Arkistokuvaa 1992-2008
Levyarvosteluita

Arkistokuvaa 1992-2008

Absoluuttisesta Nollapisteestä tahtoisi tietää paljon enemmän mutta ei liikaa. Rumpali Tomi Krutsinin ja laulaja-kitaristi Tommi Liimatan yhdessä Pauli Hokkasen kanssa koostama tupla-dvd Arkistokuvaa 1992-2008 palvelee tuota tarkoitusta mainiosti.

Kokonaisuutena Arkistokuvaa 1992-2008 puristaa yhtyeen 16-vuotisen matkan viiden ja puolen tunnin mittaiseksi historiikiksi. Valikkoja - jotka nekin ovat käsityötä - ylimalkaisesti selaavalle on tarjolla ääriharvinaista livemateriaalia ensimmäisestä keikasta lähtien, dokumentteja levyjen äänityksistä, treeneistä ja keikoilta, kaikki musiikkivideot ja valokuvia. Kaikilta toimintavuosilta ei ikävä kyllä ole (olemassa) kuvamateriaalia. Mutta kenelläpä olisi? Kun lähestytään täydellisyyttä, puutteet näyttävät kokoaan suuremmilta.

Edustavin dokumenteista on Hokkasen Kymmenen vuoden yksinäisyys, mutta julkaisun kiinnostavinta ja paljastavinta antia ovat amatööridokkareiden sanailut, jotka kertovat paljon bändin omakuvasta, huumorintajusta, sisäisestä dynamiikasta ja jäsenten luonteenpiirteistä. Sama ilmiö toistuu musiikkiesityksissä: vaikka livekuvaa löytyy käsivaravideosta laadukkaaseen monikameramateriaaliin, on TV1:n Lista-ohjelman aseistariisuva Savu meihin -playback-teippishow (1995) sittenkin se pätkä, joka tekee jokaisesta Absoluuttisen Nollapisteen puolulaisen.

Vuosien varrella pöllölasit ovat vaihtuneet tyylikkäämpiin, yleinen nukkavieruus vähentynyt, omituisuus muuttunut hallitummaksi eikä kukaan enää nouse lavalle toppatakki päällä, mutta Absoluuttisen Nollapisteen sisäsyntyinen mysteeri ja viehätys ei silti ole karissut. Arkistokuvaa 1992-2008 säilyttää yhtyeen reseptin salaisena, mutta nostaa musiikki-dvd:iden rimaa metritolkulla.
9
Ari Väntänen, Sue 3/2009

Arkistokuvaa 1992-2008

Absoluuttisen Nollapisteen miehet eivät ole suupaltteja eivätkä yhtyeen keikat erityisen visuaalisia tapahtumia. Viidessä ja puolessa tunnissa "dokumentteja", dokumentteja ja keikkamateriaalia on siis melkoisesti liikaa.

Kiinnostavimpia ovat alkuaikojen tapahtumat. Kovin paljon uutta eivät nekään yhtyeen vaiheet tunteville tarjoa. Rovaniemen Kirjastorockissa liian isossa t-paidassa esiintyvät laulaja Tommi Liimatta näyttää ihan hiphopparilta ja avatessaan Rockin SM-kisojen järjestäjiltä tullutta kirjettä noin viisivuotiaalta. Moneen vuoteen muiden jäsenten suusta ei tahdo kokonaista lausetta irrota - paitsi tietenkin kännissä.

Absoluuttinen Nollapiste ei ole nähnyt tarpeelliseksi päivittää musiikillisia vaikutteitaan vuosien mittaan. Ehkä siksi yhtyeen kehitys on niin selkeästi hahmotettavissa. Noin kymmenessä vuodessa se muuttuu helposti turhautuvien lukiopoikien bändistä kaikki esikuviensa temput ja vähän enemmänkin hallitsevaksi koneeksi.

Versio Wigwamin Losing Holdista olisi ollut oiva lisä live-aineistoon. Tosin vuosi sitten kuvatut keikkapätkät osoittavat muutenkin, että Absoluuttinen Nollapiste voi haastaa kenet tahansa.

Tero Alanko, Soundi 3/2009

Arkistokuvaa 1992-2008

Dvd-kokoelmista saa nykyään ähkyn. Absoluuttinen Nollapiste niputtaa uransa 5,5 tuntiin. Kun uran alkuaika on dokumentoitu kälysellä kotivideokameralla, vaaditaan katsojalta yhden sortin absolutismia.

AN oli 1990-luvun alussa melkoinen outolintu. Nuoret rillipäiset rovaniemeläispojat diggasivat 1970-luvun progea ja pistivät dadaa täynnä olevilla lauluillaan tulkitsijat lujille.

Yhtyeen dvd paljastaa, että pojat olivat paikoin itsekin hieman hukassa. Laulaja Tommi Liimatta myöntää Pauli Hokkasen mainiossa dokumentissa Sadan vuoden yksinäisyys, että yritti tehdä heikkoudestaan - jännittämisestään - vahvuuden. Liimatta yritti siksi esiintyä lavalla niin liikkumattomana, ettei edes silmiään olisi räpsäyttänyt.

