iiris
Levyarvosteluita

"Absoluuttinen Nollapiste on Suomen tasalaatuisin orkesteri. Lukuun ottamatta ensilevytysten aiheuttamaa yleistä hämmennystä, on yhtyeeseen suhtauduttu koko uran ajan kutakuinkin samalla tavalla. Neljää tähteä ropisee lähes poikkeuksetta ja suosio on sekä levykaupassa että keikalla pysynyt hyvänä. Iiris ei muuta kuviota miksikään, sillä eipä ole Absoluuttinen Nollapistekään lähtenyt kurssiaan tarkastamaan. Onhan se jokseenkin ristiriitaista, että alun perin eriskummallisena, ainutlaatuisena ja absurdina tunnetuksi tullut ryhmä on jo alkumetreillä vakiintunut hyvin toisteisen ilmaisun pariin - mitä nyt progeasteikolla on hivuttauduttu välillä aavistuksen jyrkempään suuntaan.

Tässä meillä on siis jo yhdeksäs studioalbumillinen sitä samaa. Mutta vaikka kuinka yrittäisi kääntää itsensä toistamisen negatiiviseksi piirteeksi, ei se perhana vieköön Absoluuttisen Nollapisteen tapauksessa tule kysymykseen. Nimittäin yhtye porskuttaa edelleen yhtä irrallaan muusta musiikkitarjonnasta kuin aloittaessaan. Ja kuinka moni bändi osoittaa jo debyytillä poikkeuksellista kypsyyttä, ja toisaalta onnistuu vielä yhdeksännellään tekemään tukun uransa hienoimpia lauluja?

Nostan esimerkiksi sankarifiilistä uhkuvan Lumous, menit sitten haihtumaan -raidan. Bridgessä tulee vastaan upea kitarariffi ja säkeistössä poik­keuksellisen tanssittava svengi, mutta varsinainen kliimaksi tulee asianmukaisesti lopussa. Ensin toistellaan jo sinänsä ihastuttavaa biisin nimeä hartaasti. Seuraavaksi möreä ääni alkaa murista päälle "ei enää tunnu miltään", hetken päästä toinen hokee "puolikas ei toiminut ja kokonaisen nielaisin" ja viimeiseksi mukaan tulee hevitinkauksella vedetty "kaveri hei, tää on nähty niin sata kertaa." Nuo muutamat minuutit ovat parasta, mitä olen kuullut millään levyllä pitkään aikaan, ja lähes samanlaisia innostuksen aiheita levy nostattaa monta muutakin kertaa.

Tasalaatuisesta yhtyeestä kun on kyse, niin aivan täydellinen suoritus ei ole tälläkään kerralla. Myös Nollapisteeltä löytyy se turvallinen rutiinivaihde, jolla perushyvät V niin kuin verkosto ja Tytöt varieteen klaarataan läpi tyytyväistä nyökkäilyä suurempia reaktioita aiheuttamatta.

Oman tien jääräpäisellä kulkemisella voi myös yllättää. Nimittäin kun mieleen on vuosien mittaan syöpynyt stereotypia Liimatan latteista laulumelodioista ja tajunnanvirtateksteistä, huomaa Iiristä kuunnellessa monta kertaa yllättyvänsä: Hän ei voi olla minun -herkistelyn kaunis laulumelodia värisyttää ja teksteistä on hienojen yksittäisten lauseiden lisäksi löydettävissä suurempaakin tolkkua!"

Mikko Meriläinen, Soundi 10/2007

Renek, SmackTheJack.net 17.10.2007

"Absoluuttinen Nollapiste paranee vanhetessaan. Iiriksellä Tommi Liimatan toteavan viiltävät tekstit saavat tukea bändiltä, joka on parhaassa iskussa ikinä. Pekka Aarnion tuotos, Janne Hastin hillitty koneistus ja ennen muuta Aake Otsalan bassotyöskentely puskevat Nollapistettä voitosta voittoon, eikä Iiriksellä ole heikkoa lenkkiä. Lisäksi levy on pohjimmiltaan helppo. Tylyn pinnan alla soi Kotiteollisuuden tyyppinen rock tai trendikäs diskorock."

