat eivät muistuta ketään muuta, kyseessä ovat yhtä paljon tunnelmat kuin teksti itse. Tarinat jatkuvat ohi tekstien, mikään ei ole aivan sitä miltä näyttää ja tekstit ovat eri ihmisille erilaisia. Liimatta kuuluu ehdottomasti alansa parhaisiin tekstintekijöihin, ja vaikka Absoluuttinen Nollapiste on musiikillisestikin mielenkiintoinen ja taitava, niin vasta musiikin ja tekstin synteesi nostaa tämän bändin omaan luokkaansa. Tosin jotkut tekstit jäivät tällä(kin) kertaa käsittämättömiksi. Esimerkiksi Ipswich-biisin lause "annoin lampaalle tekohengitystä Ipswichissä" jäi kevyesti hämäräksi - varsinkin, kun Liimatan laulu on hyvin lakonista ja ilmeetöntä, ehkä jopa liiankin ilmeetöntä (Höh! Kyseessähän on tietysti viittaus Roy Harperiin, joka kertoi antaneensa aikoinaan tekohengitystä lampaalle ja sairastuneensa moisesta puuhasta. Kyseessä oli Harperin itsensä keksimä peitetarina miestä vaivanneille elinikäisille terveysongelmille -toim.huom). Levy kestää loputtomasti kuuntelua, koska kerroksia on niin paljon. Erinomainen levy kaiken kaikkiaan.

Kiekossa on hämmentävä kansitaide. Miten se kuvastaa musiikkia ja levyn tematiikkaa?

Tomi Krutsin: "Kannen ideat olivat valmiina ennen kuin tiesimme mitä levy tulee sisältämään. Lopulta huomasimme, että se istuu levyyn hyvin. Siinä on kaksi ihmistä ja kaksi karhunpentua."

Tommi Liimatta: "Mustavalkoinen Suomi. Ne biisit kuulostavat minulle sellaisilta. En tarkoita mustavalkoista ajattelua. Epäselvää, epämääräistä, pelottavaa. Anonyymiutta. Nimi on muutettu ja kasvot on peitetty."

Mistä anonyymiuden ajatus tuli?

Liimatta: "Levyllä on riippuvuusteema. Huumedokumenteissahan haastateltavien kasvot on peitetty ja nimi muutettu."

Krutsin: "Jokaisella ihmisellä voi olla riippuvuus mistä tahansa. Riippuvuuden jälkeen tulee yleensä toinen riippuvuus tilalle."

Yhä odotamme Absoluuttisen nollapisteen suurta teema-albumia, teidän Beingiä. Milloin se tulee?

Tommi: "Ai, tämäkö ei ollutkaan sellainen? Emme halunneet raskauttaa kokonaisuutta koko levyn läpi tunkevalla idealla. Jossakin vaiheessa ajattelimme tehdä trilogian, jossa tämä olisi ollut ensimmäinen osa. Se ei tuntunutkaan tarpeelliselta."

Krutsin: "Tämä on yhtenäisempi teos kuin Suljettu, vaikka sen piti olla yhtenäinen kokonaisuus."

Levyllä kuullaan huilua. Aiotteko kiinnittää sellaisen vakikokoonpanoon?

Tommi: "Ei. Se maksaa. Huilistit vaativat palkkioita. Me olemme väkirehuruokinnan suhteen vaatimattomia. Sillehän pitäisi väkisin ryhtyä sovittamaan biisejä uudelleen. Kyllähän noihin sopimuksiin sopisivat suuretkin sovitukset. Olemme kuitenkin olleet vaatimattomia myös sovitusten suhteen."

Krutsin: "Ajattelimme tämän levyn kohdalla tehdä suurempia sovituksia. Sinä on kuitenkin vaarana joutua putkeen, jossa levy levyltä vaaditaan jotakin komeampaa joka johtaa siihen että lopulta soitamme Anssi Tikanmäen orkesterin kanssa."

Tommi: "Siispä seuraavalla levyllämme on vain rummut."

Teemu Virtanen ja Jyri-Jussi Rekinen, Rytmi 4/2002 (21.6.2002)

Nimi muutettu

Opiskelijoiden ja muiden älykköjen suosikista Absoluuttisesta Nollapisteestä on kuin varkain tullut listakelpoinen. Yhtye, jonka ulkoinen imago muistuttaa lähinnä liikaa Genesistä kuunnelleita lukiolaisnörttejä, osoittaa että musiikki on edelleen tärkeintä suomalaiselle rock-yleisölle. Absoluuttinen Nollapiste on sekä Coitus Intin opiskelijahuumorin että Wigwamin taiderockin henkinen perillinen.

Kaikissa yhtyeestä kirjoitetuissa jutuissa mainitaan Tommi Liimatan sanoitukset, niin tässäkin. Tällä kertaa hän liikkuu lähes eksistentialistisissa sfääreissä, kuten loistavan pateettisella avausraidalla Pyhä Nynny. Kaiken kaikkiaan mies on siirtynyt astetta seestyneempään ja vähemmän etäännytettyyn lähestymistapaan. Kehitystä?

Musiikillisesti Nimi muutettu on varmempi kuin parin vuoden takainen Olos. Absoluuttinen Nollapiste siirtyy vaivattomasti kuulaasta jazz-rockista Irene Kaktuksen King Crimson -pastissin kautta Eräät tulevat juosten -raidan akustiseen Who's Next -tyylittelyyn. Levy on yhtyeen tähän mennessä vahvin kokonaisuus.
5/6 (erinomainen)
Pekka Raittinen, Aktivist 06-07/2002

Nimi muutettu

Soundillisesti harppaus ja suunnanmuutos Absojen uralla. Monipuolinen, pehmeän iso ja rikas äänimaailma. Jumalan ja ihmisen suhteen terävää pohdiskelua. Pyhä Nynny, Ipswich, Irene Kaktus ja Liukuovet (kun patsas päätetään siirtää) ovat yksittäisinä kappaleina bändin uran tähdistössä.

Kai Nevala, Kaleva.fi 16.11.2012 (jutussa, jossa arvosteltiin kaikki 11 siihen mennessä julkaistua levyä)