Oli siinä yleisöllä ihmettelemistä.

Arkistokuvien yleistunnelma on sympaattinen. Mitä sanoa yhtyeestä, joka sijoittaa keikkapalkkansa Ässä-arpoihin?

Levyn hienoin anti on se keskeinen huomio, että aikuistumisen, soittotaidon kehittymisen, lavapreesensin vapautumisen ja 2000-luvun myötä absot ovat päässeet tavoitteeseensa.

He kuuluvat Suomi-progen suuruuksiin.
Jukkapekka Varjonen, Satakunnan Kansa 23.3.2009

Rovaniemeltä listakärkeen

Absoluuttisen nollapisteen kolme viikkoa sitten julkaisema musiikki-dvd nousi heti ilmestymisviikon jälkeen Suomen virallisen albumilistan kärkeen. Arkistokuvaa 1992-2008 on nimensä mukainen tuotos Nollapisteen koko taipaleesta kahdelle dvd:lle työstettynä. Hienointa levyiltä on nähdä, kuinka Rovaniemellä 400 metrin säteellä toisistaan asuneet ja autotallissa soittonsa aloittaneet junnut ovat saavuttaneet valtaisan suosion Suomen kovimmilla klubeilla. Vaikka filmillä aika etenee kuolevaisten tapaan alusta loppuun, eksytään tuotoksessa välillä sivupoluille ja toisinaan palataan takaisin juurille, mikä tuo pätkään vaihtelua.

Rovaniemeläisiä soittajia ja bändäreitä lämmittänevät katselmukset Varastotieltä, studioalasta, Kirjastorockista, Tivolista ja Torikeitaalta.

Vaikka levyjen sisältö on parasta, mitä Absoluuttisesta nollapisteestä voi kameroilla tallentaa, on kameroiden taso uran alkuvaiheilta taattua: VHS:ää, johon isi on nauhoittanut Silkkiä ja luoteja liian monesti Pikku kakkosen päälle. Paikoittain äänentasovaihtelut hankaloittavat leffan katsomista ikävästi. Dvd:n heittelevästä tasosta huomaa selkeästi, milloin rahat ovat olleet mukana kuvauksissa. Eli juuri silloin kuin pitääkin, isot keikat on kuvattu korkeatasoisesti lompakko avoinna mutta sopivan harrastelijamaiset studiopäiväkirjat ja pulkanlaskut eivät niinkään.

Tupla-dvd:ltä löytyvät mm. studiopäiväkirja Mahlanjuoksuttajan synnystä, joka ikävä kyllä pitkäveteisyyttään jää ensimmäisen levyn Kymmenen vuoden yksinäisyys -dokumentin jalkoihin. Levyiltä löytyvät myös kaikki legendaariset pätkät: mm. Tommin vanhoista videoista leikkaama ensimmäinen musiikkivideo, Listaohjelman keikka, jossa poikien suut olivat teipattu ja pari Kirjastorock-pätkää. Onhan siellä myös ensimmäinen väärin sisään juonnettu Provinssi-esiintyminen, jossa bändi esitellään Absoluuttisena loppupisteenä.

Arkistokuvaa vuosilta 1992-2008 sopii kaikille absoluuttisen huumorin ystäville.
Jukka-Pekka Tolvanen, Lapin ylioppilaslehti 3/2009 (25.3.2009)

Ydinkysymys: "Täs on kaikkii musiikillisii koukkui, et aika paha veto, vai kui?"

Olihan se kova juttu silloin, vuonna 1995. Absoluuttinen Nollapiste television Lista-ohjelmassa. Tommi Liimatta suu teipattuna mikrofoninsa edessä ja Savu meihin soi playbackina. Juontaja Nina Honkanen aivan ulkona kuvioista. Se tuntui minun sukupolveni Sex Pistolsilta Bill Grundyn talk show'ssa.

Arkistokuvaa sisältää tuon pätkän ja paljon, paljon muuta. Jos nämä 2 dvd:tä jaksaa katsoa putkeen, aikaa saa kulumaan lähemmäs kuusi tuntia. Siinä on hetkonen liikaa ainakin toisen levyn nyky-Nollapisteen suvereeneja live-esityksiä, mutta joitain pieniä, yksittäisiä juttuja jää myös kaipaamaan.

Paketin parasta antia ovat dokumentit keikkamatkoilta ja levynteosta. Ensimmäisellä Provinssin-reissullaan bändi ei tiennyt, mitä backline tarkoittaa ja otti mukaan vain kitarat. Mahlanjuoksuttajan studiosessioissa on jo eri meininki. Arkistokuvaa tarjoaa kasvukertomuksen, jollaista bändin kaikki omalla tavallaan erinomaiset levyt eivät pysty kuvaamaan.

