Seitsemäs sinetti
Levyarvosteluita

Seitsemäs sinetti

Ankara on tahti Pohjan poikien pajalla. Tämä, Absoluuttisen Nollapisteen seitsemäs varsinainen albumi, on jo yhtyeen kolmas 2000-luvulla.

Pitkään, joskin hienovaraisesti, jatkuneen virtaviivaistamisen jälkeen nyt on vaihteeksi kiperämpi vaihde päällä. Seitsemäs sinetti vaatii sisäänajoa kirkastuakseen, vaikka sekä soiton että laulun jäntevästä varmuudesta heti aistii bändin kypsyneen. Absoista huokuu aseistariisuvasti sellainen vanhan kansan asenne, että kelistä riippumatta tänne on tultu hommiin eikä lapioon nojailemaan.

Kerro ketä ajattelit polkaisee mopon - tai nyt puhutaan jo moottoripyörästä: ei Harrikasta, vaan rakkaudella viritetystä vanhasta Javasta - käyntiin tanakkana, suorastaan hämmentävän vanhakantaisena progena. Aake Otsalan basso ja Aki Lääkkölän kitara möyrivät vuorenpeikko-riffiä, Tulenkantajista vierailevan Janne Hastin urku ujeltaa varhaista Wigwamia, toisen vierailijan Anna Rankin laulu kajahtaa kuin valkyyrioilta ja Tomi Krutsin kolaa settiään kuin rock-oopperassa. Tommi Liimatta ei sentään riko laseja kiljumalla, vaan maadottaa pelin tavaramerkillään, laulamalla kuin kuivakan kyyninen, mutta ehdottoman pätevä virkamies. Hänenkin vokalisminsa on nykyään suorastaan sointuvaa.

Yllätykset jatkuvat. Täytyy muistaa käynnistyy haikeasti helisevällä kitarakuviolla ja sähköpianolla, melodiakin heijastelee Eppuja ennen kuin menee iskelmäksi. Otsalan kirjoittama ja sujuvasti laulama Tyynyn kääntöpuoli suhisee ja särisee modernin kokeellisesti. Sen perään kasvaa instrumentaali Parta vallan Radioheadina. Edellisessä pohditaan: "Kummalla puolen ovea olen kun sen suljen?" Tunnelmaa kevennetään alkavan parisuhteen kuoliaaksi vatvovalla Jarrutan-kappaleella, joka voisi olla Ultra Brata, jollei Lääkkölä hämmentäisi lopun Al Dimeola -performanssillaan. Nämä jätkät tuntien jälkimmäinen voi hyvinkin olla vitsi, ainakin puoliksi.

Käsitys lapsenlapsista tarjoaa levyn karuinta arkea sievästi viuluin ja sähköpianoin. Liimatta huipentaa tasaisesti pahenevan skenarion burroughsmaisen häijysti: "kun Juulia näkee minut/hän tuntuu näkevän epäkohdan/käyrän selittäjän jonka kuihtunut perse/istuu kiinteistöomaisuuden päällä."

Mustaa ei ole on häikäisevä trippi, jossa hauskat musiikilliset karikatyyrit väistyvät huimasti persoonallisen vision tieltä. Ensin Lääkkölä lumoaa kaiken progeilun antiteesinä nukkavierusti ajatonta bluesia kihisevällä yksinkertaisella riffillä piiskatakseen loppuun mykistävän sähköisen soolon, joka ei mahdu mihinkään laatikkoon. Liimatta innoittuu niin, että "näkee jotain hyvää Vuotos-päätöksessäkin."

Kipeän avaruutisesti väreilevän synttymotiivin alleviivaama Kultainen leikkaus laskeutuu takaisin tunnistettavaan progeen, mutta monitasoisesti. Kuin vapautunut Steely Dan kohtaisi Yesin. Vastaavaa laajakangaskerroksellisuutta ilmenee outoja pohdiskelevassa Nummirockissa, jossa on itse asiassa aika tarttuva kertosäe.