Markku Makkonen, mm. Aamulehden Valo-liite 19.10.2007

"Miten voi muuttua juuri sopivassa suhteessa ja silti säilyttää tärkeimmät piirteensä? Tähän kysymykseen, kun tietäisi vastauksen, pääsisi varmasti täyttämään ohjeillaan elämäntapalehtien palstatilaa. Absoluuttinen nollapiste voisi olla hyvä haastateltava tällaiseen artikkeliin, sillä se on pitkän uransa aikana pystynyt joka kerta tuomaan albumeilleen uusia tuulia, mutta silti edelleen esiin pääsee se velmu rovaniemeläinen teinijengi, joka jo 90-luvun alussa herätti kiinnostusta.

Iiriksellä yhtye siirtää 70-lukulaista äänimaailmaansa kohti kasarisoundeja, suoristaa tiukimmat mutkat loivemmiksi ja tuo esille liudan tiukkoja riffejä. Tommi Liimatan lyyrinen osuus jatkaa edelleen matkaansa kohti aikuisuutta. Avausraidan Muistaisit miksi kertosäkeen lausepari "Olisit enemmän kotona / olisit vähemmän poissa" lähentelee jo putromaisia kielikuvia. Jos kynäniekan sutkautuksista on jäänyt hulluimat piirteet pois, tilalle on tullut entistä terävempiä lausahduksia.

Albumi tuonee yhtyeelle taas uusia kuulijoita, mutta ei varmastikaan aja entisiä fanejakaan pois. Vaikka Iiris on jo bändin yhdeksäs albumi, tuntuu kuin yhtye olisi vasta matkansa alussa."

Henri Turunen, Meteli.net 22.10.2007

"Lukuisat kirjaprojektit ovat pitäneet Nollapisteen primus motoria Tommi Liimattaa kiireisenä, joten Iiriksellä kuullaan myös muiden jäsenten sävellyksiä. Eikä siinä mitään, tyyli on edelleen tuttu. Erityisesti "Minä en" svengaa niin, että se tuskin tulee välttymään radiosoitolta."
(viikon levy)
Laura Halminen, Uutislehti 100 22.10.2007

"Iiris on Absojen voimallisin albumi tähän mennessä. Jo edellisen ep:n tuottanut Pekka Aarnio on ajoittain säätänyt studion namikat paljon aiempaa karkeampiin, lihaksikkaammin pullisteleviin asentoihin, niin että bändi taipuu jyräämään vankassa etukenossa.

Vaikka vahvin voimailumeininki ei ole vallalla läheskään koko aikaa, musiikillinen yleismielikuva muodostuu suhteellisen hyökkääväksi - ja välillä jopa naurettavaksi mikäli haluaa ryhtyä kasarimaisia synaheittoja ilkkumaan.

Aiemmin sävellysvastuuta kantaneen Liimatta-Lääkkölä-kaksikon kimppatuutista on kaivettu vain kolme biisiä. Lääkkölä yksinään on säveltänyt kolme raitaa ja Liimatta kaksi. Lisäväriä antaa kosketinsoittaja Janne Hastin esiintulo sävelmaakarina peräti neljällä teoksella, joista yksi on tehty yhteistyössä Aake Otsalan kanssa.

Vastuun jakautuminen tuottaa hieman hajanaisen ja epätutun olon, eikä kokonaisuuteen mahdu kuin muutama hassu huippuraita. Mutta Liimatan tekstittäjäntaidot vain jalostuvat ja syvenevät levy levyltä."

Markku Halme, Rumba 18/2007 (26.10.2007)

6/10
Jarkko Fräntilä, Sue 11/2007

"Niin vuodet vierivät ja vesi virtaa Ounasjoessa. Oudon nuoriso-orkesterin leimaa kauan kantanut Absoluuttinen nollapiste on jo yhdeksännessä levyssään.

Nollapiste jäljitti kauan 70-lukulaista, hengittävää progesoundia, Love Recordsin Wigwam- ja Pressa-levyiltä tuttua. Viime levyllä oltiin jo niin lähellä, että nyt on otettu suunta kohti 80-lukua. Janne Hastin koskettimet saavat pulputtaa synteettisin soundein, onpa kuultavissa luuppi- ja sekvenssi-ajatteluakin. Esimerkiksi Muistaisit miksi -kappale tuo mieleen CMX:n konekokeilut.

