Muovi antaa periksi
Levyarvosteluita

Hilseen ylärajoilla

Kun näin Absoluuttisen Nollapisteen ensi kerran rockin SM-kisojen televisiolähetyksessä syksyllä 1993, huomasin katsovani vastasyntynyttä legendaa silmästä silmään. Odotukset vielä ylittyivät, sillä yhtyeen vuosi sitten ilmestynyt esikoinen Neulainen Jerkunen vei jalat alta. Yhtä äkkiarvaamattomasti ällikällä tottumuksiinsa urautuneen yleisön ovat kotoisen pophistorian saatossa lyöneet vain Hassisen Kone Täältä tullaan Venäjällä ja 22 Pistepirkko Piano, rumpu ja kukka -albumillaan. Alkuoudoksunnan jälkeen nämäkin yhtyeet ovat muuttuneet suomirockin peruspilareiksi.

Toinen albumi on Absoluuteille sikäli vaikea, että oletusarvot ovat jo kohdallaan ja odotukset katossa. Mutta onneksi omissa maailmoissaan elävä yhtye ei vilkuile ympärilleen, vaan taaplaa tutulla tyylillään maahanluoduin katsein. Yksinäisten pohdiskelujen hedelminä albumille on kertynyt 23 hilseen ylärajoilla liikkuvaa kertomusta. Progepohjaisella fuusiopopilla pohjustettu hillittömän vuolas tajunnanvirta kuljettaa rahtilaivoittain assosiaatioita, joita selittämällä seminaarihuoneellinen aloittelevia kirjallisuudenopiskelijoita voisi valmistua tohtoreiksi.

En tiedä, onko oikein nimittää Nollapisteen musiikkia naivistiseksi. Ismien takana kun on tarkoin määritelty ohjelma, mutta sanoittaja-laulaja Tommi Liimatalle oivaltava lapsekkuus tuntuu olevan myötäsyntyinen ominaisuus. Liitupölyn makuisista aksioomista ja arkisista toteamuksista kasvaa elämää suurempia fantasioita. Kun kerran kuulee kappaleen Saatteeksi, Savu meihin tai Korkuinen muovikauris, ei muuhunkaan aarteistoon malta olla sukeltamatta.

Koska tekstit nousevat väistämättä pääosaan, yhtyeen soitannolliset ansiot ovat helposti unohtua. Ehkä siksi uusi albumi puolitetaan instrumentaalilla Olen pahoillani, josta Anssi Tikanmäkikin olisi ylpeä. Ja kun muistetaan, että hallittu kömpelyys kuuluu tyylilajiin, Absoluuttisen Nollapisteen musikantit ovat suorastaan mestarillisia. Esimerkiksi kitaristi Aki Lääkkölän vertaaminen Johnny Marriin on pikemminkin oikeudenmukaista kuin kohteliasta.

Toivon itsekkäistä syistä, että uhkaavasti lähestyvä aikuisuus on Rovaniemen pojille armollinen. Tahdon ainakin yhden levylautasellisen lisää.

Jyrki Räikkä, Rumba 20/1995

Muovi antaa periksi

Absoluuttinen nollapiste ei totisesti päästä kuuntelijaa liian helpolla. Rovaniemeläisryhmän toinen pitkäsoitto on samalla tavalla kiehtovan kimurantti paketti kuin esikoisalbumi Neulainen Jerkunen; kulmikkaasti sovitettuja ja absurdilla otteella sanoitettuja kappaleita, jotka tekevät heti kättelyssä pesäeron turvalliseen keskitien radiopoppiin.

Mikä Nollapisteen periskummallisuuksissa sitten viehättää? Juuri se, ettei bändi alistu määrittelyihin. Säveltäjä-sanoittaja Tommi Liimatta ja kumppanit todellakin kulkevat omia polkujaan.

Muovi antaa periksi on klassinen esimerkki taideteoksesta, jota ei voi eikä pidä ymmärtää tai selittää. Sitä on paras kuunnella anten assosiaatiooiden virrata ja viedä mennessään... Sisältö kappaleisiin tulee siitä, kun assosiaatio leikkaa kuulijan omaa kokemuspiiriä. Siitähän taiteessa on yleisemminkin kyse!

Moinen assosiaatiovirta ei syntyisi, ellei bändin musiikillinen anti tukisi sitä tarkoituksenmukaisesti. Nollapiste ei operoi kliseillä, muttei myöskään heittäydy itsetarkoituksellisen "taiteelliseksi" - rockiahan nämä veijarit työstävät, sävykkäästi, omaperäisesti ja tarvittaessa myös jämerästi!
RK, Aksentti 10/1995

Absoluuttinen Nollapiste ei anna periksi

"älä käänny katsomaan, suomalaiset tuijottaa", huudahtaa Absoluuttinen Nollapiste uutuusalbumillaan. Grilleillämesoajia riittää, tavanomaisimman tien hylkääjiä katsotaan aina kieroon, mutta onneksi ainakin nämä rovaniemeläiset vielä jaksavat.

Absoluuttinen Nollapiste ei todellakaan anna periksi toisella pitkäsoitollaan Muovi antaa periksi. Bändi ravistaa edelleen tinkimättömästi popcocktailiaan, jossa pohjoisen umpimielisyys ja valo sekoittuvat Suomirockin kirkkaimmista lähteistä ammennettuun pohjaveteen.

