Aina välillä epäillään, että kuuntelevatko levyarvostelijat todella niitä levyjään. Klassinen kommentti taitaa mennä aikanaan Soundiin kirjoittaneen Seppo Pietikäisen piikkiin – että on hän ainakin soittanut jokaista arvostelemaansa levyä, jos ei välttämättä kuunnellut.
Nyt pitää tunnustaa, että en ole kuunnellut koko Vapauden kaiho – lauluja Amnestylle -kokoelmaa. En kerta kaikkiaan saata kuunnella Egotripin Kerran pienessä kaupungissa -kipaletta muutamaa tahtia pidemmälle. Kun laulaja alkaa vaikeroida kliseitään ("päivät vaihtuu kuin eilenkin, ne lasin läpi nään"), tulee huono olo. Maailman huonointa musiikkia, huonompaa kuin Funkykarkurit ja Suurlähettiläät.
Vapauden kaihon tuotot menevät siis Amnesty Internationalille. Mukana on covereita ja kokonaan uusia raitoja. Väljänä yhteisenä nimittäjänä lauluilla on jonkinmoinen ihmisyyden pohdiskelu.
Soul Captain Bandin reggaeversio Hiski Salomaan nimiraidasta ei oikein lähde lentoon. OP:L Bastardsin ja Otto Donnerin luenta Pekka Strengin klassikosta Sisältäni portin löysin ei löydä kappaleeseen uusia tasoja, vaikka soitinnus onkin pantu täysin uusiksi. Turhan oloinen on myös Giant Robotin versio Sielun veljien Elintasosta, jonka laulu on väsyttävän muodikkaasti käsitelty vocoderilla. Robotit ovat onnistuneet paremmin omilla töillään.
Ismo Alangon ja uuden Säätiö-viulistin Ville Kankaan Miksi en saanut lapsena kuolla? yhdistää koneita ja perinnesoittimia, mutta jotenkin sovituksessa on väkisenvääntämisen makua. Kappaleen trad.-tekstihän on hieno, suomalaisen kansanmasennuksen korkeaa veisua.
Gjallarhornin Tora kuulostaa siksi mielenkiintoiselta, että tähän kehuttuun suomenruotsalaiseen uuskansanmusabändiin pitänee tutustua paremmin. Absoluuttisen Nollapisteen 70-lukuisesti brittifolkrokkaava kasvutarina Kun tanssi on valmis ja Kadotettujen Ahti Pelttarin rento Korttelista kortteliin viimeistelevät ostopäätöksen – näiden biisien ja hyvän tarkoituksen takia Vapauden kaiho kannattaa ostaa.
Suonna Kononen, Karjalainen 29.4.2010