![[kuva]](as_1994.jpg)
![[kuva]](as_1999.jpg)
Diu Dau Tapes on kasettiyhtiö, johon kuuluu Absoluuttisen Nollapisteen nykyisiä ja entisiä jäseniä. Samat jäsenet ovat perustaneet ja hajottaneet lukuisia yhtyeitä, joista merkittävimmät esitellään selvityksessä Diu Dau Tapes -yhtyeet.
Selvitys on kirjoitettu alun perin tätä Nollapiste-sivustoa varten, mutta se löytyy nykyään myös kasettiyhtiön omilta sivuilta. Sivustolla kerrotaan myös millaista tavaraa kaseteilla on, mitä tähän mennessä on julkaistu sekä mitä keikkoja yhtyeet ovat tehneet.
Diu Dau Tapes -yhtyeistä aktiivisin, Ahkerat Simpanssit, julkaisi yllättäen vuonna 2003 kaupallisen äänitteen "Tervehdys, Maan asukit", joka julkaistiin sekä CD:nä että LP:nä. Suurin osa kappaleista oli vanhoja tuttuja Simpanssi-hittejä, mutta mukana oli myös pari uutta sävellystä.
Yhtyeen ja levyn ympärille tehtiin omat sivut, joilla oli mm. levyn arvosteluita ja joitakin kuvia. Sivut poistettiin verkosta syksyllä 2006, kun Karppanen Oy uusi sivustonsa. Niiden arkistokopioita pääsee kuitenkin katsomaan Internet Archive -palvelussa.
Diu Dau Tapes on julkaissut kasetteja pääsääntöisesti Nollalistan kautta. Kun uusi nauha on ilmestynyt, siitä on ilmoitettu listalla. Halukkaat kopiohommiin ryhtyvät listalaiset ovat sitten kopioineet musiikin ja lisätietoja sisältävät kansipaperit muille kiinnostuneille, kun heille on lähettänyt oikean mittaisen kasetin, tarpeeksi paluupostimerkkejä ja sopinut asiasta vielä varmuuden vuoksi sähköpostitse. Ilmaiseksi siis.
Kasetteja on levitetty nimenomaan c-kaseteilla - ei minidisceillä tai cdr-levyillä. (Tätä perustellaan Nollalistalle 22.5.2001 lähetetyssä viestissä.)
Kasettilevityksen ohelle on tullut Internetissä saatavilla oleva Diu Dau -musiikki. Tekijät antoivat kappaleidensa nettilevitykselle luvan vuonna 2000, ja vuodesta 2003 lähtien kasetteja on voinut ladata Diu Dau -musiikkiin keskittyviltä MP3-sivuilta. Sitä ennen kappaleita on voinut kuunnella myös Diu Dau Tapesin omilla sivuilla. Tiedostojen nimeämisohjeita kasettien digitointitalkoisiin osallistujille: Nollalista-viesti, jossa kuvataan nimeämiskäytäntö ja tiedostojen nimissä käytettävät diuc-bändien lyhenteet.
Joskus kasetteja on myös myyty Absoluuttisen Nollapisteen keikoilla.
Sivulla 28 ensimmäistä Diu Dau -kasettia olevat tiedot on sittemmin julkaistu myös Diu Dau Tapesin omilla sivuilla, missä on lisäksi maaliskuun 2002 jälkeen levitykseen tulleet nauhat.