Tommi Liimatan kirjoittamissa lauluissa apeanjuro suomalainen luonto heinikkoineen, mäntyineen, kallioineen ja rantatörmineen kiertyy kummallisten ihmiskohtaloiden ympärille. Linnut, kasvit, koirat ja katkaravut ovat laulun arvoisia siinä missä kaksijalkaisetkin.

Savu meihin -kappaleessa pihalla liekehtivät oravat sytyttävät ihmisasumuksen palamaan, mutta asukas tyytyy lajittelemaan esineitä valittaen, kuinka "joku vaihtaa niiden tilalle vieraita". Niinhän se on - ihminen ei tajua ekokatastrofia, vaikka "kivijalka hehkuu, tapetti rullautuu / julisteet niskaan kaatuu".

Luontokuvien kirjoittajana Liimatta onkin taitavimpia suomalaisrokkareita vuosiin. Esimerkiksi napapiirin talven murskaavuutta voisi tuskin kuvata Joku unohti piirtää jalan -kappaletta ytimekkäämmin: "Alkaa pakkasen valta / Hanki tiivis ja veitsenterävä / Selkää raapii jäinen hile / Hyvästi."

Rumpali Tomi Krutsinissa, basisti Aake Otsalassa ja kitaristi-kosketinsoittaja Aki Lääkkölässä Liimatalla on erinomaiset tukijoukot plveilevien ideoidensa välittämiseen kuulijoille. Bändi säestää hyvin värikkäästi: Otsalan taipuisat nauhattomat bassot ja Lääkkölän raikkaat soinnuttelut tuovat yksinkertaisimpiinkin kappaleisiin tenhoa.

Sellaiset uusien tarttuvien raitojen kuin Saatteeksi, Jälkivaatimus, Liittymä tai Suojasivu myötä Nollapiste saanee entistä enemmän radiosoittoa ja uusia ystäviä. Tehkää hyvin: kyseessä on YUP:n ja CMX:n rinnalla 90-luvun tärkein suomalainen rockyhtye.
S.S. Kononen, Savon Sanomat 26.10.1995

Muovi antaa periksi

Viime vuosien ainoa rockin SM-kisojen kautta uralle ponnistanut artisti on rovaniemeläinen Absoluuttinen nollapiste, joka on riemastuttava orkesteri. Muovi antaa periksi, bändin toinen pitkäsoitto, on naivilla ja kummallisella tavalla nerokas teos. Vaikutelma syntyy yhtä lailla musiikista kuin Tommi Liimatan omintakeisista teksteistä, jotka vääntävät suomen kieltä uusiin asentoihin - välillä jopa ärsyttävyyskynnystä hipoen.

Musiikillisia vaikutteita Absoluuttinen nollapiste imee kaikkialta. 70-luvun diskosta, heavystä, kotimaisesta iskelmästä, progesta, lastenlauluista, folkista ja sulattaa ne aivan omaksi sopakseen. Vaikutejoukko on sirpaleinen, mutta lopputulos hämmästyttävän yhtenäinen ja ennen kaikkea tunnistettava, toista tällaista bändiä ei ole.

Muovi antaa periksi sisältää kaksikymmentä laulua ja kolme instrumentaalia. Määrä tuntuu hirvittävältä eikä yhtye olekaan niin monta erilaista melodiaa kyennyt kehittämäänkään ja joukkoon on livahtanut yksi täysin tarpeeton kappale, Nollapisteen juuret. Mutta onpa huippusuoritusten listalla mittaa: Saatteeksi ("jousisoitinperheeseen kuuluu neljä soitinta / tämä tieto saattaa minut pelastaa" -säe jaksaa huvittaa aina), Jälkivaatimus, Vuoto nieluun, Savu meihin, Koira haistaa pelon...

Vaikka Liimatan persoonallisista laulutulkinnoista ei pitäisikään, on Absoluuttinen tarpeellinen ja terve ilmiö maamme musiikkikartalla.
Petri Heikkinen, Jyväskylän ylioppilaslehti 13/1995 (2.11.1995)

Muovi antaa periksi

Rockin SM-kilpailuissa menestynyt yhtye osoittaa, että kirjallisesti ja huumorintajuisesti lahjakkaita nuoria kanavoituu myös yleisviihteeksi latistuneen rockin kautta. Sanoittaja ja säveltäjä Tommi Liimatta tulee maalta, mutta hän on jalostanut pöljyyden terävään, lähes zeniläiseen lakonisuuteen.

Erikoisefekti on runomitan tyylikäs muljauttelu. Se toimii aikansa, musiikkipuolella vastaava mielikuvitus olisi myös kivaa.
Jukka Hauru, Helsingin Sanomat 25.11.1995

Muovi antaa periksi

Tommi Liimatan oudot huomiot maailmasta jatkuvat ja absurdismi kukoistaa Neulaisen Jerkusen tavoin. Nämä kaksi ensimmäistä levyä loivat bändille uskollisen kannattajakunnan kivijalan, joka on kestänyt. Myös Muovi antaa periksi on runsaudessaan ja rikkaudessaan vilpitön. Instrumentaali Olen pahoillani sisältää selviä aihioita tulevaisuuden Nollapisteestä.
½
Kai Nevala, Kaleva.fi 16.11.2012 (jutussa, jossa arvosteltiin kaikki 11 siihen mennessä julkaistua levyä)