Kaiken kaikkiaan tämä on omalla kierolla tavallaan rohkea levy, jonka seurassa aika ei tule pitkäksi.

Jussi Niemi, Soundi 9/2003 (8.9.2003)

Seitsemäs sinetti

Absoluuttisen Nollapisteen vuoristorata jatkuu: neljä viimeisintä julkaisua ovat olleet vuorotellen mestarillisia ja kohtalaisia. Suljettu (1999) ja Nimi muutettu (2002) lumoavat yhä, Olos (2000) ja uusi Seitsemäs sinetti häviävät niille selvästi.

Puitteet ovat kyllä komeat. Soundimaailma on aiempaa rikkaampi, soitto kulkee entistä hienommin ja vierailijat tuovat soppaan miellyttävän lisän. Ongelma on materiaalissa, joka sisältää hapuilua ja rönsyilyä mutta vähän täysosumia.

Yksi sellainen on avausraita Kerro ketä ajattelit. Pitkä intro synnyttää hurjan intensiteetin, ja laulaja Tommi Liimatan ensimmäinen lause on hänelle ominainen paradoksi: "Kerro mitä tunnet kun ei kukaan sitä kysy."

Hyvän alun jälkeen moottori yskii. Vahvoja ideoita löytyy sen verran vähän, että soiton hie­nous pikemminkin peittää puutteita kuin korostaa ansioita. Rocklevynä Seitsemäs sinetti on asiallinen, mutta tämän yhtyeen kontekstissa pettymys.

Tero Valkonen, Helsingin Sanomien NYT-liite 25.9.2003

Seitsemäs sinetti

Absoluuttisen Nollapisteen seitsemäs albumi, Seitsemäs sinetti, kuulostaa siltä itseltään, Absoluuttiselta Nollapisteeltä. Kappaleiden rakenteet eivät ole hittimaailmasta tuttuja eivätkä kovin selkeitä, instrumentaaliosia on suhteellisen paljon ja laulu on kuin yksi soitin muiden joukossa.

Yhtyeen laulaja Tommi Liimatta laulaa samalla tavalla ja äänensävyllä niin kuolemasta ja elämästä kuin vihasta ja rakkaudestakin. Sanoitukset vaativat aiemmasta tuotannosta tuttuun tapaan hieman ajattelua ennen kuin aukeavat täysin. Sanojen takaa on löydettävissä kritiikkiä ja kannanottojakin.

Musiikillisesti Seitsemäs sinetti on onnistunut, sillä se kuulostaa hyvältä. Välillä vastaan tulee yllättäviäkin käänteitä, myös erilaisia soundeja yhtye on kokeillut siellä täällä melko rohkeasti ja onnistuneesti. Levy ei myöskään ole kaupallisen peruskaavan, hitti ja kymmenen täytebiisiä, mukaan tehty.

Absoluuttisen Nollapisteen musiikkityyliä on vaikea määritellä. Ehkäpä juuri se onkin onnistumisen salaisuus.

Jaakko Honkala, Ruotuväki 17/2003 (1.10.2003)

Seitsemäs sinetti

Onko siitä jo seitsemän levyä aikaa, kun kalvakka nuori mies pyöri selällään Love Records -paidassa Rockin SM-kisoissa? Vuosi oli 1993. Absoluuttinen Nollapiste kuulostaa yhä vieläkin nuorelta ja "epävarmalta". Kun Tommi Liimatta teki Sipen kanssa biisin Tytöt tilatkaa taksi, yhdistyi lyyrikon nerous vallattomaan rock-energiaan mielenkiintoisella tavalla. Yksittäisenä palana Apulanta kompuroi kielikuviensa kanssa ja Absoluuttinen Nollapiste kotitekoisen progensa alhossa, jota on taas koko levy pullollaan.