Epäluonnolliset, prosessoidummat soundi-ideaalit sopivat hyvin joihinkin Iiriksen kappaleisiin, joissa tekstit sivuavat vieraantumista. Sehän on kuulunut kauan yhtyeen perustematiikkaan,”outona omilla mailla” -tunnelma. Iiris on kuitenkin enemmänkin hakemista kuin maaliin pääsyä. Joukosta löytyy esimerkiksi yhtyeen uran tarpeettomin kappale, puhelinhäiriköinnistä Sigue Sigue Sputnik -soundein kertova Puhelin mutta ei luontoa."
Suonna Kononen, Karjalainen 8.11.2007

"Absoluuttinen nollapiste on luonut vaivihkaa pitkän uran: Iiris on sen yhdeksäs albumi. Orkesteri höystää progehtavaa ilmaisuaan tällä kertaa yllättävän rockhenkisillä vaikutteilla, jotka on vieläpä poimittu 1980-luvulta.

Bändin soitto on hioutunut vuosien varrella erittäin mallikkaaksi. Ryhmä voisi taidon ja sävellysten puolesta kuulostaa vaikka miten mahtipontiselta, mutta tuotanto on kuivakka, jopa hitusen kotikutoinen. Se saattaa saada kuulijan hetkittäin unohtamaan, miten hyvistä muusikoista on kysymys.

Tommi Liimatan sanoitukset yhdistelevät yhä tajunnanvirtaa ja omaperäistä aforistiikkaa. Loistokkaita kiteytyksiä on nyt tavallista vähemmän, kenties siksi, että Liimatta toimii yhä aktiivisemmin myös kirjailijana.

Pidän maastanne -teksti ironisoi kyllä rocktähtihaastatteluja harvinaisen hienosti.

Absoluuttinen nollapiste on kärsinyt urallaan epätasaisuudesta: Suljettu ja Nimi muutettu ovat huikean hyviä levyjä, mutta mukaan mahtuu myös selviä ohilyöntejä. Iiriksellä huikean hyvät biisit ja selvät ohilyönnit on saatu samalle albumille, ja lopputulos sekä ilahduttaa että turhauttaa."

Tero Valkonen, Helsingin Sanomien NYT-liite 9.11.2007

"Uusiutuminen ei ole aina hyvästä.

Yhdeksänteen levyynsä ehtinyt Absoluuttinen nollapiste on selvästikin halunnut uudistaa sointimaailmaansa vanhahtavasta 1970-luvun progeilusta jonnekin 1980- ja 90-lukujen töpsötyksen suuntaan.

Lopputulos ei ole kovin onnistunut. Levyn kappaleista kyllä huokuu bändin pitkä historia ja saumaton yhteissoitto hienosti. Laulaja-sanoittaja Tommi Liimatta on säveltänyt vain kaksi kappaletta, kun loput ovat Aki Lääkkölän, Janne Hastin ja Aake Otsalan teoksia. Miehet eivät ole Liimatan veroisia melodianikkareita.
Sanoitukset ovat yhä täyttä tavaraa, mikä nostaa levyn kuitenkin kelvottoman yläpuolelle. Liimatta osaa tehdä selväsanaisia mutta setvimistä vaativia tekstejä ja tarinoita.

Se ei voi olla minun -kappaleessa on sitä tuttua absoluuttista henkeä. Palatkaahan äkkiä juurillenne."

Antti Ervasti, Rytmi 7/2007 (9.11.2007)

"Absoluuttinen Nollapiste, tuo marginaalirockin suuri hiljainen, siirtyi sitten progeilusta kasarihenkiseen rockiin. iiris on Nollapisteen yhdeksäs albumi, joten mittarissa on jo matkaa, mutta kummasti bändi kykenee uudistamaan soundiaan menettämättä silti sieluaan.

iiris heittää kuulijan naamalle kenties jo unohtuneita äänigallerioita 1980-luvun pastellinsävyisestä hämärästä. Muoviset synasoundit, konemainen bassojumputus, ylipirteät kitarat ja sähkörumpujen pinkeää kumua imitoivat rumpufillit toimivat surrealistisena vastapainona timmille rockjuntalle ja Tommi Liimatan hillitylle ilmaisulle.

