Tropical Cocktail
Levyarvosteluita

Tommi Liimatta: Tropical Cocktail

Tommi Liimatan toinen soololevy alkaa niin hervottomalla kieli- ja mielikuvien vyöryllä, että tulee hiki. Tropical Cocktailin nimikappale laukkaa absurdissa maailmassa kuin sähköjäniksen tarmolla siunattu uuden ajan Buster Keaton. Musiikillisesti tämä virtuoosimaisesti rakennettu kielikylpy vie ajatukset siihen osaan 1970-lukua, jolloin suomenkielisessä rocklaulunteossa kuului vielä undergroundin henki ja anarkistinen tuoreus.

En tiedä, saako Absoluuttisen Nollapisteen solistina tunnettu Liimatta itkuraivarit aina, kun hänen tekemistensä yhteydessä mainitaan Love Recordsin nimi, mutta pakko tähänkin yhteyteen on lovea antaa. Isokynämäiset kazoon törähdykset ja luomusoundinen yhtyesoitanta saavat sen aikaan. Eikä näissä mielleyhtymissä ole todellakaan mitään pahaa. Trooppinen cocktail soljuu eteenpäin luontevasti ja ilman väkerryksen tuntua. Selitykseksi epäilen seuraavaa latteutta: Tommi Liimatta taitaa pitää tällaisesta musiikista ja on siksi tehnyt juuri tällaisen levyn.

Absoluuttiseen Nollapisteeseen verrattuna soolo-Liimatta on piirun verran popmaisempi. Kahden eri kokoonpanon tuella toteutetuissa lauluissa on toki koukeronsa, mutta ne eivät tunnu koukeroilta. Komeaan hippivalssiin päätyvä Haavetason seikkailu on hyvä esimerkki kautta albumin toistuvasta dramaturgiasta. Progehtavasta säkeistöstä leikataan sikatarttuvaan kertosäkeeseen, jossa on mahtavaa purukumitunnelmaa.

Sävellyksellisen leikkisyyden ja Liimatalle tyypillisen verbaalisen kieroilun yhteisvaikutus on todella raikas. Runoa muistuttava kielellinen runsaus ei lävähdä silmille, eikä yllättävistä sanaleikkauksista synny näsäviisauden tai tekotaiteen vaikutelmaa. Ainoastaan soolona vedetyt kaksi laulua mulahtavat tuskaiseen outoilun suohon. Toisaalta jos tämä arvio olisi tehty Musa-lehteen vuonna 1974, juuri nämä kappaleet olisi nostettu esiin royharperiaanis-kevinayersilaisen nerokkuuden ja tinkimättömyyden leimahduksina.

Lyhytpinnaisessa nykyaikaiskuuntelussa Tropical Cocktailin vahvimmiksi hetkiksi nousevat suoraviivaisen kauniit ja iskevät numerot. Levyn päättävä laulukaksikko Tämä vielä ja sitten se kukitus ja Kukitus on ihan klassikkokamaa. Olen varma, että joku tulevaisuuden lauluntekijäpersoonallisuus kiemurtelee kyllästyneenä, koska hänen töitään aina verrataan Tommi Liimatan Tropical Cocktail -kauden teoksiin.

Pekka Laine, Soundi 9/2006

Oivalluksia ja näsäviisauksia suomiprogen perinteestä

Tommi Liimatta pysyttelee toisella soololevyllään lähellä Absoluuttinen nollapiste -yhtyeensä ilmaisua. Osa muusikoistakin on samoja.

Suomiprogen perinteestä ammentava albumi on parhaimmillaan viehättävän kotikutoinen, heikoimmillaan pelkästään temppuileva. Sama pätee Liimatan sanoituksiin, joista löytyy sekä loistavia oivalluksia että tyhjänpäiväisiä näsäviisauksia.
Tero Valkonen, Helsingin Sanomien Nyt-liite, 15.9.2006

Tommi Liimatta: Tropical Cocktail

Kiihkeällä aikataululla soitettu, laulettu ja tuotettu Tropical Cocktail soi hienosti. Tommi Liimatta kuulostaa yksilönä luonnollisesti Absoluuttiselta Nollapisteeltä, mutta sooloileva solisti hakee eron emobändiin monipuolisilla sovituksilla. Kahden eri bändin kera taltioitu Tropical Cocktail havainnoi erikoisen viehättävien ratkaisujen avulla. Ei tämä helppoa ole, vaan ei kai pidäkään.

Markku Makkonen, Aamulehden Valo-liite ja Etelä-Suomen sanomat ym. 15.9.2006

Suomirockin pieni suuri mies sooloilee

Tommi Liimatasta on moneksi. Yksi Tommi on mainstream-Keuhkot: totinen mies höpöttää kovaa omiaan, ja tiukka fanikunta nyökyttelee viiksiinsä kädet puuskassa.

Koko indiekansan Tommissa on Jaakko Tepon uuninpankocharmia, jonka takia miestä ei voi vihata, muttei myöskään tee mieli kutsua kylään. Älykköroolinsa uskottavasti kantava kirjailija-Tommi ei aiheuta A. W. Yrjänän kaltaisia väristyksiä, vaikka taiteellinen yksinäisyys miehiä yhdistääkin.

Tyylikirjonsa puolesta Tropical Cocktail on tyypillinen Absoluuttisen Nollapisteen nokkamiehen soolo. Progea levyssä ei ole edes teksteissä: pohjoisella reissumiesasenteella laulaja-lauluntekijä Liimatta käsittelee kulmikkaita kotiolojaan ja ihmiskontakteja kuin mummmo pelarkunioita. Tunnustuksellinen aines kappaleessa Tahrainen rekisteri on suorastaan selkokieltä. Ja jottei itsekseen rupattelu äidy rallatteluksi, Liimatta venyttää lopussa kaikki jännät mietintönsä makuuhuonetta suuremmiksi kokonaisuuksiksi.

Viljami Puustinen, Rumba 16/2006

Levy arvosteltiin myös Rytmissä 6/2006 (Markku Halme, ) ja Uutislehti 100:ssa 11.9.2006 (Pipsa Palttala, ), mutta sivuston ylläpitäjien mielestä arvosteluita ei kannata julkaista tällä sivulla, koska ne eivät kerro levystä mitään.