Siinä missä Nimi muutettu -levyllä edellisellä kerralla oltiin vielä käsitettävissä olevien kappaleiden kimpussa, nyt alkaa olla käsillä jo aikamoinen indie-eepos. Oikeastaan Absoluuttinen Nollapiste ei tee enää yksittäisiä biisejä, vaan levykokonaisuuksia.

Taidettahan tämä on, mutta kyllä nämä kitarasoolot taitavat jo olla liikaa sille pinnipäiselle tytölle, jonka santelipuusuitsuke ja villapaita on ostettu maailmankaupasta.
. .
Antti Arvaja, Turun Sanomien Treffi-liite 2.10.2003

Seitsemäs sinetti

Muistin virkistämiseksi kuuntelin pitkästä aikaa Absojen edellistä Nimi muutettu -albumia ja huomasin muistikuvieni osuneen oikeaan. Nimi muutettu on mestariteos, jolle vetää vertoja vain saman orkesterin varhaisempi levy Suljettu. Seitsemäs sinetti puolestaan on uusi lenkki siihen sarjaan, jonka bändi aloitti kolmosalbumillaan Simpukka-amppeli. Kolmoslevyn harha-askel helpommin lähestyttävän ja suoremman popin puolelle toistui viidennellä Olos-albumilla ja nähtävästi myös tällä seitsemännellä albumilla. Nyt konkkaava askellus on kuitenkin jo likimain saatu hallintaan. Seitsemäs Sinetti on edeltäjäänsä popimpi, mutta silti progemasturboijallekin tyydyttävän hankala ja palkitseva levy.

Levy alkaa uljaalla kosketinintrolla, josta muovautuu Kerro ketä ajattelit, huima bassovetoinen tajunnanlaajentaja. Alusta asti käy selväksi, että Tulenkantajat-orkesterin Janne Hastin koskettimet ovat albumilla tärkeässä roolissa. Aki Lääkkölän sormet vapautuvat koskettimien lisäyksen myötä soittamaan yhä pelkistetympiä kitarakuvioita. Myös lahjakkaan Anna Rankin oopperaan vivahtava laulu tuo oman lisänsä muutamaan kappaleeseen. Basisti Aake Otsalan laulamat biisit tökkivät edelleen hienoisesti vastaan, mutta nyt vatsa on jo tottunut niihin, eikä välitöntä oksennusreaktiota enää synny. Neulaisen jerkusen lukiopoikaprogesta on tultu pitkälle, mutta Absoluuttinen nollapiste on yhä edelleen suomalaisen rockmusiikin kiinnostavimpia kokoonpanoja. Bändi, jonka uusi levy on aina tapaus.
8
Tomi Tuominen, Sue lokakuu 2003 (8.10.2003)

Seitsemäs sinetti

Lähes kokonaan Tampereen Yo-teatterissa tallennettu Seitsemäs sinetti on albumi yli arvostelun. Absoluuttinen Nollapiste yltää levyllä niin joustavaan ja elävään soundiin, että kokonaisuutta voi vain ihastella.

Musiikillisesti Abso ei ole suuremmin muuttunut. Tommi Liimatan toteava ääni johtaa kuulijan maailmaan, jossa on tasoja ja ajatuksen viiltävää särmää. Tätä voi vain vihata tai rakastaa: täältä pesee rispektiä!

Markku Makkonen, Aamulehden Allakka-liite 11.10.2003

Seitsemäs sinetti

Onnistuessaan Absoluuttinen Nollapiste tekee unohtumattoman omaperäistä musiikkia: hauskaa, koskettavaa, haastavaa, taidokasta ja hämmentävää. Muovi antaa periksi -, Suljettu- ja Nimi Muutettu -levyt täyttivät nämä kriteerit, mutta valloittivat allekirjoittaneen sydämen vasta monen kuuntelukerran jälkeen. Diskografian tuorein lisäys esittelee käänteisen ongelman. Se avautuu helpommin kuin mikään yhtyeen aikaisemmista levyistä, mutta jää sitten harmittavasti polkemaan tyhjää.