Kiekon avausraita Muistaisit miksi muistuttaa surisevalla synamelodialla ja taustalla voihkivalla kitarasoundilla heti, mistä on kyse, mutta kertosäkeessä äänimaailma heitetään taas päälaelleen kevyesti murisevilla sähkökitaroilla. Samaa kontrastien kanssa kikkailua harrastetaan läpi levyn. Sinkkulohkaisu Lumous, menit sitten haihtumaan alkaa aivan loistavalla rockintrolla, mutta säkeistössä äänimaailma keikahtaakin painostavaksi konemusiikiksi, kun taas välisosassa fiilistellään popahtavalla riffillä.

Tätä nyanssien perkaamista voisi jatkaa maailman tappiin asti, mutta tiivistettynä iiris on mielenkiintoinen ja älykäs levy, jossa diggailtavaa riittää niin sävellys- kuin sanoitusosastoltakin. Miinusta tulee lähinnä ajoittain ponnettomaksi käyvästä lauleskelusta. Musiikissa melodia on sen verran tärkeä elementti, että sitä eivät pelkästään hyvät lyriikat korvaa."

Petja Savoila, Keskisuomalainen 10.11.2007

"Iiris on Absoluuttisen Nollapisteen yhdeksäs studioalbumi. Se poikkeaa kaikista edeltäjistään, mikä ei ole yllätys. Yhtye on uudistunut jokaisella levyllään.

Nollapisteen yhteydessä puhutaan usein 1970-luvun progevaikutteista. Tällä kertaa on eksytty 1980-luvulle ja esiin nousee se vähemmän luomu Nollapiste. Aki Lääkkölän kitarataide peittyy paikoin Janne Hastin syntikkapörinän alle. Joissakin kohdissa riisutumpi toteutus toimisi paremmin.

Suurin osa biiseistä on tehty kokonaan studiossa. Monissa kappaleissa sanoitustyö on jäänyt puolitiehen ja kiire näkyy. Tommi Liimatan sanoitusvastuuta on jaettu, minkä ansiota lienee se, että sanoitukset ovat nyt ymmärrettäviä tarinoita. Alkuaikojen kryptisyys on tipotiessään.

Albumin on tuottanut muun muassa Leevi and the Leavingsin ja Ultra Bran taustalla häärinyt Pekka Aarnio, mikä kuuluu lopputuloksessa. Liimatta laulaa ilmeikkäämmin kuin edellisillä levyillä. Myös muut jäsenet osallistuvat stemmatalkoisiin.

Iiris ei yllä Nollapisteen parhaiden levyjen tasolle. Se on kuitenkin uudenlainen päänavaus, joka sisältää todella hienoja hetkiä. Mielenkiintoista nähdä, miten iiriksen kapaleet kulkevat livetilanteessa."
Ei aivan mestariteos
Juho Hakkarainen, Jyväskylän ylioppilaslehti 14/2007 (12.11.2007)

"Tänä vuonna täysi-ikäiseksi kasvanut Absoluuttinen Nollapiste juhlii ajokorttia ja ravintolakelpoisuutta uransa parhaalla levyllä. Iiris rockaa, mutkittelee ja jytää tavalla, joka on uutta jopa Abson laadukkaassa kataloogissa.

Iiris merkitsee kehitystä. Albumi on tunnistettavasti Absoluuttista Nollapistettä, mutta hallitun kiertelyn, kaartelun ja hankaluuden lisäksi mukana kunnon annos jykevyyttä. Levy on mietitty ja tuotettu, ja sen kuulee!

Pääsyylliset Absoluuttisen Nollapisteen soundilliseen nerouteen ovat tuottaja Pekka Aarnio, kosketinsoittaja Janne Hast ja basisti Aake Otsala. Monipuolinen äänimaisema syntyy, kun Hast maustaa keitosta efektihippusilla, jotka kuplivat Aarnion hämmentämässä astiassa. Ja kun Otsalan syvät alaäänet saavat padan resonoimaan, ateriasta kypsyy maukas.

Tommi Liimatan rooli Iiriksellä on tuttu, pettämätön. Tommi toteaa eleettömästi asioita, joita kaikki ihmiset maailmassa eivät koskaan edes ymmärrä pohtia. Vaikka Absoluuttisesta Nollapisteestä ei koskaan tule eppunormaalia, kaikkien suomalaisten tulisi joskus kuunnella yhtyettä. Se tekisi kansalle hyvää.