Hetkellisiä kohokohtia riittää Jani Viitasen farkkushortseista ja Anssi Tikanmäen mökki-asennosta moniin yhtyeen levottomien juttujen seasta putkahteleviin lohkaisuihin. Mutta jos niitä tai Liimatan tekstejä pitää absurdeina, ei ole ennen tätä tupla-dvd:tä nähnyt vielä mitään ellei muista elävästi Nollapisteen alkuaikoja. Tommi Läntisen tekemä Abso-haastattelu rockin SM-kisoista vuodelta 1993 on nimittäin sellaista tavaraa, että heikompitekoiset päät saattavat räjähdellä.

Eero Kettunen, Vertigo 2.4.2009

Kotivideoista laadukas paketti

Absoluuttinen nollapiste on pitänyt videokameran päällä aina alkutaipaleestaan asti - varhaisista treeneistä sekä ensimmäisistä keikoista ja levytyksistä. Nämä kotivideot ovat tasoltaan vain kotivideoita, mutta ne muodostavat herkullisen rungon bändin historiaa kertaavalle tupla-dvd:lle.

Ensimmäiset ammattilaisvoimin kuvatut pätkät, kuten Rockin SM-finaali 1993 ja legendaarinen Lista-ohjelma, jossa Tommi Liimatta "laulaa" playback-esiintymisensä teippi suun päällä, kiteyttävät sen, mitä lukuisilta itse kuvatuilta dokumentinpalasilta voi aistia: näkemystä, hellyttävääkin ehdottomuutta sekä huumorintajua.

Nollapiste kasvoi hupaisan näköisistä ja näsäviisaista teineistä hurjan taitavaksi progepop-bändiksi, mutta sen umpimielinen komiikka ja tarkkanäköisyys tekemisiensä suhteen ovat säilyneet.

Harvojen dvd-julkaisujen parissa pääsee näin lähelle bändin persoonaa. Livepätkiä löytyy tarpeeksi, mutta onneksi videokamerakohellus on maltettu pitää pääosassa, vaikkei se hifistejä tai tason suhteen vaativia kotielokuvaajia miellyttäisikään.

Mikä parasta, poseeraavaa kaljan kanssa lantraamista ei julkaisulta löydy, jollei lasketa Viron-matkalta kuvattua Aamu toi, kanttu vei -dokumenttia. Keskiössä ovat musiikki ja sen tekijät, aidon oloisina.
Heikki Romppainen, Kainuun Sanomat 5.4.2009

Arkistokuvaa 1992-2008

Antonio Diaz, FREE! Magazine 8.4.2009

Dokumenttiprojekti

Koska Absoluuttinen Nollapiste on perinteisiin rock-bändeihin verrattuna poikkeuksellinen yhtye, on ymmärrettävää, että myös sen dvd on poikkeuksellinen kollegoihinsa verrattuna. Lavan ulkopuolisella sekoilulla höystettyjen livetaltiointien sijaan viisi- ja puolituntinen Arkistokuvaa 1992-2008 pohjautuu pääasiassa yhtyeen levyjen teosta kertoviin dokumentteihin.

Tavanomaiseen rock-elämäntapaan otetaan etäisyyttä: kahden keikan laajuisella Viron-kiertueella juodaan terassilla kahvia ja keskustellaan suomalaisten suhteesta työhön ja vapaa-aikaan.

Dokumentit, erityisesti Kymmenen vuoden yksinäisyys, ovat pohjimmiltaan laadukkaita, ja muun muassa ensimmäisen Provinssi-keikan (1994) ja vuoden 1995 Lista-ohjelmassa lipsync-ongelmista kärsineen playback-esityksen kaltaisia helmiä löytyy useita. Jotain jää kuitenkin puuttumaan.

Varhaisemmilta ajoilta ei löydy montakaan kokonaista livenä soitettua kappaletta, ja bändin magnum opus Suljettu sivuutetaan kiertueineen lähes täysin.

Ylipäätään konserttitaltiointeja olisi suonut olevan mukana enemmänkin. Nyt dokumenttien lisäksi tarjotaan vain puolitoista tuntia viime aikoina kuvattuja keikkoja, joiden kappaletarjonta painottuu turhan paljon Iiris-albumin materiaaliin.

Oskari Onninen, Rumba 6/2009 (9.4.2009)

Abso raottaa kuvallista historiaansa
Arkistokuvaa 1992-2008

Yli viisi tuntia kestävä dvd asettelee ruutuun kasan dokumentteja, live-tallenteita ja videoita. Vaikka mukaan mahtuu pätkiä, joiden laatu ei täytä kaikkia standardeja, jälki kokonaisuutena on kiintoisaa. Erityisesti Abson värikäs Viron-reissu sekä uudemmat konserttihetket sykähdyttävät. Esitys Tungos on lavaste näyttää, että yhtye osaa progeilun vaikean taidon.

Juha Seitz, Ilkka 17.4.2009