Huonoa Seitsemännestä sinetistä ei saa kirveelläkään. Levy on muodollisesti hyvinkin pätevä. Absoluuttisen Nollapisteen kyky luoda temaattisesti eheitä kokonaisuuksia on tallella, ja mahtuupa joukkoon muutama varsin nerokas esitys. Nelikko yhdistelee tuttuun tapaan progea, rockia ja poppia, mutta sekoittaa joukkoon oudon kitschahtavia elementtejä, joiden kai pitäisi olla jotenkin viihdyttäviä. Irrottelu on tämän yhtyeen kohdalla tarkoittanut lähinnä sanallisia eksentrisyyksiä ja letkeän funkahtavaa svengiä.

Nyt groovataan vähemmän hauskasti puisevilla fuusiojazz-soundeilla ja tarttuvuutta haetaan nolosti kasarimaisista, tv:stä tuttu -tyyppisistä melodioista. Kummallisin tapaus lienee Kultainen leikkaus, jonka peruspoljento muistuttaa erehdyttävästi Dingon Levotonta Tuhkimoa. Tämä hassuttelu ikään kuin oikeutetaan aavemaisella outrolla, mikä on kyllä ihmeen teennäinen ratkaisu. Levyn paikoittainen teennäisyys on hieman yllättävää, sillä Absoluuttinen Nollapiste saa yleensä kiemuraisimmatkin kikkailut kuulostamaan veikeän sympaattiselta progeilulta.

Seitsemännellä studioalbumillaan yhtyeen instrumentaalitrio Lääkkölä-Otsala-Krutsin antaa pitkän soittokokemuksensa kuulua. Sinänsä taidokkaat jammailut eivät onneksi valtaa kovin paljon levytilaa, vaan toimivat useimmiten sävellysten ehdoilla. Levyn lopettava instrumentaaliraita Sinetti olisi kylläkin kamalan tylsää kuunneltavaa, jos ei Anna Rankin lauluun kiteytyvä melodia pitäisi kappaletta jotenkuten koossa.

Yhtyeen laulaja ja sanoittaja, Tommi Liimatta, heittäytyy tällä kertaa tavikseksi. Hemmetti soikoon! Näihin teksteihinhän voi samaistua! Tekstien helpompi sisäistettävyys saattaa osin olla rumpali Tomi Krutsinin tekosia, sillä mies on merkitty toiseksi sanoittajaksi peräti neljään kappaleeseen. Myös sävellyksenä hauska Viikon perehtymisjakso kertoo kaikille tutusta henkilötyypistä, joka hölöttää muille tietoviisaana aiheesta kuin aiheesta, olematta itse sen kummemmin perillä asioista. Jarrutan setvii ihmissuhdeongelmia yllättävänkin tavanomaisella tavalla. Vanhuksen näkökulmaa valottava Käsitys lastenlapsista -kappale sisältää tämän levyn maukkaamman Liimatta-virkkeen: "Kun Juulia näkee minut/hän tuntuu näkevän epäkohdan/käyrän selittäjän jonka kuihtunut perse/istuu kiinteistöomaisuuden päällä". Yleisesti ottaen levyn sanoitukset eivät kyllä ole Absoluuttisen Nollapisteen terävintä tuotantoa.

Laadullisesti levy on etukenossa, eli parhaimmat hetket koetaan heti alkumetreillä. Hardrockaavasti alkava Kerro ketä ajattelit, Viikon perehtymisjakso ja mainio singlelohkaisu Täytyy muistaa (tapaus Foliosurmat) ovat albumin ehdottomia valopilkkuja. Mustaa ei ole erottuu loppupäässä kauniin seesteisenä tunnelmointina. Kokonaisvaltaisesti levy jättää paljon toivomisen varaa. Abso-fanina olisi helppo antaa parempi arvosana, mutta Seitsemäs sinetti kalpenee niin selkeästi yhtyeen aiempiin merkkiteoksiin verrattuna, että on valitettavasti sijoitettava tämä sinne välityö-kansioon Oloksen seuraksi.