Abso hyväilee ystäviään perjantaina Yo-talolla. Kannattaa tsekata, jos erilainen maailmankuva kiinnostaa."

Markku Makkonen, Tamperelainen 14.11.2007

JT Lindroos, allmusic

"Absoluuttinen nollapiste on ehtinyt jo yhdeksänteen studioalbumiinsa. Yhtyeen diskografiasta löytyy todellisia helmiä ja perushyviä levyjä. Iiris ei ole mestariteos. Sillä tekee tiukkaa yltää edes vahvojen kastiin. Absoluuttinen nollapisteen nimi takaa jo tietyn peruslaadun, mutta Iiriksessä on vahvasti välityön tuntua.

Absoluuttinen nollapiste on ottanut uudelle levylleen mausteita 80-luvulta. Kappaleiden kirjoitusvastuuta on jaettu tasaisemmin, mutta lyriikat ovat pääasiassa Tommi Liimatan käsialaa. Muutos aikaisempaan ei ole dramaattinen, sillä jo ensi rytmeistä lähtien on selvää, mikä yhtye on äänessä. Se taika, joka ympäröi vielä edellistä Mahlanjuoksuttaja-albumia on kuitenkin karissut. Kappaleissa ei ole sitä tuttua tenhoa, eikä puhtain paperein selviä tekstittäjä Liimattakaan.

Suuri osa Absoluuttisen nollapisteen viehätystä on aina ollut Liimatan luoma uniikki lyyrinen maailma. Miehen kynästä on lähtenyt useita oivaltavia ja paikoin absurdeja havaintoja maailmastamme. Iiriksellä Liimatta on aavistuksen verran vakavoitunut - vai pitäisikö sanoa kasvanut? Monet levyn kappaleista käsittelevät ihmissuhteita, etenkin niiden nurjempaa puolta. Tuttu ironikko on äänessä, mutta tällä kertaa paperille on tarttunut myös latteuksia ja jopa nolostuttavia hetkiä.

Parasta antia levyllä edustavat sisarkappaleet Se ei voi olla minun ja Hän ei voi olla minun, joiden aikana Liimatta onnistuu luomaan aluksi koomisen, mutta lopulta koskettavan kuvan ilmeisesti syrjähypystä alkaneesta tapahtumavyyhdistä. Onnistuneista hetkistä kannattaa myös mainita kappaleet Muistaisit miksi ja Tytöt varieteen, joissa musiikki tukee täydellisesti kappaleiden antisankareiden edesottamuksia. Levy on muutenkin pullollaan elämässään epäonnistuneiden tai muuten vain häiriintyneiden henkilöiden tarinoita.

Puhelin mutta ei luontoa ja V niin kuin verkosto tekevät ikävän suvannon levyn keskivaiheille. Ensimmäinen on kertomus piinaavasta häiriköstä ja jälkimmäinen käsittelee seurapiirielämää. Nokkeluudet eivät osu maaliinsa ja kappaleet jäävät muka-hauskoiksi tunnelmanlatistajiksi. Kokonaisuutena Iiris on kuitenkin kelvollista, hieman suoraviivaisempaa ja helpommin lähestyttävää Nollapistettä. Itse odotin siltä hieman enemmän."

Jukka Kastinen, Noise.fi 28.11.2007 (kommentteja)

Tomi Sassali, Vertigo 4.1.2008

"Ensimmäinen todellinen pettymys. Sanoitus- ja sävellysvastuun jakaminen ei toimi. Janne Hastin koskettimet ovat saaneet ison siivun soundista, mutta komeita muskeleita esitellessään levy ei tunnu luontevalta tai pakottamattomalta. Tätä albumia suosittelisin viimeiseksi, jos joku ummikko haluaisi oppia, millaista musiikkia Absoluuttinen Nollapiste soittaa. On kuin 1970-luvun progebändi olisi eksynyt 1980-luvun puolelle.
½
Kai Nevala, Kaleva.fi 16.11.2012 (jutussa, jossa arvosteltiin kaikki 11 siihen mennessä julkaistua levyä)