Pisara ja lammas 2
Levyarvosteluita
Pisara ja lammas 2
Absoluuttisen Nollapisteen uusi tuotos jatkaa erikoista scifi-tarinaa, joka keskeytyi edellisen levyn kuumottavaan cliffhangeriin pari vuotta sitten. Pahuutta levittävä pisara tipahti satunnaisen lampaan niskaan ja käynnisti hurjan tapahtumaketjun.
Upean rock-oopperan rooleissa jatkavat muun muassa Paula Vesala ja Olavi Uusivirta. Kertojana toimivan Tommi Liimatan lauluosuutta on vähennetty, ja tarina kulkee entistä enemmän hahmojen varassa.
Roolien esittäjät ovat hyvällä tavalla vieraalla maaperällä, ja on edelleen kiintoisaa kuulla esimerkiksi Paula Vesalan ääntä 70-lukua henkivillä proge-taustoilla. Tarinaa täydentää myös kuoro kuin antiikin tragedioissa konsanaan.
Konsepti on kiehtova, mutta vaatii perehtymistä. Eihän kirjaakaan kannata aloittaa puolivälistä. Tarina rullaa jouhevan mahtipontisesti eteenpäin ja sisältää herkullisia kerronnallisia yksityiskohtia sekä viitteitä aiempaan.
Loppuratkaisukaan ei ole löysä.
Albumi jatkaa edeltäjänsä hengessä myös musiikillisesti – se on leikkisä, syntikkapainotteinen ja teemoja toisteleva. Nollapisteelle tyypillisesti se muistuttaa Vanhoista Hyvistä Ajoista. Se vaatii ja kestää kuuntelua: mitä enemmän kuuntelee, sitä enemmän löytää.
Harvoin sitä tulee kuulleeksi jotakin, mitä voisi todella sanoa omalaatuiseksi. Tätä voi.
Nyt vain odottelemaan teatteriversiota.
Anniina Meronen, Savon Sanomat 1.6.2014 (lisäksi ainakin Keskisuomalainen)
Pisara ja lammas 2
Maailman vetoavin Nollapiste palaa julkaisuareenalle puolitoista vuotta sci-fi-oopperansa ensimmäisen osan jälkeen. Intergalaktisella pahan pisaralla kyllästetty Lammas on saanut nyt aivokapasiteetin lisäksi muodonmuutoksen lahjan ja olennon seikkailut kiihtyvät. Siinä prosessissa on muulla roolikaartilla Kertojasta Naiseen ja Lammaspaimeneen ihmettelemistä.
Ykkösosaan verrattuna Pisara ja lammas 2 skaalaa kosmista kosketintyöskentelyä ajoittain hillitymmäksi ja nostaa perinteiset soittimet sekä tyylikkäät kuoro-osuudet suurempaan osaan. Kokonaisuus tuntuu orgaanisemmalta ja mainiosti erilaiselta kuin saagan itsessään herkullinen ykkösosa. Absojen soundi on yhä yksinäisen kategoriansa yksinvaltias.
Biisimateriaalissa on runsaasti dynamiikkaa. Taverna on hulppeasti leijailevaa avaruusrokkia. Sovinto maistuu sushi-folkilta, kuin maukas itämainen välipala. Saapuminen planeetalle sekoittelee Agents-kitarointia, funkahtavia iskuja ja progehtavia temponvaihtoja. Klenkkaava ja koliseva Muodonmuutos heikentää on syntetisaattoreineen perverssi sekoitus kasarirokkia ja Tuomari Nurmiota. Eeppisesti Pink Floydin ja Deep Purplen hengessä paisutteleva Kirves tummuu lienee silti levyn paras biisi.
Mahtava päätös kiehtovalle tupla-levylle. Saisiko tämän myös pian
teatterilavalle?
9
Aleksi Ahonen, Sue 6/2014
Rockooppera, joka ei huipennu
Heikki Romppainen, Helsingin Sanomien Nyt.fi-verkkopalvelu 6.6.2014
Pisara ja lammas 2
Tietyssä mielessä Absoluuttinen Nollapiste palasi juurilleen Pisara ja lammas -rock-oopperallaan. Yhtye on aina sivunnut sävyissään 1970-lukulaista progressiivista ilmaisua, mutta välillä punainen lanka hukkui turhan suoraviivaiseen survomiseen. Pisara ja lammas vaikuttaa kaikilta osiltaan hyödyntävän täysipainoisesti kokoonpanon kokeellisia ambitioita.
Vuonna 2012 ilmestyneen kokonaisuuden ensimmäinen osa käynnisti absurdin tarinan, jossa kosminen virus uhkaa ihmiskuntaa. Nyt kertomus kohtaa huipentumansa sopivan suureellisissa puitteissa. Tommi Liimattan rustaamassa eepoksessa väreilee jopa messiaanisia virtauksia.
Teos yhdistää mestarillisesti kerronnan ja musiikin. Siinä missä esimerkiksi Frank Zappan epätasainen sävelnäytelmä Thing-Fish (1984) ajautui latteisiin ja tylsiin ratkaisuihin, Pisara ja lammas pitää jännitteensä erehtymättömällä dynamiikalla.