Tom Sundberg, Noise.fi 13.10.2003

Seitsemäs sinetti

Jenna Lahtinen, Radio Keski-Suomi

Seitsemäs sinetti

Absoluuttinen Nollapiste on lähes vuosikymmenen ajan ollut suomalaisen musiikkimedian lemmikki, mutta Seitsemäs sinetti on herättänyt hiljaisen konsensuksen sijaan jopa hetkittäistä eripuraa. Ja aivan aiheesta - levy on selkeä takapakki yhtyeen uralla. Olin jo viimevuotisen Nimi muutettu -teoksen jäljiltä palailemassa Absojen fanaattiseksi kannattajaksi, mutta nyt tunnen oloni lähinnä vedätetyksi.

Kun bändin back-katalogi on niin kovatasoinen kuin Absoluuttisella Nollapisteellä, on kriteerit tottakai asettava tiukemmalle tasolle. Ja tässä vartailussa Sinetille käy huonosti. Se on ammattimaisen yhtyeen virheetön taidonnäyte, mutta siltä uupuu kaikki se leikkisyys ja kimuranttius mikä Absoista on tehnyt ainutlaatuisen yksikön. En haluaisi toitottaa kliseistä professionaali = tylsä -kaavaa, jos se ei olisi niin ilmiselvää. Onko Absojen levyistä tullut pelkkää suorituspotentiaalin esittelyä?

Seitsemännen sinetin kaksi ensimmäistä kappaletta ovat suht' mitäänsanomattomia, joten on parempi hypätä suoraan kolmossiivuun Täytyy muistaa (tapaus Foliosurmat). Biisissä on harvinaisen veikeä riffi ja Tommi Liimatan jäljittelemättömään maailmaan urkkii aina mielellään. Seuraavana tarjoiltava Tyynyt kääntöpuoli on basisti Aake Otsalan tuotantoa. Otsalan aiemmat biisit ovat olleet aika puolivillaisia, joten on mukava huomata miehen kykyjen kehittyneen. Vaikka kertsin tunnelma liippaa liian läheltä Bowien Ashes To Ashesia, on sen paikka levyllä ansaittu. Tällä levyllä Absot sortuvat myös avantgarden suohon: Parta on taiteellista äänikollaasihölynpölyä, jonka ainoa miellyttävä seikka on sen kesto (1:42).

Täydelliseltä floppaamiselta levyn pelastaa sen jälkimmäinen puolisko. Jarrutan, Nummirock ja sinkkumaistiainen Mustaa ei ole ylittävät riman helposti, lähinnä Liimatan eloisuuden ja hyvien sovitusten ansiosta. Yhtään loistobiisiä ei Seitsemäs sinetti puolestaan tarjoa ja tämä on taatusti ensimmäinen kerta Absojen levytetyssä historiassa.
½
Jari Jokirinne, Desibeli.net 27.10.2003

Seitsemäs sinetti

Kitaristi Aki Lääkkölä uskaltaa ottaa hallitsevan roolin tällä ja seuraavalla albumilla. Äärimmäisen tyylitajuinen ja monipuolinen Lääkkölä on todennäköisesti Suomen tuntemattomin huippukitaristi. Seitsemäs sinetti on muodollisesti pätevä ja raikas, mutta se ei ole pystynyt koskaan lopullisesti hurmaamaan. Puoli tähteä putosi kalkkiviivoilla, vaikka Käsitys lapsenlapsista on ihastuttava.
½
Kai Nevala, Kaleva.fi 16.11.2012 (jutussa, jossa arvosteltiin kaikki 11 siihen mennessä julkaistua levyä)