Liimatan rikas kuvakieli on tällä kertaa helpommin lähestyttävää kuin monilla Absoluuttisen Nollapisteen aiemmilla pitkäsoitoilla. Nyrjähtäneitä ilmaisuja toki pulpahtelee sinne tänne tyyliin "pensas hervahtaa ja maito piimii kannuun", joten bändin vanhan liiton fanit voivat myhäillä tyytyväisyydestä.
Rock-oopperan roolijako kuulostaa erittäin onnistuneelta. Tarinan naishahmoa tulkitseva Paula Vesala heläyttää osuutensa virkistävällä pirteydellä, eikä Olavi Uusivirta horju paimenen kuosissa. Ohjakset ovat Tommi Liimattalla, jonka kertojalaulu kuljettaa juonta suoraselkäiseen tyyliin. Albumi liikkuu vaivattoman oloisesti kunnianhimoisen laulelman ja progressiivisen rockin välimaastossa. Absoluuttisen Nollapisteen groovailussa voi havaita ripauksen kasarisyntikkapoppia, mutta muuten sointi kuulostaa retrommalta.
Aki Lääkkölän sekä Aake Otsalan masinoimat kosketinsoitinkarkelot nyrhivät
useimmiten tehonsa viehättävän ekonomisista virnistyksistä.
Hammond-urkuosuudet purkautuvat eetteriin todella tyylikkäästi.
Juha Seitz, Soundi 6-7/2014 (18.6.2014)
Pisara ja lammas 2
Aina luotettava Absoluuttinen Nollapiste ilahdutti reilu puolitoista vuotta sitten julkaisemalla erinomaisen Pisara ja lammas 1 -levyn. Kuten kiekon nimikin antoi jo ymmärtää, kyseessä oli fantasia/sci-fi -tarinan ensimmäinen osa ja nyt on koittanut sen toisen puoliskon aika.
En lähde sen kummemmin spoilaamaan itse tarinaa, joka jäi edellisen osan lopussa herkulliseen kohtaan, mutta kertojana jatkaa nytkin Tommi Liimatta ja muissa rooleissa ovat ensimmäisen levyn tavoin Erkki Seppänen (lammas), Olavi Uusivirta (paimen) sekä Paula Vesala (nainen). Uutena lenkkinä mukana on Milla Palovaaran esittämä paimenen äiti, jonka rooli on pieni mutta tärkeä. Ja kuten antiikin tragedioissa konsanaan, saa myös kuoro kertoa omat osansa traagisiakin piirteitä saavassa tarinassa. Liimatan osuus kertojana on jopa yllättävän vähäinen, mutta ensimmäisen osan pohjalta siirtymä on ymmärrettävä ja levyt kannattaakin kuunnella yhtä soittoa, mikäli vain mahdollista.
Monen muun Absojen progerokkiin mieltyneen tavoin olen pitänyt vuoden 1999 Suljettu-albumia bändin tähänastisen uran suurimpana saavutuksena, mutta Pisara ja lammas -tarinan ensimmäinen osa nousi toden teolla haastamaan kyseistä klassikkoa. Tätä taustaa vastaan odotukset toista osaa kohtaan ovat kasvaneet miltei mahdottomiksi, mutta Liimatta, Krutsin, Lääkkölä ja tuotannostakin vastannut bassotaitelija Otsala pystyvät miltei ylittämään tuon riman. Sanon miltei, koska tältä toiselta kiekolta ei tahdo löytyä sitä viimeistä puserrusta jonka mainiosti kasvatettu juoni olisi ansainnut. Lisäksi ensimmäisen osan vahvimmat osaset nousevat sittenkin kokonaisuuden upeimmiksi paloiksi, vaikka marginaali ei suuri olekaan.
Kuten totuttua Liimatan tekstit ovat täynnä pieniä oivalluksia sekä herkullisia helmiä. Miehen kyky sanoa vain tarvittava ja kertoa niillä puuttuvilla sanoilla loput on edelleen vertaansa vailla. Tekstien rinnalle nousevat sävellykset, jotka kierrättävät näppärästi teemoja ja nojaavat tällä kertaa enemmän koskettimiin ja vokaaleihin kuin kitaraan. Bändille tyypillinen huumori on myös läsnä, mutta aurinkoisena ja tarvittavana ironisena, eikä mitenkään "halpoihin temppuihin" sortuvana. Eipä sen puoleen, että moista olisi herroilta odotettukaan.
Yhteenvetona on todettava, että Pisara ja lammas -tarina saa asianmukaisen päätöksen, joka avaa yhtyeelle samalla nipun uusia ovia. Siinä missä viidentoista vuoden takainen Suljettu muuttui nopeasti klassikoksi, on tuoreella teoksella kaikki mahdollisuudet samaan – kenties jopa enempäänkin. Kyllähän tällainen rock-ooppera kääntyisi kovin helposti ihan teatteriksikin.
Mika Roth, Desibeli.net 19.6.2014
Pisara ja lammas 2
Markku Halme, Rumba 6/2014 (27.6.2014)